vierailija
Rasituksessa yksi arvo oli viitteen rajassa, muut reilusti alle, niin diagnoosi ja seurantaahan siitä tuli.
Mulla on pitkä tausta syömishäiriöisenä ikilaihduttajana, syömisistä syyllistyjänä, dieettiohjeiden orjailusta ja päivittäisestä puntarilla hyppäämisestä ja kropan mittailusta mittanauhalla. Ei ole ollut varsinaista anoreksiaa tai bulimiaa, mutta vinksahtanut ruokasuhde ja häiriintynyttä syömiskäyttäytymistä lähes 20 vuoden ajalta, tämä alkoi jo varhaisteininä.
Pari vuotta olen ollut hyvillä vesillä, en ole enää käynyt puntarilla oikeastaan kertaakaan. Olen syönyt hyvällä omalla tunnolla mitä vaan, juhlissa kakkua, jälkiruokaa tarjottaessa, pullaa vierailuilla oli päivä mikä hyvänsä. Olen alkanut syödä normaalisti, ilman mitään mättöherkkupäiväövereitä ja tuskaan asti ahmimista päivien näännyttämisen päätteeksi. Olo on ollut hyvä ja ulkomuoto pysynyt ihan normaalipainoisen kuosissa. En ole ravannut katumustreeneissä kuluttamassa syötyjä kaloreita ”sortumisten” takia. Olen syönyt 80-90% normaalia terveellistä ruokaa miettimättä sen kummemmin aterian optimaalisen tarkkoja makroja ja joustavilla mielin syönyt mitä on tarjolla. Enkä ole ruokia hysteerisesti punninnut.
Nyt sitten lyötiin tuo radi-diagnoosi yhden luvun perusteella ja sen kummemmin perehtymättä elintapoihin sain tiukkasävyiset ohjeet palata kaikkeen sellaiseen mikä muistuttaa hyvin vahvasti itselleni tuosta häiriintyneestä elämästä. Sen kyttäilyn minä todellakin osaan, mutta en haluaisi sitä enää tehdä. Tai ainakin haluaisin äkäisen ehdottoman terveydenhoitajan sijaan asiaan tukea psykologilta ja ravitsemusterapeutilta.
En usko, että tämä seurailu auttaa mitään mahdolliseen diabetekseen, vaan ainoastaan pahentaa tilannetta mun kohdalla, kun ruuasta ja liikkumisesta tehdään mörkö ja vedotaan vielä vauvan hyvinvointiin. Nyt jo pari päivää seurailua ohjeiden mukaan on mulla överitiukkaa ruokavaliota, liian vähäisiä kaloreita ja pakkomielteistä lenkkeilyä. Kohta vedän energiavajeessa ahmimiskohtauksia, eikä se ole todellakaan hyväksi sokereille eikä vauvalle.
Mulla on pitkä tausta syömishäiriöisenä ikilaihduttajana, syömisistä syyllistyjänä, dieettiohjeiden orjailusta ja päivittäisestä puntarilla hyppäämisestä ja kropan mittailusta mittanauhalla. Ei ole ollut varsinaista anoreksiaa tai bulimiaa, mutta vinksahtanut ruokasuhde ja häiriintynyttä syömiskäyttäytymistä lähes 20 vuoden ajalta, tämä alkoi jo varhaisteininä.
Pari vuotta olen ollut hyvillä vesillä, en ole enää käynyt puntarilla oikeastaan kertaakaan. Olen syönyt hyvällä omalla tunnolla mitä vaan, juhlissa kakkua, jälkiruokaa tarjottaessa, pullaa vierailuilla oli päivä mikä hyvänsä. Olen alkanut syödä normaalisti, ilman mitään mättöherkkupäiväövereitä ja tuskaan asti ahmimista päivien näännyttämisen päätteeksi. Olo on ollut hyvä ja ulkomuoto pysynyt ihan normaalipainoisen kuosissa. En ole ravannut katumustreeneissä kuluttamassa syötyjä kaloreita ”sortumisten” takia. Olen syönyt 80-90% normaalia terveellistä ruokaa miettimättä sen kummemmin aterian optimaalisen tarkkoja makroja ja joustavilla mielin syönyt mitä on tarjolla. Enkä ole ruokia hysteerisesti punninnut.
Nyt sitten lyötiin tuo radi-diagnoosi yhden luvun perusteella ja sen kummemmin perehtymättä elintapoihin sain tiukkasävyiset ohjeet palata kaikkeen sellaiseen mikä muistuttaa hyvin vahvasti itselleni tuosta häiriintyneestä elämästä. Sen kyttäilyn minä todellakin osaan, mutta en haluaisi sitä enää tehdä. Tai ainakin haluaisin äkäisen ehdottoman terveydenhoitajan sijaan asiaan tukea psykologilta ja ravitsemusterapeutilta.
En usko, että tämä seurailu auttaa mitään mahdolliseen diabetekseen, vaan ainoastaan pahentaa tilannetta mun kohdalla, kun ruuasta ja liikkumisesta tehdään mörkö ja vedotaan vielä vauvan hyvinvointiin. Nyt jo pari päivää seurailua ohjeiden mukaan on mulla överitiukkaa ruokavaliota, liian vähäisiä kaloreita ja pakkomielteistä lenkkeilyä. Kohta vedän energiavajeessa ahmimiskohtauksia, eikä se ole todellakaan hyväksi sokereille eikä vauvalle.
