Kolmas raskaus meneillään rv 19. Oireet ovat olleet melko samanlaisia joka raskaudessa (esim. tietyt hajut), mutta voimakkuus on vaihdellut.
Eka raskaus oli "rajuin", eli hormoniperäiset oireet (alun kuvotus, väsymys) sekä kohdun kasvukivut olivat voimakkaimmat. Äidillä oli myös eniten aikaa miettiä oireitaan tässä raskaudessa, joten löytyi jos jonkinlaista vaivaa... ;-) Tyttö tuli.
Toka raskaus oli hormonien ja kohdun kasvun kohdalla helpompi, tulin uudestaan raskaaksi kun esikoinen oli vasta 10kk. Ensioireet olivat selvästi lievempiä. Esikoista hoidellessa peruskunto oli parempi enkä ehtinyt miettiä oireita, mutta toisaalta elimistö oli kovemmalla kun ei ollut aikaa levätä. Ristiselkä ja iskiaskivut vaivasivat loppuraskaudesta. Poika tuli.
Kolmas raskaus on taas ollut melkein yhtä rankka kuin ensimmäinen, en tiedä johtuuko raskaammasta työstä ja arjesta vai kenties pitemmästä ikäerosta (kuopus oli 1v 8kk tullessani raskaaksi). Alusta asti vatsa ja rinnat ovat kasvaneet edelliskertoja nopeammin ja harjoitussupistukset alkoivat varhoin. Ikää ja etenkin painoa löytyy enemmän kuin esikoista odotellessa... Jo puolessavälissä kärsin loppuraskauden vaivoista. Sukupuoli vielä arvoitus.
Erään teorian mukaan tyttö koettelee äitiään poikaa enemmän, oliskohan taas tyttö tulossa...