Nyt kaipailisin tukea tältä palstalta. Kertokaa omia ajatuksianne kun saitte kuulla olevanne raskaana, miten perustelitte pidättekö lapsen vai valitsitteko raskauden keskeytyksen?
Tein raskaustestin eilen ja tulos oli positiivinen. Poikaystäväni ihastui ajatukseen lapsesta ja kosikin minua, en tosin usko avioliiton olevan ajankohtaista meille. Nyt minulla on hurja määrä eri ajatuksia, "onko minusta tähän", kyse on kuitenkin ihmiselämästä. Olen 20-vuotias, minulla on ammatti, jota en kuitenkaan loppuelämääni tee, poikaystävä, josta tulisi täydellinen ja huolehtiva isä, jolla on vakituinen työpaikka, emme asu yhdessä ja olemme seurustelleet 7 kuukautta. Tunteiden puolesta haluaisin lapsen. Oma lapsuuteni oli huono, turvaton ja molemmat vanhemmista joi, silti sinnittelin itseni hyvin koulussa menestyneeksi, olen selvinnyt lapsuuteni huonoista kokemuksista. Halusin lasta todella kovasti aikaisemmin ja katselin päivät pitkät ystävieni lapsien kuvia facebookissakin, kävin kylässä ja leikin heidän kanssaan ja mietin aina kaupoilla kuinka ihana olisi ostaa tuokin tavara jollekin lapselle.
Nyt kun siitä tuli totta ja asia on otettava vakavasti mietintään, en enää tiedä. En koe, että tulisin hukkaamaan aikaani, olen saanut nähdä elämää, yksinäisyyttä, olen varma rakkaudestani poikaystävääni, olen saanut viettää nuoruuttani. Kaikesta muusta olen varma paitsi itsestäni. Jos tekisin heti abortin, katuisin. Pelkään, että jos pidän sen, katuisin. Tiedostan, että äidin rakkaus lapseen on hienointa mitä voi kokea, mutta pelkään että masennun enkä pysty huolehtimaan lapsestani. Äitini kertoi että olimme ainoat syyt miksi aamulla jaksoi nousta sängystä. Mutta muistan miten onneton itse olin silloin. Masennus ja alkoholismi on periytyvää, ja se tuntuu jotenkin siltä kuin se olisi melkein jo puoliksi itsekin tehty. Mutta samat tuntemukset minulla olisi vielä vuosien päästä ja samat pelot ettei lykkääminenkään tunnu tavallaan oikealta. Muuten ajatus on todella ihana ja kaunis, ja se sopisi tähän hetkiseen elämääni loppujenlopuksi erittäinkin hyvin. Opiskella voi myöhemmin.
En tiedä mitä haluaisin ihmisten vastaavan.
Haluan kuulla nyt perusteluita miksi en hankkisi lasta. En keksi tavallaan ainoatakaan, ainoastaan pelkoni. Mutta samat pelot minulla olisi vaikkapa 5 vuoden päästä, odotusaika, synnytys, kaikkien asioiden muistaminen, huolenpito.. Ja olen vielä hieman järkyttynyt uutisesta.. Mutta en voi kauaa odotellakkaan..
Kiitos jo etukäteen!
Tein raskaustestin eilen ja tulos oli positiivinen. Poikaystäväni ihastui ajatukseen lapsesta ja kosikin minua, en tosin usko avioliiton olevan ajankohtaista meille. Nyt minulla on hurja määrä eri ajatuksia, "onko minusta tähän", kyse on kuitenkin ihmiselämästä. Olen 20-vuotias, minulla on ammatti, jota en kuitenkaan loppuelämääni tee, poikaystävä, josta tulisi täydellinen ja huolehtiva isä, jolla on vakituinen työpaikka, emme asu yhdessä ja olemme seurustelleet 7 kuukautta. Tunteiden puolesta haluaisin lapsen. Oma lapsuuteni oli huono, turvaton ja molemmat vanhemmista joi, silti sinnittelin itseni hyvin koulussa menestyneeksi, olen selvinnyt lapsuuteni huonoista kokemuksista. Halusin lasta todella kovasti aikaisemmin ja katselin päivät pitkät ystävieni lapsien kuvia facebookissakin, kävin kylässä ja leikin heidän kanssaan ja mietin aina kaupoilla kuinka ihana olisi ostaa tuokin tavara jollekin lapselle.
Nyt kun siitä tuli totta ja asia on otettava vakavasti mietintään, en enää tiedä. En koe, että tulisin hukkaamaan aikaani, olen saanut nähdä elämää, yksinäisyyttä, olen varma rakkaudestani poikaystävääni, olen saanut viettää nuoruuttani. Kaikesta muusta olen varma paitsi itsestäni. Jos tekisin heti abortin, katuisin. Pelkään, että jos pidän sen, katuisin. Tiedostan, että äidin rakkaus lapseen on hienointa mitä voi kokea, mutta pelkään että masennun enkä pysty huolehtimaan lapsestani. Äitini kertoi että olimme ainoat syyt miksi aamulla jaksoi nousta sängystä. Mutta muistan miten onneton itse olin silloin. Masennus ja alkoholismi on periytyvää, ja se tuntuu jotenkin siltä kuin se olisi melkein jo puoliksi itsekin tehty. Mutta samat tuntemukset minulla olisi vielä vuosien päästä ja samat pelot ettei lykkääminenkään tunnu tavallaan oikealta. Muuten ajatus on todella ihana ja kaunis, ja se sopisi tähän hetkiseen elämääni loppujenlopuksi erittäinkin hyvin. Opiskella voi myöhemmin.
En tiedä mitä haluaisin ihmisten vastaavan.
Haluan kuulla nyt perusteluita miksi en hankkisi lasta. En keksi tavallaan ainoatakaan, ainoastaan pelkoni. Mutta samat pelot minulla olisi vaikkapa 5 vuoden päästä, odotusaika, synnytys, kaikkien asioiden muistaminen, huolenpito.. Ja olen vielä hieman järkyttynyt uutisesta.. Mutta en voi kauaa odotellakkaan..
Kiitos jo etukäteen!