Reissumietintää vielä, tarvitseeko välttämättä

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja eeeeeeee
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
E

eeeeeeee

Vieras
taaperolle (vähän päälle 1v) ottaa matkalle mukaan valjaita (jos vaikuttaa ettei hän ole liian menevää sorttia ja karkailuun taipuvaista)?

Kun mitä nyt olin hänen kanssaan viikon lomareissulla täällä kotimaassa (tosin olimme koko ajan yhdessä ja samassa lomakohteessa), niin eipä hän tuolla kohteessa kertaakaan karkuun livahtanut - tietysti ulkoilin aina hänen kanssaan. Eihän tietysti 1vee vielä missään tapauksessa saa ulkoilla yksinään. Jos hän jäi omille teilleen, niin kun huikkasin - "tule tänne", niin hän tuli iloisesti taapertaen perääni. Tietystihän järvi kiinnosti (kuten ennakoinkin kotona jo) ja yrittihän hän tuonnekin suuntaan kipittää, mutta kun kannoin hänet toiseen paikkaan, niin eipä enää ollut hinkua järven suuntaan lähteä. Vaikuttaa myös, että vaikka hän onkin vikkelä menijä, niin ei kuitenkaan samalla tavalla päätön menijä, mitä oli eka vuosia sitten ollessaan taaperoikäinen. Koen, että tämä toka on hallittavamman oloinen, mitä eka ja uskoo paremmin puhetta.

Seuraavaan reissuun, kun kohta puoleen lähdemme, niin taapero voi istua matkarattaissa, jos ei jaksa kävellä ja muutenkin homma etenee sujuvammin. Tietysti taukoja pitää reissussa pitää ja vapaana hän voi olla esim; leikkipuistoissa. Kyllähän tietysti taaperonkin täytyy päästä itse liikkumaan joitakin kertoja päivässä, että tulee illalla uni paremmin, kuin jos esim; olisi kököttänyt koko päivän matkiksissa.
 
Oman perheen reissulla olemme ajatelleet käydä mm; huvipuistoissa, jossain luontokohteissa, museoissa, kirkoissa, meren rannalla. Kaikissa noissa taapero istuu matkarattaissa, ettei juuri lähde omille teilleen ja matka kulkee jouhevammin eteenpäin.
 
Jos tuntuu siltä, että pitää turvallisuuden vuoksi rattaissa pitää, niin ehkä valjaat silloin voisivat olla hyvä ratkaisu? Ei tarvitse pitää rattaita mukana ja lapsi saa kävellä.
 
algavo, ei turvallisuuden takia, vaan että siis matka ja homma joutuu eteenpäin. Ei 1vee ole vielä - tietenkään - mikään nopeatempoinen kävelijä ja tykkää jäädä ihmettelemään kaikkea mahdollista + mahdotonta. Siksi on parempi, että istui rattaissa.
 
Hmm... Meillä ei ole ollut yhdelläkään lapsella valjaita. Mutta itse huomasin varsin käteväksi kumppaniksi kantorepun. Kuopuksen kanssa meillä ei olekaan koskaan ollut edes rattaita mukana reissuissa vaan väsähtänyt lapsi on nostettu kantoreppuun. Älyttömän helppoa liikkua kun ei tarvitse miettiä missä paikoissa pääsee rattaiden kanssa hyvin kulkemaan... :)
 

Yhteistyössä