Raskaana - Valinnan vaikeus, pidänkö vai luovunko?

Nyt kaipailisin tukea tältä palstalta. Kertokaa omia ajatuksianne kun saitte kuulla olevanne raskaana, miten perustelitte pidättekö lapsen vai valitsitteko raskauden keskeytyksen?

Tein raskaustestin eilen ja tulos oli positiivinen. Poikaystäväni ihastui ajatukseen lapsesta ja kosikin minua, en tosin usko avioliiton olevan ajankohtaista meille. Nyt minulla on hurja määrä eri ajatuksia, "onko minusta tähän", kyse on kuitenkin ihmiselämästä. Olen 20-vuotias, minulla on ammatti, jota en kuitenkaan loppuelämääni tee, poikaystävä, josta tulisi täydellinen ja huolehtiva isä, jolla on vakituinen työpaikka, emme asu yhdessä ja olemme seurustelleet 7 kuukautta. Tunteiden puolesta haluaisin lapsen. Oma lapsuuteni oli huono, turvaton ja molemmat vanhemmista joi, silti sinnittelin itseni hyvin koulussa menestyneeksi, olen selvinnyt lapsuuteni huonoista kokemuksista. Halusin lasta todella kovasti aikaisemmin ja katselin päivät pitkät ystävieni lapsien kuvia facebookissakin, kävin kylässä ja leikin heidän kanssaan ja mietin aina kaupoilla kuinka ihana olisi ostaa tuokin tavara jollekin lapselle.

Nyt kun siitä tuli totta ja asia on otettava vakavasti mietintään, en enää tiedä. En koe, että tulisin hukkaamaan aikaani, olen saanut nähdä elämää, yksinäisyyttä, olen varma rakkaudestani poikaystävääni, olen saanut viettää nuoruuttani. Kaikesta muusta olen varma paitsi itsestäni. Jos tekisin heti abortin, katuisin. Pelkään, että jos pidän sen, katuisin. Tiedostan, että äidin rakkaus lapseen on hienointa mitä voi kokea, mutta pelkään että masennun enkä pysty huolehtimaan lapsestani. Äitini kertoi että olimme ainoat syyt miksi aamulla jaksoi nousta sängystä. Mutta muistan miten onneton itse olin silloin. Masennus ja alkoholismi on periytyvää, ja se tuntuu jotenkin siltä kuin se olisi melkein jo puoliksi itsekin tehty. Mutta samat tuntemukset minulla olisi vielä vuosien päästä ja samat pelot ettei lykkääminenkään tunnu tavallaan oikealta. Muuten ajatus on todella ihana ja kaunis, ja se sopisi tähän hetkiseen elämääni loppujenlopuksi erittäinkin hyvin. Opiskella voi myöhemmin.

En tiedä mitä haluaisin ihmisten vastaavan. :(
Haluan kuulla nyt perusteluita miksi en hankkisi lasta. En keksi tavallaan ainoatakaan, ainoastaan pelkoni. Mutta samat pelot minulla olisi vaikkapa 5 vuoden päästä, odotusaika, synnytys, kaikkien asioiden muistaminen, huolenpito.. Ja olen vielä hieman järkyttynyt uutisesta.. Mutta en voi kauaa odotellakkaan..

Kiitos jo etukäteen!
 
Sisko hyvä,

Olet ison päätöksen edessä. Pelkäät, että tulet joka tapauksessa katumaan, teit sitten ratkaisun kumpaan suuntaan hyvänsä. Luettuani tekstisi, sain sen käsityksen, että elämäntilanteesi on sopiva lapsen hankintaan, samoin ikäsi. Mitään ulkoisia esteitä ei siis ole. Mutta ne sisäiset...

Samojen ajatusten kanssa kamppailee varmasti suuri osa odottajista, eivätkä niiltä välty toisen tai useamman lapsen odottajatkaan. Itse halusin lasta ja olin onnellinen odotuksesta, mutta kummankin lapsen syntymän jälkeen kaduin, että "olin mennyt pilaamaan elämäni". Voi, miten väärässä olinkaan. Tällä hetkellä, kun pojat ovat jo alakouluikäisiä, kadun ainoastaan sitä, etten aloittanut lasten tekoa nuorempana, jolloin olisin ehtinyt tehdä kolme lasta. Eli: en kadu lasten tekoa, kadun sitä, että turhaan pitkitin lasten tekoa yli kolmikymppiseksi.

Jos edelleen mietit asiaa nimenomaan katumisen kannalta, mieti, kumpaa vaihtoehtoa tulisit loppuikäsi todennäköisesti katumaan enemmän: aborttia vai lasta. Veikkaan, että abortista yli pääseminen voi viedä vuosikymmeniä. Samassa ajassa lapsi ehtii kasvaa aikuiseksi.

Vaikutat kypsältä ja älykkäältä ihmiseltä. Olet oikeassa siinä, että opiskella ehtii myöhemminkin. Se pitää täysin paikkansa. Vauva ei vie sitä sinulta pois, eikä se pilaa loppuelämääsi. Abortti voi kenties tehdä sen.

Huomasitko, että jo nyt huolehdit lapsesta haluamalla suojella sitä pelkäämältäsi masennukselta ja alkoholismilta?
Omassa ja mieheni lähisuvussa on alkoholismia. Se ei ole tarttunut meihin, eli kyseessä ei ole kohtalo, johon on pakko alistua. Älä anna alkoholismin pelon pilata elämääsi! Elämäsi menee hukkaan, jos kiellät itseltäsi kaiken hyvän siksi, ettet halua siirtää lapsena kokemaasi kärsimystä eteenpäin. Elä!
Itse olin masentunut vauvojen syntymän jälkeen, mutta se meni ohi muutamassa viikossa. Eräs ystäväni puolestaan sai neuvolan kautta apua lääkityksestä. Eivätkä kaikki masennu. Sinulla on joka tapauksessa puoliso tukena, jos jotain tapahtuu. Et ole yksin.

Ja muista: ihmeellisintä ei ole äidin rakkaus lastaan kohtaan vaan se, miten lapsi rakastaa äitiään. Se yllättää minut iloisesti päivästä toiseen. Sen tunteen toivoisin sinunkin kokevan.

Rohkeutta! Elämä kantaa kyllä, kun vain annat sille mahdollisuuden.
 
Yllä olevalla viisaita sanoja! Vaikka meillä ei suvussa ole mitään sairauksia ja halusin lapsen ja se tehtiin ns. Yhteisestä sopimuksesta niin silti olin peloissani ja mietin, että mitä mä olen mennyt tekemään jne...
Tsemppiä!
 
Viimeistään siinä vaiheessa kun olet ensimmäisen vuoden elänyt lapsesi kanssa, et vaihtaisi sitä aikaa ja tulevaa mihinkään. Lapsi antaa ihmisen elämään kaikista eniten rikkautta ja niinhän luontokin määrä, että sukua jatketaan...:)
 
Meillä raskaus oli suunniteltu ja molemmat oltiin kuumeiltu vauvasta jo ainakin vuosi.
Sittenku tulin raskaaksi niin olin yhtäaikaa innoissani ja peloissani..Monet kerrat mietin, että mitähän sitä on tullu tehtyä..mutta kertaakaan en ole katunut.
Kun vauva syntyi, niin tuntui että tästä se elämä vasta alkoi! :)
Nyt vauva on ½ vuotias tehopakkaus jonka perässä ei taho pysyä :D Mutta sanompa vaan että tämä se vasta on elämää <3
 
tartsika
Minä päätin pitää lapsen kaikesta huolimatta. Mies uhkasi jättää, jouduin jättämään koulun kesken, ei ole säännöllisiä tuloja ja olen "vasta" 19. Itselläni on ollut ongelmia päihteiden kanssa, mutta (onneksi) tajusin ongelmani ja hakeuduin päihdehoitoon. Tupakoinnin lopetin saatuani tietää raskaudesta, koska ajattelen lapsen parasta. Olen viikolla 16+0, ja mua pelottaa mielettömän paljon. Pelkään vieläkin keskenmenoa, pelkään että vauvalla on joku hätänä tai vialla, että synnytys menee pieneen ja jotain pahaa tapahtuu. Pelkään olevani huono vanhempi, etten voikaan antaa lapselle kaikkea mitä hän tarvitsee. Mutta kaikesta huolimatta pidän lapsen, ja sisimmässäni tiedän että kaikki tulee menemään hyvin. Katuisin varmasti loppuelämäni joka päivä aborttia, jos olisin sen tehnyt.
Olen varma että sulla kaikki järjestyy. Tässä asiassa älä kuuntele ketään, älä tee niinkuin joku sanoo äläkä anna kenenkään painostaa! Päätös on vain ja ainoastaan sinun, ja varmasti teet oikean ratkaisun kummin sitten päätätkään. Tsemppiä sulle!
 
haimi
Ennenkun olin raskaana,en voinut kuvitella pelkääväni kaikkia niitä asioita joita pelkään nyt kun olen raskas.. Kaikki tämä pahoinvointi ja väsymys on niin kamalaa että toivon menettäväni lapsen, mutta samassa minulle tulee tunne siitä kuinka ihana ja kallis ja suuri lahja lapsi on ja olemme sen saaneet lahjana taivaasta. Siksi jaksan kärvistellä pahat olot ja voittaa pelot..

Jos ainut syy keskeytykseen olisi sinun pelko, ei syytä keskeytykseen ole, minun mielestä. Kaikki me pelätään, oli raskaus suunniteltu tai ei. Pelko on jokapuolella kaikilla kokoajan aina. Siitä ei pääse mihinkään..

Olen saman ikäinen kuin sinä, menin naimisiin 4kk sitten ja olen nyt toisella kuulla raskaana. Eli emme ole olleet vuotta naimisissa kun lapsi meille syntyy.. Olemme tunteneet toisemme kohta vuoden. Kaikki on tapahtunut nopeasti minun elämässäni. Mieheni on töissä ja on minua 11v vanhempi. Minulla ei ole vielä ammattia, mutta opiskelen paraikaa. Opiskelut jää kesken, jäljelle jää vuosi. Mutta lapsi on parasta mitä meille voisi tapahtua.

Ja se että pelkäät kun lapsi on kanssasi. Ehkä se kun olette olleet 2 päivää kotona, miehesi on töissä, olet pienen pienen rääpäleen kanssa kahden, se voi nyt pelottaa, mutta tukea saa jokapuolelta. Neuvolasta, miehesi voi jäädä isyyslomalle, diakonit auttavat.. Olen varma että pärjäät lapsen kanssa hienosti ja osaat antaa lapsellesi kaiken rakkauden mitä voit..

Tsemppiä päätöksien tekoon :)
 
Lapsen saaminen tuossa vaiheessa ei ole valinnan paikka. Ei ole mitään "päätöstä". onneksi olkoon vauvasta ja pidä hänestä hyvää huolta. Älä anna lapsellesi hirveää elämää, johon kuuluu vanhempiensa alkon käyttö, juhlimiset ja tappelut. Anna lapsellesi ihmisarvoinen elämä. Jumala on siunannut sinua ja tahtonut antaa rakkaudessaan lapsen ja varmasti tahtoo, että kannat vastuusi ja rakastat lastasi yli kaiken :)
 
Paljon onnea vauvasta! Vaikutat fiksulta kun osaat pohtia tilannettasi joka kantilta. Itselläni on ollut myös rikkonainen lapsuus alkoholisti-isän kanssa,äiti asui muualla. Meille odotetaan nyt kuudetta ja olen itse nykyään absolutisti. Abortin olin läpikäynyt teini-iässä ja kyllä se ikuiset arvet jättää. Silloinen mieheni teki myöhemmin itsemurhan koska käytti huumeita.
Jos et halua nyt lasta niin mieti myös adoption mahdollisuutta.
Jaksamista sinulle mihin ratkaisuun päädytkään!
 
Varmasti olet jo ratkaisusi tehnyt, mutta vastaan silti :)

Itse tulin viime kesänä yhden yön suhteesta raskaaksi. Mulla koulu kesken (tosin huomenna valmistujaiset), ei asuntoa, ei luottotietoja, aiemmin taustalla masennusta. Päätin lapsen kumminkin pitää ja tänään on rv 27+0. Asiat ovat järjestyneet. Nyt on asunto ja ihan ok tulen rahallisesti toimeen, mieli on pirteä eikä tietoakaan mistään masennuksesta :) Yksinhän minä tulen lapsen kasvattamaan, lapsen isä ei ole ollut kovin kiinnostunut. Mutta ei se mua haittaa ja hyvin olen tulevaan yksinhuoltajuuteen suhtautunut ja uskon että tulen pärjäämään. Koulukin tosiaan nyt loppuu. Ikää minulla on 23v.

Itse olen rikkinäisestä kodista ja alkoholi on sitä minunkin lapsuuttani varjostanut. Koen myös olevani jollain tavalla outo kun en kaipaa parisuhdetta enkä halua sitä. Kaikki ympärilläni ovat eronneet ja minulla ei ole uskoa hyvään ja toimivaan suhteeseen, mikä ehkä on harmikin.
Itse käytin liikaa alkoholia ja sekin osaltaan varmaan aiheutti mulle masennusta. Nyt olen nauttinut selväpäisestä olosta ja olen tajunnut että parempi olla kännäämättä. Olen viettänyt aika railakkaan ja kokemusrikkaan (kaikki kokemukset ei todellakaan hyviä) nuoruuden ja tuntuu hyvältä nyt asettua vain aloilleen ja että elämälläni on muukin tarkoitus kun juhlia ja vetää päätään sekaisin. Olin aika tuuliajolla ennen tätä raskautta ja tämä on muuttanut elämäni positiiviseksi ja antoisaksi.

Positiivinen raskaustesti oli aluksi kauhea järkytys ja shokki, ja harkitsin aborttia. Nyt tuntuu kauhealta että olen voinut edes harkita, vielä syntymätön lapsi on tärkeintä mitä mulla on!

Tämä oli tällainen tarina näiden muiden joukossa.. toivottavasti olet päätynyt/päädyt itseäsi tyydyttävään ja itsellesi oikeaan ratkaisuun :)
 
tein abortin 19 vuotiaana ja mitään en ole niin katunut. aina pyörii ajatus päässä että "minulla olisi nyt yli vuoden vanha tyttö tai poika joka juoksisi ympäri kotia." mieti tarkkaan. jaksamisia:heart:
Itsellä on kanssa abortti takana.. Jossittelin vielä rv 11+1 asti, kunnes se tehtiin kaavinnalla sitten samana päivänä. Olinhan mie sillon nuori, mut kuitenkin.. En oo loppujen lopuks koskaan katunu mitään elämässäni. Paitsi tuota.. La ois ollu 19.9.08, mut sinne jäi..
Eipä tuo keskenmenokaan mikään helppo asia ollu, varsinkaan kun abortista oli sillon vielä alle vuosi.
Ikää on siis 18, eikä lääkärit osaa kertoo, että pystynkö edes enää saamaan lapsia.
kertoo nimim. toivonsa menettänyt Spukka
 
Heippa!

Itselläni samoja tunteita kuin sinulla, mutta itse en ole vielä saamassa perheenlisäystä.

Olen 19-vuotias (tämän kuukauden loppupuolella täytän 20) vakityöpaikan omaava nainen. Aloitin tämän vuoden huhtikuussa vakituisessa työsuhteessa. Avopuolisoni muutaman vuoden vanhempi 23-vuotias, hänellä myös vakituinen työpaikka. Olemme olleet mieheni kanssa yhdessä 2 vuotta, menimme kihloihin kuukauden seurustelun jälkeen. Monenkin mielestä liian nopeaa toimintaa, monet sanoitvatki kihlautumistamme teinikihloiksi, vähäisestä ystävämäärästä kuitenkin menetin osan tämän iloiseksi sanotun tapahtuman vuoksi. Suhteemme on hyvin vakaalla pohjalla, olemme läpikäyneet monenlaisia asioita ja ne ovat lujittaneet suhdetta. Häitä olemme jo jonkin verran suunnitelleet.

Olen myös perheestä, jossa alkoholi ja varmasti myös masennus on ollut suuressakin osassa. Sisarus katraasta olen nuorin, "iltatähti". Sisaruksia minulla on 4, joista parilla on alkoholiongelma ja masennustakin. Toisella näistä sisaruksista alkoholiongelma alkoi näkymään vasta vanhemmalla iällä, viimeisimmän lapsensa syntymän jälkeen, synnytysmasennus ilmeisesti laukaisi sitten kunnolla ongelman. Yksi sisaruksistani on täysin absolutisti. Itse käytän kyllä alkoholia, mutta hyvinkin maltillisesti. Mutta aina mielessä on kuitenkin perheen alkoholiongelma ja häpeä siitä millaista perhe-elämä on ollut lapsena. Nykyisin vanhempani eivät käytä alkoholia, he ovat laittaneet viimeisen kerran korkin kiinni kohta 10 vuotta sitten, ja olen ylpeä heistä!

Olen kokenut samoin kuin sinäkin paljon turvattomuutta ja pelkoa. Lapsuudenaikaiset kokemukset heijastuvat ja näkyvät aikauisiässä, kokemusten vaikutukset näkyvät parisuhteessa ja myös minussa itsessä. En pysty kunnolla luottamaan ihmisiin, olen epävarma päätöksistäni ja paljon minuun vaikuttaa muiden mielipiteet => "mitähän muut tästä ajattelevat". Ja ongelmana on suuri huoli muista läheisistäni, vatvon liikaa muiden huolia, murheita ja tekoja (elämän kannalta vääriä). Asun pienellä paikkakunnalla, jossa kaikki tuntevat toisensa, täällä suurinosa tietää jokseenkin taustani. Olen muuttanut työnperässä takaisin tälle pienelle paikkakunnalle vuodenvaihteessa. (Perheeni ja minä muutimme toiselle paikkakunnalle minun aloitettua ammattikoulu.)

Vauvakuumetta on ollut vuoden verran, välillä oireilee enemmän ja välillä vähemmän. Nyt taas oireilee enemmän. Mieheni sukuun ja ystäväpiiriin on syntynyt vauvoja, joita näkee hyvinkin useasti. Sisarusteni lapset alkavat olla kouluikäisiä, mutta he ovat minulle todella tärkeitä ja myös minä heille. Ihana huomata miten lapsi tuokaan iloa ja valoa elämään! Kuinka ihana on lapsen aito hymy ja ilo! Kuinka ihana on pitää pientä sylissä, hoivata ja hoitaa, antaa rakkautta <3

Tunnen samoin kuin sinä, olen kaikesta muusta varma paitsi itsestäni. Pelkään sitä, että entä jos minäkin masennun synnytyksen jälkeen, enkä jaksa hoitaa lastani, ja yritän helpottaa oloani alkolla. Tai entä jos en osaa hoitaa lastani <= Tai muuta vastaavaa. Mutta kyllähän se on oikeasti niin että vanhemmuuteen, äidiksi ja isäksi kasvaa lapsenkin kasvaessa. Näin siskoni on sanonut, kun muisteli esikoisensa kasvattamista ja kasvamista.

Lapsuuden kokemusten vuoksi olen välillä melko "rikki" ja tuntuu, että mitä sitä tästä elämästä oikein tulee. Olen käynyt asioista läpi ja tiedä, että ei kannata käyttää kokoaikaa miettiäkseen muita ja muiden murheita ja tekemisiä ja varsinkin muiden mielipiteitä. Pitää ottaa elämästä kiinni, tehdä niinkuin itsestä parhaalta tuntuu! Elämä on elämistä varten! Positiiviset ajatukset elämään ja negatiiviset nurkkaan! Pitää vain ajatella, että vain minä päätän elämästäni! Minä en halua lapsen kokevan samanlaista lapsuutta, kuin itse olen kokenut!


Siskoni lausahdus on jäänyt mieleeni: "Lapset kannattaa hankkia nuorina, kun vielä jaksaa leikkiä ja touhuta niiden kanssa."
Siitä voit miettiä mielipidettäni, mutta tee sinä niinkuin sinusta itsestäsi tuntuu, älä anna muiden ulkopuolisten ihmisten vaikuttaa päätöksiisi. Keskustele miehesi kanssa asioista, jotka painavat mieltäsi.


Olisi mukava saada saman kokeneista/tunteneista juttukaveria! Kaipaisin myös omaan tekstiini kommentteja! :)

Kiitos! :)
 

Yhteistyössä