raskaus ja alakuloisuus

[mitäs nyt]

Tuntuu, että pää hajoaa..
Nyt rv 15 ja esim tämän viikon olen ollut alakuloinen. En osaa selittää oloani, mutta ahdistaa, itkettää. En osaa kertoa tälle syytä. Tuntuu, että haluaisin maata seuraavat kaksi viikkoa ihan yksin, pimeässä huoneessa.

Ennen raskautta mulla on ollut ahdistuskohtauksia ja masennuksen tunnetta pms:n aikaan, yläasteen/lukion vaihteessa myös jonkinlaista masennusta.

Miehelle en ole tästä mitään puhunut, tuntuu vain etten halua häntä huolestuttaa turhaan.

Mitähän mun pitäisi tehä ?

 

[toinen näkökulma]

Levätä ja tehdä asioita, joista tykkää ja jotka tuntuvat kivoilta. Jos ei tee mieli muuta kuin maata sängyssä ja lukea kirjaa, niin teet sitten sitä. Miehelle kuitenkin kannattaa puhua asioista ihan avoimesti, jotta kontakti pysyy ja mies ymmärtää mitä on meneillään. Todella paljon voi laittaa hormonien piikkiin ja mies ymmärtää, jos sille selittää.

 

["vieras"]

Jos viitsit niin kerro neuvolassa, tai kerro edes miehelle. Olisi hyvä että joku tietää missä mennään, että osaisi auttaa sua jos näyttää siltä että sulle on esimerkiksi puhkeamassa masennus. Mulla on masennustaustaa ja olen lääkityksenkin lopettanut hyvän aikaa sitten, mutta nyt raskaana ollessani olen huomannut että mielialat kyllä heittelee todella paljon, ja onhan se pelottavaa, kun en haluaisi enää koskaan palata siihen masennukseen, ahdistukseen ja paniikkikohtauksiin mitä mulla joskus oli.

Jos tulee huono päivä niin olen koittanut suhtautua niin että en ainakaan ala murehtimaan seuraavaa ja sitä seuraavaakin päivää vaan koitan keskittyä siihen miten saisin juuri nyt oloani parannettua. Pyydän miestä tekemään kaverina esimerkiksi sellaisia kotitöitä joiden tekeminen tuntuu vastenmieliseltä, annan hänen lohduttaa ja piristää. Käyn kävelyllä ja herkuttelen jollain mikä on ruokavalion rajoissa sallittua (raskausdiabetes rajoittaa, mutta eipähän tule ainakaan lihotettua itseään lohtusyömisillä), katselen dvd:ltä lempisarjaa. Välillä tuntuu väkinäiseltä kun mikään ei huvittaisi, mutta kun pakottaa itsensä tekemään jotain eikä hautaudu suruihin, pystyy vaikuttamaan omaan oloonsa yllättävän paljon Jos oikeasti iskee kunnon masennus päälle niin mikään noista ei auta, mutta sitten mulla on puoliso ja terveydenhoidon henkilökuntaa jotka tietää mun taustan ja osaavat patistaa tarvittavan hoidon piiriin.