V
vierailija
Vieras
Siitä on jo 2 viikkoa kun tein raskauden keskeytyksen, olin 12 viikolla. En ole moneen moneen vuoteen halunnut edes äidiksi, mutta kyllä se oli kova pala, nyt taakka ja vain mun. Miesystävälläni ei ollut mitään sanottavaa asiaan, mun kroppa, mun elämä. Kuitenkin halusin jatkaa yhteistä elämäämme, lapsi olisi hajottanut sen. Hän ei tuskin pystyisi rakastamaan yhtä lailla uutta lastaan kuin kahta lähes teini-ikäistä lastaan.
En ole kertonut asiasta kellekään läheiselleni, mun taakkani. Ei miehenkään tarvitse paljoa tietää, oli sen keskeytys päivän lastensa luona. Tunnen vain syvää pahaa oloa tekemälleni, se ehkä oli paras ratkaisu, en ole vahvaa tekoa, altis masentumaan ja Alzheimerin odottaa vanhempana. Olen 35. Aika kait hoitaa tämänkin haavan, arpia on jo tarpeeksi.
En ole kertonut asiasta kellekään läheiselleni, mun taakkani. Ei miehenkään tarvitse paljoa tietää, oli sen keskeytys päivän lastensa luona. Tunnen vain syvää pahaa oloa tekemälleni, se ehkä oli paras ratkaisu, en ole vahvaa tekoa, altis masentumaan ja Alzheimerin odottaa vanhempana. Olen 35. Aika kait hoitaa tämänkin haavan, arpia on jo tarpeeksi.