Toggle sidebar

Raskauden jälkeinen alennustila

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja miata
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Vastaa
M

miata

Vieras
Minulla on 1v1kk ikäinen ihana pieni tytär jonka kanssa menee oikein hyvin. Imetyksen olen lopettanut 2kk sitten. Nyt on tullut sellainen olo, kuin seisoisi horjuvilla tikkailla ja odottaa milloin tuiskahtaa naamalleen.

Tytön kanssa kaikki sujuu hienosti, mutta kaikki muu onkin sitten ihan persiillään. Masentuneeksi en koe oloani (löydän kyllä elämästäni ilonaiheitakin), mutta ei tämä normaaliakaan ole. Tähän asti olen aina kokenut olevani vahva ja sinut itseni kanssa, nyt on iskenyt joku alennustila. Koen olevani ihan täysin riittämätön miehelleni ja muille ympärillä oleville aikuisille.

En pidä nykyisestä ulkomuodostani raskaudesta jääneiden kilojen vuoksi. Tosin 4kg olen nyt saanut kuukaudessa tiputettua, mutta lähinnä ahdistaa kun tietää että jäljellä on melkein 25kg urakka. Mieheni kyllä rakastaa minua kaikkine kiloineni, mutta itse olen ahdistunut.

Lisäksi vielä mieheni sisko (tyttäremme kummi) hämmentää soppaa taustalla nälvimällä pikkuasioista ja muistuttelemalla jatkuvasti miehen existä joiden kanssa tuntuu olevan hyvääkin pataa. En tiedä että tekeekö tahallaan ihan vaan ajattelemattomuuttaan, mutta sattuu silti.

Mikähän tässä auttaisi? Kaipaan niin kovin sitä vanhaa itsevarmaa ja sanavalmista itseäni. Miten olenkin taantunut tällaiseksi tossukaksi?
 
Mä tunnistan tuo fiilikset. Sitä mistä nuo johtuu ja mikä niihin auttaisia, en tiedä. Kuppus täyttää kohta viisi ja olen ollut jo hetken töissäkin, mutta yhä olen tyytymätön itseeni, olooni ja tekemisiini. En kaiken aikaa enkä huolestuttavan paljon, mutta häiritsevästi. En ole enää kunnianhimoinen, en sanavalmis, en itsevarma, en mitään, mitä olin ennen lapsia.
 
Töissä käyminen ei valitettavasti ratkaise tätä ongelmaa.

Uskoisin osittain riittämättömyyden tunteen johtuvan miehen vaativasta työstä ja pitkistä päivistä sekä osin taas siitä, että en oikein osaa laittaa itseäni mihinkään lokeroon.
Kuten jo aluksi sanoin, kotielämäni sujuu hienosti ja nautin suunnattomasti ajasta lapseni kanssa. Kuitenkin koko ajan tuntuu siltä, että jotain puuttuu tai ehkä vielä ennemmin, että jotain pitäisi saada aikaiseksi henkilökohtaisessa elämässäni. En vaan tiedä mistä aloittaisin.

Olen ideoinut talomme remonttia ja pihojen laittoa, mutta toteuttamis-puoli ei vaan jaksa innostaa. Suunnittelemisesta kyllä nautin, toteutus tosin ontuu.

Lisäksi välillä tunnen olevani kaikessa niin hemmetin yksin. Jotenkin tähän tilanteeseen vaan on ajautunut, kun rahatilanne ja aika ei riitä vanhan harrastuksen ylläpitämiseen ja muutenkin vanhat ystävät ovat joko täysin eri elämäntilanteessa tai muuten vaan niin kaukana ettei nähdä kovin usein.
 
tsemppiä ja voimia, niitä lähetän vaikka auttaa en osaa, itse olin esikon syntymän jälkeen myös jonkinlaisessa tyhjiössä, eikä asiaa auttanut se kun itsekin tiesi että mikään suuri asia ei ole vialla ja yleisen ohjesäännön mukaan olisi muutenkin pitänyt olla onnensa kukkuloilla kun saa olla kotona pienen lapsen kanssa. jotenkin se aika tuli rimpuiltua ohi, luojan kiitos. masennusta mullekin tarjottiin syyksi olotilaan kun parille harvalle tuntojani tilitin mutta ei se olotila masennustakaan ole..
 
Selvittelin tässä ajatuksiani pienten päivätorkkujen kanssa. Mietin, että ehkä minun pitäisi yrittää löytää joku lokero tai määritelmä itselleni myös henkilökohtaisessa mielessä. Siis tarkotan tyyliin, että töissä käydessäni olen työntekijä X, lapseni kanssa taas olen Äiti. Noiden kuvioiden ulkopuolella tuntuu että olen pelkkä haamu, mitätön nolla.

Tavallaan tuntuu kuin olisin pudonnut tästä maailmaa pyörittävästä oravanpyörästä ja en tiedä mitä nyt tehdä elämälläni.

Ehkä pitäisi vaan lakata pohtimasta, kun kuitenkin periaattessa kaikki on hyvin. Minullahan on ihana tytär ja aviomies jota rakastan ja jonka tiedän myös rakastavan minua. Miksi siis tuntuu kuin jotain puuttuisi? Mikä auttaisi tähän riittämättömyyden tunteeseen?
 

Yhteistyössä

Ylös Bottom
Back
Vastaa