Y
Meillä on. Ja on kokonaisia viikkoja mukaanlukien viikonloput, ei päiviä. Arki sujuu kun on pakko. Mukavampaa ja helpompaa toki olisi kun olisi molemmat läsnä, mut tähän on ollut pakko tottua (saatiin melko äskettäin isi kotiin, ehkä siksikin taas näin myönteinen asenne... 
). Kyllähän se kiirettä pitää, varsinkin nyt kun käyn töissä ja vien lapsen hoitoon ja hoidan koirankin aina siinä välissä. Mutta pärjätty on toistaiseksi, välillä itketään enemmän kun masentaa pyörittää arkea yksin ja välillä taas vähän vähemmän. Suurin ongelma meillä on se, kun lähellä ei asu paljoa kavereita eikä ollenkaan sukulaisia, niin sitä on melkoisissa ongelmissa jos itse tai lapsi tulee kipeäksi, kun koira olis kuitenkin pakko käyttää lenkillä kun rivaripiha ei sille oikein riitä. Onneksi on aina hoitopaikka löytynyt jostain, koiralle siis. Kyllä me aina ollaan kaikki onnesta mykkyrällä kun isi tulee kotiin. :heart: ja viimeinen kysymys: luotan. Ja silloin kun epäilys käy aina joskus mielessä, niin kieltäydyn ajattelemasta. Niin kauan kun en tiedä, ei satuta. Mutta en usko että hätää on, hyvin meillä menee. =)
). Kyllähän se kiirettä pitää, varsinkin nyt kun käyn töissä ja vien lapsen hoitoon ja hoidan koirankin aina siinä välissä. Mutta pärjätty on toistaiseksi, välillä itketään enemmän kun masentaa pyörittää arkea yksin ja välillä taas vähän vähemmän. Suurin ongelma meillä on se, kun lähellä ei asu paljoa kavereita eikä ollenkaan sukulaisia, niin sitä on melkoisissa ongelmissa jos itse tai lapsi tulee kipeäksi, kun koira olis kuitenkin pakko käyttää lenkillä kun rivaripiha ei sille oikein riitä. Onneksi on aina hoitopaikka löytynyt jostain, koiralle siis. Kyllä me aina ollaan kaikki onnesta mykkyrällä kun isi tulee kotiin. :heart: ja viimeinen kysymys: luotan. Ja silloin kun epäilys käy aina joskus mielessä, niin kieltäydyn ajattelemasta. Niin kauan kun en tiedä, ei satuta. Mutta en usko että hätää on, hyvin meillä menee. =)
K
kahden äiti vm-71
Vieras
Heips, kohtalontoveri!
Mulla on mies hommissa pari viikkoa kerrallaan, sit taas kotona sen pari vikkoa. Kyllä joskus on aika ahdistavaa kantaa vastuuta pienistä yksin. Toinen on uhmassa ja toinen vauva, joten arvaat kai, mitä väsymys tekee hermoille toisinaan -silloin olis kiva saada purkaa mieltään aikuiselle, ei lapselle. (Siitä seuraa kauhea syyllisyys!) Toisaalta arjen ilojakin olis ihana jakaa sen maailman ainoan ihmisen kanssa, josta meidän lapsien touhut on prikulleen yhtä ihmeellisiä kuin minusta..
Mies on kyllä uskomaton kun tulee kotiin, hoitaa kauppa-asiat, ruoanlaiton (kokonaan!!), siivoaa ja on ihana isi. Vähän tietenkin rassaa "parisuhteen hoito" kun kaikki intohimo pitäis mahduttaa päiviin, jolloin hän on kotona, vaikka oikeasti tekis mieli vaan hengähtää kaksiviikkoisen "puoliyksinhuoltaja-arjen" jälkeen. Kyllä kultainen mieheni ymmärtää senkin, eikä painosta. Sit kun mäkin oon rentoutunut ja innokas, kaikki on paljon kivempaa!
Molemmat meistä toivoo kuitenkin muutosta tulevaisuudessa tähän järjestelyyn, ja olenkin sanonut, että mikäli kolmatta halajamme, sitä en suostu tekemään, ennen kuin mies on arjessa läsnä.
Voimia!
ps. Luottamus on perusta tälläisen arjen pyörittämisessä. Arvomaailma on kohdallaan, meillä molemmilla. :heart:
Mulla on mies hommissa pari viikkoa kerrallaan, sit taas kotona sen pari vikkoa. Kyllä joskus on aika ahdistavaa kantaa vastuuta pienistä yksin. Toinen on uhmassa ja toinen vauva, joten arvaat kai, mitä väsymys tekee hermoille toisinaan -silloin olis kiva saada purkaa mieltään aikuiselle, ei lapselle. (Siitä seuraa kauhea syyllisyys!) Toisaalta arjen ilojakin olis ihana jakaa sen maailman ainoan ihmisen kanssa, josta meidän lapsien touhut on prikulleen yhtä ihmeellisiä kuin minusta..
Mies on kyllä uskomaton kun tulee kotiin, hoitaa kauppa-asiat, ruoanlaiton (kokonaan!!), siivoaa ja on ihana isi. Vähän tietenkin rassaa "parisuhteen hoito" kun kaikki intohimo pitäis mahduttaa päiviin, jolloin hän on kotona, vaikka oikeasti tekis mieli vaan hengähtää kaksiviikkoisen "puoliyksinhuoltaja-arjen" jälkeen. Kyllä kultainen mieheni ymmärtää senkin, eikä painosta. Sit kun mäkin oon rentoutunut ja innokas, kaikki on paljon kivempaa!
Molemmat meistä toivoo kuitenkin muutosta tulevaisuudessa tähän järjestelyyn, ja olenkin sanonut, että mikäli kolmatta halajamme, sitä en suostu tekemään, ennen kuin mies on arjessa läsnä.
Voimia!
ps. Luottamus on perusta tälläisen arjen pyörittämisessä. Arvomaailma on kohdallaan, meillä molemmilla. :heart:
Mieheni on tälläkin hetkellä ulkomailla töissä, ollut jo 5 vkoa eikä tietoa koska tulee kotiin. Raskasta on hoitaa yksin kahta lasta, uhmaikäinen ja alle 1 vuotias. Asumme maalla eli hommia riittää, pihasta löytyy hevonen ja poni sekä kolme koiraa ja kolme kissaa. Talomme lämpeää turpeella eli sekin homma on harteillani ja näin talvisin lumen kolaus pihasta. yms. koti työt. Apua ei ole tai siis kukaan ei ole halukas auttamaan enkä viitsi pyytää. Ehkä raskainta on henkisesti, ei ole juttu kaveria, ei sylissä pitäjää ja nukkuuminen hirvittää, kun on niin yksin kun lapset nukkuvat.Ja ajatukset juoksevat. Mies ei myöskään kerro ikävästään eli ikävöikö meitä, vaikka itse lähettelen viestejä tämän tästä. Luotan kyllä häneen, mutta pikku hiljaa olen ajatellut, että ehkä pitäisi erota, ja etsiä itselle mies, joka on läsnä ja kertoo tunteistaan. Mutta löytyykö sitten sellainen, kaipaan rakkautta ja hellyyttä. 
.No tämä vaihe voi mennä taas ohi, kun/jos mies tulee kotiin. Halauksia muille kohtalo tovereille.
.No tämä vaihe voi mennä taas ohi, kun/jos mies tulee kotiin. Halauksia muille kohtalo tovereille.meillä myös reissuhommissa,yleensä 4pvää ja kotona pitkän viikonlopun,tasasin välein pidemmillä komennuksilla.arki sujuu,kun meillä on aina ollut tällaista.kotona ollessaan on kyllä läsnä ja tekee lasten kanssa kaikkea kivaa,mitä äiti ei viikolla välttämättä tee/ehdi/jaksa.
mutta kodin ja arjen pyöritys on kyllä 100% minulla.
nyt meillä on 2 lasta ja joskus haaveilin vielä kolmannesta,mutta en enään.
Voimia ja kevään odotusta kaikille reissumiesten äideille :flower:
mutta kodin ja arjen pyöritys on kyllä 100% minulla.
nyt meillä on 2 lasta ja joskus haaveilin vielä kolmannesta,mutta en enään.
Voimia ja kevään odotusta kaikille reissumiesten äideille :flower:
I
ilona85
Vieras
Meillä kanssa näin että mies töiss' pari viikkoa kerrallaan ja sitten pari viikkoa kotosalla.
Kyllä välillä ottaa aivoon oikeen isosti, etenkin nyt kun odotan meidän ensimmäistä yhteistä lasta niin tahtos kokea tämän kaiken yhessä mutta vähän hankalaa kun toinen aina poissa just kun on neuvola jne. Onneksi kuitenkin ekaan ultraan pääsi mukaan...
Kyllä välillä ottaa aivoon oikeen isosti, etenkin nyt kun odotan meidän ensimmäistä yhteistä lasta niin tahtos kokea tämän kaiken yhessä mutta vähän hankalaa kun toinen aina poissa just kun on neuvola jne. Onneksi kuitenkin ekaan ultraan pääsi mukaan...
T
titinalle
Vieras
Luin täältä ajatuksia parisuhteesta,kun en oikein tiedä kenen kanssa voisi keskustella.Minulla on pari vuotias ihana iltatähti ja muut lapset ovat aikuisia.Mieheni on myyntityössä ja käy kyllä kotoa käsin töissä, mutta ne "työpalaverit-kokoontumiset" ovat käyneet suhteemme rikkojaksi.On monenlaista myyntikilpailua ja aina matka on vain yhdelle,tälläkin hetkellä on ulkomailla. Se on kaikkein rasittavintakun ei oteta minun mielipidettä ollenkaan huomioon,vaan on itsestään selvää että hän aina lähtee näille reissuille.Hän on niin kiinni tässä työporukassaan,muistan kun tulimme laitokselta keskiviikkoiltana kotiin ja jo lauantaiaamuna piti päästä työpalaveriin,joka ei varmastikaan ollut niin tärkeä ja sitten kun sunnuntaina tultiin kotiin nukuttiin loppupäivä kenties rapulaa tai valvottua yötä pois.Olen ajatellut muuttavani lapseni kanssa pois eri paikkakunnalle,en tiedä olisiko se ainut oikea ratkaisu?! Olisiko jollain hyviä neuvoja tilanteeseeni, voimia kaikille tällaisten asioden kanssa painiskeleville.
Ä
äiti 2000
Vieras
Luottamus pelaa hyvin. Pinna on kireällä harva se päivä, kun mies tekee matkahommia. Matkat ei oo pitkiä, mutta niitä on usein...monta kertaa kuussa. Kolmen alle viisivuotiaan hoitaminen on kyllä kieltämättä rankkaa ja olenkin haaveillut töihinlähdöstä....taitaa kyllä mennä ojasta allikkoon, jos niin teen.
miten te oikeesti jaksatte????eikö ikävä tunnu ylitsepääsemättömältä???mun mies on sentään vaan armeijassa ja tulee kotiin viikonvälein ja viikolla nähdään silloin tällöin!!!silti tää tuntuu todella pahalta...!!!!pitäis jaksaa heinäkuuhun ja sit se on ohi!!!!oisko vinkkejä miten jaksaa tätä ikävää????
Similar threads
- laitan tännekkin
- Perhe-elämä