Raskaus, migreeni ja lääkehoito

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Aurorah
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
A

Aurorah

Vieras
Onkohan kenelläkään tietoa em. asiasta? Olen kärsinyt migreenistä koko aikuisikäni, kohtauksia on tullut n.1-2 kertaa kuukaudessa. Täsmälääkkeitä en ole käyttänyt vaan ihan buranaa isolla alkuannostuksella. Usein kuitenkin kohtaukset loppuvat vasta usean tunnin kuluttua oksentamiseen. Tosin välillä on ollut myös parin päivän "mega-migreenejä".

Tänä vuonna olen säästynyt migreeniltä, vaikka koko vuosi on mennyt vauvan yrityksessä (kaksi keskenmenoa takana). Nyt viikkoja 14+6 ja eilen iski sitten ensimmäinen kunnon kohtaus. Kysynkin nyt lähinnä tuosta lääkehoidosta, jos jollain olisi kokemusta. Parasetamoli on ilmeisesti ainoa lääke,jota voi turvallisesti syödä? Millaisella annostuksella sitä voi kovassa migreenissä käyttää? Itse otin eilen yhden Paracon 500mg aamulla, sitten (pakkauksen ohjeen mukaan) neljän tunnin päästä yhden ja lopulta illalla ennen nukkumaan menoa vielä yhden. Kauheasti ei apua niistä tuntunut olevan, enemmän koin apua olevan kylmäpakkauksesta. Yleensä olen ottanut heti ensimmäisten oireiden tuntuessa 1000-1500 mg ibuprofeenia. Onko nyt siis vain toivottava, että kohtauksia ei kauheasti tulisi ja yritettävä pärjätä muuten? Pelottaa, jos eilinen olo toistuu, siinä hetkessä kun tuntuu että kuolee siihen paikkaan..
 
(kiva nimmari sulla muuten)

Kannattaa käydä lääkärissä juttelemassa tuosta buranan käytöstä. Käsittääkseni siihen voi saada ihan lääkärin "siunauksen". Muitakin käypiä lääkkeitä saattaa löytyä. On hyvä miettiä mikä laukaisee kohtauksen, ja koettaa välttää niitä tilanteita.

Paracetamolia kannattaa ottaa kaksi kerralla eli 1000mg, mikä vastaa 400mg ibuprofeenia.

Itse olen ottanut buranan raskausaikana pahimpaan migreeniin (ehkä kerran kuussa), yksi yleensä riittää. Näin siis vasta kun pari satsia paracetamolia ei auta. Varsinaista pillereiden popsimista siis, mutta minkäs teet... :-/
 
Käyhän Aurorah lääkärissä migreenisi kanssa ja kysy sopivaa lääkitystä raskautesi ajaksi. Kerro myös keskenmenoistasi. Pyydä vaikka neurologille aikaa; neurologi on migreenin asiantuntijalääkäri, joten häneltä saat varmasti oikeaa tietoa jos et ole lääkäriin tyytyväinen (itse olen kohdannut pari niin kieilipuolilääkäriä itänaapureista etten luottanu ko. lääkäriin ollenkaan). Tälläiset kyselypalstat ja niiden neuvojat jättäisin omaan arvoonsa koska tilanteessasi tarvitset oikeaa tietoa sinulle sopivasta lääkityksestä mutujen sijaan!
 
Yhdyn edelliseen. Kävin itse neurologilla raskauteni aikana, koska kaipasin juuri asiantuntijan neuvoa. Loppujen lopuksi söin 1 g Panadolia kerrallaan 3 krt päivässä tarpeen vaatiessa. En tahtonut esim. Panacodia, koska siinä on kodeiinia.
Vaihtoehdot ovat aika vähissä raskauden aikana.

Täällä jossain on ketju nimeltään aurallinen migreeni ja raskaus tms.
Siinä on minun raskauteni aikaiset migreenit kirjattuna ylös.

Johanna
 
Kiitos vastauksista. Toki aion lääkäriltä asiaa kysyä, mutta halusin myös kuulla kokemuksia teiltä muilta. Tuota Panacodia en muuten olisi ottanutkaan, oli vain ainoa vaihtoehto mitä kotoa löysin, enkä tosiaan pystynyt apteekkiin lähtemään. Aiemmissa raskauksissa en juuri migreenistä kärsinyt, liekö nyt sitten iällä ja tällä kaikella hormoonivaihtelulla osansa, että nyt sitten tuli. Toivottavasti ei kuitenkaan tule tavaksi..Raskauden vuoksi myös suurimmat "altistajat" (kahvi, tupakkka, alkoholi, valvominen..) on tietenkin jo poissa. Joskus tosin ei tarvitse olla mitään "syytä" ja kohtaus tulee silti.
 
Heippa!
Mulla on tavallista panadolia paremmin auttanut panadol comp, jossa on siis kofeiinia. Otan 2 tabl jo heti kun alkaa tuntua siltä, että migreeni olisi iskemässä. Ihmeen hyvin olen pärjännyt. Panacodia olen ottanut, jos muu ei ole auttanut, lääkärin ohjeen mukaan. Neurologille kannattaa ilman muuta mennä, jos on hankala tilanne. Neuvolalääkäri tietää myös paljon ja teratologisesta tietopalvelusta saa luotettavaa tietoa lääkkeistä.
 
Moikka! Minulle on tepsinyt aina migreeniin Orudis 100 -kapseli, jota määrättiin aikanaan mieheni selkäsärkyyn. Vähänkin kun tuntuu, että kohtaus tulee, otan kapselin. Söin sitä myöskin raskaana ollessani, kysyin lääkäriltä lupaa ja hän sanoi sen olevan turvallisen. En ainakaan huomaa, että mitään tuohon jälkikasvuuni olisi siitä tullut... Voisit kokeilla vaikka Orudis 50:llä apteekista, itse pyydän aina lääkäriltä reseptin. Panadol on kuin söisi pastillia!
 

Yhteistyössä