Raskaudet hyvin vaikeita - miten päätitte lapsiluvun?

[ap]

Minulla on nyt yksi vaikea raskaus takana. Pidin pitkän tauon ennen kuin edes suostuin ajattelemaan uutta raskautta. No, lopulta päädyttiin yrittämään ja tämä on ihan samanlainen raskaus kuin ekakin, paitsi astetta pahempana. Vielä 2 kuukautta jäljellä ja pelkkää tuskien taivalta tähän asti, eikä se edes pääty synnytykseen, vaan sen jälkeen alkaa kuntoutus normaaliuteen.

En tiedä mitä tekisin lapsimäärän suhteen. Haluaisin (ja mieskin haluaisi) kolmannen, mutta en tiedä pystynkö. Ikää jo sen verran, ettei pystyisi edes lykkäämään pitkään vaan pitäisi aika pian lähteä yrittämään uudestaan. Joko siis puolikuntoisena uuteen raskauteen tai juuri kuntoutuneena uudestaan vajaakuntoiseksi. Mahtavia vaihtoehtoja, kummastakin tulee tippa linssiin.

Miten te, jotka tiedätte varmaksi että raskautenne ovat haitallisia kehollenne, olette päätyneet lapsilukuunne? Missä kohti olette viheltäneet pelin poikki ja todenneet, ettette enää kestä samanlaista kokemusta? Enkä nyt tarkoita normaaleja raskauden haittapuolia tai "yllätysvaikeita" raskauksia (eli on pari ihan tavallista ja sitten yksi rankka), vaan sellaisia raskauksia, että jo yritysvaiheessa tietää varmasti riskit ja sen mitä tuleman pitää.

 

[vieras]

Meillä on yksi lapsi ja raskaus oli sen verran vaikea että emme uskalla lähteä siihen enää uudestaan. Lapsia kuitenkin haluaisimme ainakin yhden lisää joten olemme päätyneet toiseen tapaan saada seuraava lapsi. Jos emme siinä onnistu niin sitten on kai pakko vielä harkita raskautta mutta se on todellakin se viimeinen vaihtoehto. Itse ajattelen asian myös niin että tuleva lapsi ansaitsee hyväkuntoisen äidin, ei sellaista joka on raskauden jäljiltä sekä fyysisesti että henkisesti ihan rikki. Sinuna ehkä tyytyisin kahteen lapseen...

 

[vauvakuume]

Mulla takana kaksi vaikeaa raskautta. Molemmat lapset myös syntyneet ennenaikaisesti (32+4 ja 34+1). Mutta kolmannesta haaveilen edelleen, ja miehen kanssa ollaan päätetty että kolmas tulee jos/kun on tullakseen. Vaikka raskausaika on hirveää, niin se menee vaikka päällä seisten kun tietää mitä siitä seuraa.

 

[Vierailija]

Minulla raskaudet helppoja, mutta synnytykset eivät. Ensimmäisen jälkeen meni vuosia, mutta synnytyspelkoklinikan kautta uskaltauduijn uudelleen. Ja onneksi toisen jälkeen perhe oli kasassa, tyttö ja poika. Eikä tullut enää todellista vauvakuumetta. Nyt nuorempikin jo seitsemän ja ikääkin jo mukavasti yli 40.

 

[ap]

Vaikka raskausaika on hirveää, niin se menee vaikka päällä seisten kun tietää mitä siitä seuraa.

Mulla menee kaikkinensa noin reilu vuosi elämästä "sivu suun" ja vaikeasti kitkutellen per raskaus. Se vauva-aika raskauden jälkeen on erityisen kamalaa, kun on se oma kunto ja vielä pieni vastasyntynyt huolehdittavana. Puolet urakasta on se synnytykseen asti selviäminen ja toinen puoli siitä noin 1/2 vuotta eteenpäin kuntoutusta ja arjen kanssa klaaraamista. Raskaus on siis iso projekti, eikä minulla meinaa usko riittää.

 

[vieras]

Vaikka raskausaika on hirveää, niin se menee vaikka päällä seisten kun tietää mitä siitä seuraa.

Silloin sulla ei ole ollut NIIN vaikeaa jos pystyt ajattelemaan noin. Itse tunnen edelleen suurta ahdistusta kun vain ajattelen raskausaikaa. Silloin en edes pystynyt ajattelemaan siihen palkintoon saakka, unohdin oikeastaan kokonaan että meille oli mitään vauvaa edes tulossa, kun ei pystynyt muuhun kuin jotenkuten selviytymään aina seuraavaan päivään. Lisäksi nyt kun on jo yksi lapsi niin hänkin tarvitsee äitiä tuon 9 kk ajan. Siksi ap:n tapauksessa keskittyisin olemaan äiti jo olemassa oleville lapsille.

 

[ap]

Itse tunnen edelleen suurta ahdistusta kun vain ajattelen raskausaikaa. Silloin en edes pystynyt ajattelemaan siihen palkintoon saakka, unohdin oikeastaan kokonaan että meille oli mitään vauvaa edes tulossa, kun ei pystynyt muuhun kuin jotenkuten selviytymään aina seuraavaan päivään.

Juuri näin minullakin ja siitäkin tuntee sitten helposti huonoa omaatuntoa, vaikkei asialle mitään voi.

Aikamoisen surutyön joutuu tekemään, jos lapsiluku jää tähän kahteen. Raskaaksi tulen ilmeisesti melko helposti, joten se kolmas raskaus olisi luultavasti ihan saavutettavissa, jos siihen lähdettäisiin. En tiedä mitä tehdä, en haluaisi puhua miehen kanssa asiasta nyt raskausaikana enkä heti tämän vauvan synnyttyäkään, mutta sitten on pakko tehdä päätös suuntaan tai toiseen. Joko lähdetään kolmatta kertaa tuolle polulle tai sitten vedetään piuhat niin umpisolmuun, ettei tarvitse pelätä raskautta. Aika hurjaa, en arvannut joutuvani tällaisia pohtimaan.

 

[toksemikko]

Täällä ensimmäinen raskaus oli helpompi. Vaivat oli ennenaikaista supistelua ja muuta pientä, mutta sairaslomalla en ollut kuin yhteensä 3 vkoa ennen äitiyslomaa. Äitiysloman vietin heikentyneen kunnon takia lepäillen, välillä pari päivää sairaalan osastolla. Synnytystä ennen alkanut raskausmyrkytys vei kuitenkin voimat pariksi kuukaudeksi ja henkinen toipuminen kauemmin.

Nyt odotetaan toista. Supistelut ja liitoskivut aloitti sairaslomakierteen vkolla 26 ja raskausmyrkytyksen ensioireet pitäneet poissa työpaikalta. Äitiyspolilla ja neuvolassa käydään muutama kerta viikossa ja osastollakin on jo aikaa vietetty. Pelko uudesta pahasta raskausmyrkytyksestä on kova, vaikka sairaalassa vakuutetaankin, että uusiutuessaan pitäisi selvitä helpommalla ja että toisella kerralla osataan hoitaa oireita tehokkaammin.

Kolmatta lasta meille ei enää tule. Raskausaika ollut turhan raskas ja sellaisena jatkuu. Kotityöt ja taaperonhoito jäävät kokonaan työssäkäyvän miehen vastuulle. Jokainen päivä saa jännittää tuleeko sairaalareissu vai saako pysyä kotona. Ja jos synnytyksen jälkeen on yhtä huonossa kunnossa kuin viimeksi, niin en tiedä miten selvitään arjesta kahden lapsen kanssa. Varsinkin, jos pikkuveli on yhtä hankala kuin esikoinen.

Kolmatta voisi ehkä miettiä 5-8 vuoden päästä, mutta siinä vaiheessa on jo oma ikäkin esteenä.