raskaus + masennus

[milana]

Hei!

Onko täällä ihmisiä jotka ovat kärsineet raskaus ajan masennuksesta? Nyt tuntuu itselläni olevan sellainen,suurin osa oireista täsmää juuri minuun..
Miten neuvolassa tälläiseen ollaan suhtauduttu? ovatko katsoneet kuin "häiriintynyttä"? vai oletko saanut apua masennukseesi? Tuntuu että kaikki kääntyy päälaelleen,eikä mikään ole hyvin,eikä mikään saa minua iloiseksi kaikki tuntuu vaan suoraan sanottuna paskalta.Hävetää edes puhua tälläisestä,olenhan saanut pienen elämän sisälleni,mutta minkäs minä tunteilleni mahdan?voi kunpa voisinkin vaihtaa rauskauteni elämän haluisuuteen ja iloisuuteen,vaikka kuinka yritän se ei ota onnistuakseen.

tälläisen linkin löysin: http://www.lastenporssi.fi/index.php?selected=disA&id=81&catid=5

ainoa oireista mikä ei minuun täsmännyt oli, häiriintynyt ja katkonainen uni , mutta unen päästä minun on vaikea saada kiinni.Usein voi mennä jopa tunteja ennen kuin nukahdan.Olisin kiitollinen jos joku osaisi minua neuvoa kuinka toimin tästä eteenpäin?

 

[milana]

Täältä ei taida löytyä ketäänkohtalotoveria
Eilen illalla kirjoitin miehelleni "kirjeen" johon kirjoitin kaikki tunteeni nyt.. Aamulla kun tuli ruokatunnille tuli ja äkäisi etkö jo herää,yleensä aamulla tullut viereen halailemaan ja pyytänyt heräämään,vastasin että joo kohta nousen (lapsikin nukkui vielä).Mies lähti siittä sitten juomaan kahvia,tuli juuri ennen töihin lähtöä pyytämään pusua ( olin kerennyt melkein nukahtaa uudelleen ja olin ihan unenpöppöröinen) miehelle sanoin että mmm (koska olin kasvot seinän päin) en kerennyt kuin sanoa mmm niin mies oli jo ovella ja paiskas sen kiinni ja lähti
Koskaan se ei ole noin käyttäytyny,en todellakaan uskalla sanoa neuvolassa tunteitani raskautta ja muutakin kohtaan..reaktio kun varmaan on myöskin tuollainen.. nyt vaan koko ajan itken ja hävettää koska salaa pitää 2vuotiaalta itkeä.

 

[milana]

tuo silmänisku smile ei kuulu kirjoitukseeni.

 

[milana]

OK,anteeksi että kysyin täältä.

 

[vieras]

Mulla ei ole henkilökohtaista kokemusta odotusajan masennuksesta, mutta synnytyksen jälkeisestä masennuksesta. En usko, että sinua katsotaan kieroon. Käy juttelemassa neuvolassa ja hyödynnä vaikka paikkakuntasi muita palveluja. Onko teillä depressiohoitajaa tms.? Monesti jo puhuminen auttaa paljon, ainakin minulla se on auttanut. Voimia!

 

[diu diu]

Minulla oli lievää masennusta, lähinnä väsymystä ja inhoa omaa kroppaani kohtaan. Oman kropan inhoaminen taas johti siihen etten jaksanut innostua miehen hellimisestä, olo ei ollut rinsessalla... Helposti sitten olin hiljaa tai kieltäydyin kaikesta...

 

[milana]

Minulla oli lievää masennusta, lähinnä väsymystä ja inhoa omaa kroppaani kohtaan. Oman kropan inhoaminen taas johti siihen etten jaksanut innostua miehen hellimisestä, olo ei ollut rinsessalla... Helposti sitten olin hiljaa tai kieltäydyin kaikesta...

Itselläni on juuri tuollaista myöskin,vaikka mieheni kuinka kehuu ja sanoo kroppani olevan kaunis ja ihana raskaudesta huolimatta..huudan aina vaan että elä valehtele tai että jos sä näkisit sen ja sen naisen et edes katsois minuun päin( tälläiseen raskaana olevaan läskiä tursuavaan ihmiseen jonka kroppa muuttuu vaikka ei tahtoisikaan)yleensä nämä naiset mihin vertaan itseäni ovat kuuluisuuksi,tiedän typerää.

 

[vieras]

Kärsin raskausajan masennuksesta ja myös synnytyksenjälkeisestä masennuksesta-keskivaikeasta/vaikeasta. Kannattaa puhua asiasta neuvolassa!

Minulla masennuksen laukaisi liian kiireinen ja uuvuttava työ ja oman äidin vakava sairastuminen. Verenpaine nousi, en saanut nukuttua, näin kamalia painajaisia, sain supistuksia jo tosi aikaisin, olin väsynyt eikä mikään kiinnostanut, lopulta vain makasin sängyssä... en halunnut vastata puhelimeen tai avata ovea. Silti oli sellainen olo että pitäisi jaksaa ja pitäisi mennä sairaslomalta takaisin töihin...

Sain neuvolan kautta ajan neuvolapsykologille, jossa kävin joka toinen viikko juttelemassa. Se auttoi todella paljon! Kävin myös työpaikkaloääkärillä useamman kerran ja sain sieltäkin tukea.

Synnytys oli rankka ja sairastuin epiduraalissa käyneen virheen takia useaksi viikoksi. Vauvalla oli koliikki ja kun koliikista selvittiin alkoivat masennusoireeni taas pahentua. Silloin oli todella tärkeää että oli jo valmiiksi turvaverkko, joka huomasi tilanteeni (itse sitä oli tosi vaikea hyväksyä) ja sain suht nopeasti apua ja lopulta lääkityksen ja ehdin nauttia vauva-ajasta.

Raskauden aikainen masennus ei kuitenkaan tarkoita että synnytyksen jälkeen olisi masentunut. Kaverillani kävi niin että synnytyksen jälkeen raskauden aikainen masennun unohtui, silti hän kävi synnytyksen jälkeenkin juttelemassa terapeutin kanssa ja siitä oli hänelle apua. Useilla paikkakunnilla nämä asiat otetaan tosissaan ja apua on tarjolla - kannattaa oikeasti pyytää sitä! Itseäni auttoi ajatus siitä, että auttamalla itseäni autan myös lastani ja miestäni. Myös mieheni kävi juttelemassa joitain kertoja psykologin kanssa. Läheisen masentuminen kun heijastuu koko perheeseen.

Toivottavasti saat apua! Voi hyvin!

 

[noita]

kannattaa jutella tuolla äitien terveys osastolla, siellä mm myös mun kirjoitukseni. koska sairastuin odotusaikana vakavaan masennukseen, joka jatkui synnytyksenjälkeisenä.

www.aima.fi kannattaa käydä lukemassa... voimia ja hali!!

 

[harmaana]

Toivottavasti luet tämän vielä!
Itse olin masentunut jo ennen raskautta ja masennus paheni todella paljon raskausaikana. Lopetin mielialalääkityksen ennen raskautta, mutta jouduin aloittamaan pian uudelleen.
Kannattaa rohkeasti kertoa neuvolassa tilanteesta! Uskon, että saat paljon apua ja tukea neuvolasta!
Itse sain todella paljon tukea ja neuvoja neuvolasta! Minut ohjattiin terapiaan, sain käydä useammin neuvolassa, sain perhetyöntekijän kotiin lapsen syntymän jälkeen ja aina terveydenhoitaja kuunteli murheeni ja yritti auttaa. Sairaalassa oltiin myös tietoisia masennuksesta ja sielläkin kohdeltiin todella hyvin. Lääkitys lopetettiin ihan loppuraskaudesta, mutta jouduin aloittamaan sen jo uudestaan pari päivää synnytyksen jälkeen.
Raskausaikana olin myös viikon avopsyk.osatolla, silloin olin todella pohjalla.
Tällä hetkellä olen terve ja ilman lääkitystä, mutta terapiassa käyn edelleen! Terapia on minua auttanut kaikista eniten ja lääkitys on hyvä, että jaksaa eteenpäin.
Rohkeasti vaan haet apua, yksin ei kannata jäädä eikä odottaa, että paha olo menee pois!