H
hohh
Vieras
Mä toivoisin nyt asiallisia kommentteja ja vastauksia.
Mä olen kahden pienen tytön äiti. Kuopus on nyt 2v.
Kysyisin nyt teiltä, ehkä hölmö olen kysymyksineni, että voiskoha raskaus olla mahdollinen, vai kenties jotain muuta ?
Mulla alkoi viime viikolla sellanen koko päivä kuvotus, Parina aamuna ihan oksensinkin. Meillä ei ole miehen kanssa ollut ehkäisyä muttei olla kuitenkaan mitenkään aktiivisesti yritetty, siis laskettu ovulaatiopäiviä tms. Laskin sitten kun tätä kuvotusta oli kestänyt monta päivää ja outoa väsymystäkin ilmaantui varsinkin aamuisin (aamusta menee ekat 2h siihen että nukahtelen, vessaan, aamupalapöytään, lattialle istuiltaan kun puen tyttöä.. eli ei mun mielestäni mitään normaalia, en vaan saa pidettyä itseäni hereillä ja torkahtelen koko ajan ekan tunnin parin aikana. Samoin tyttöjen päiväuniaikaan olen itsekin nukahtanut, vaikka normaalisti en), milloin on ovis ollut. Se olisi ollut 22.11 jolloin siis olimme myös yhdynnässä. Kuvotus alkoi 29.11 eli viikko ovulaation jälkeen.
Mulla on molemmissa aiemmissa raskauksissa pahoinvointi alkanut jo tosi varhain, noin viikko puoltoista hedelmöittymisen jälkeen. Ja olen puoleenväliin saakka oksentanut siis ihan 24/7. Mulla myös molemmissa raskauksissa tullut kuukautiset kahden ensimmäisen kuukauden ajan.
Kuukautisia nyt sitten jännäsin, kiertoni on säännöllinen, 27-29pv. Mulla on yleensä kohtalaisen kovat kuukautiskivut. Nyt menkat alkoivat kiertopv 28, verta tuli ekana päivänä normaaliin nähden vähän, seuraavana aamuna loppui kokonaan ja illalla sitten uudestaan runsaampana, kolmantena aamuna tuli enää vessassa käydessä tosi paksua ruskeaa .. töhnää. Ja sitten loppui. Normaalisti kestävät n 5pv ja ovat runsaat. Mulla ei myöskään ollut minkäänlaisia kuukautiskipuja. Nyt kuukautisten loputtua, tai jo pari päivää loppumisen jälkeen mulla on ollut alamaha ja selkäkipuja, jos nousee/liikahtaa äkillisesti ja välillä muutenkin, ei yhtäjaksoisesti missään vaiheessa ole pitkään koskenut, välillä vain nopeita julaisuja ja välillä niin että tasaisesti sattuu n parista minuutista viiteen minuuttiin. Mutta kuvotusta ei ole nyt muutamaan päivään ollut juuri ollenkaan. Joka mielestäni taas ei viittaa raskauteen, eiköhän se pitäisi vaan pahentua.
Raskaustestiä en ole tehnyt. Mulla ei ole aiemmissa raskauksissa testi näyttänyt vielä plussaa näin "varhain", ekan plussan oon tehnyt vasta viikoilla 7>.
Eli kysyisin nyt teiltä kokemuksia ja mielipiteitä, voisinko olla raskaana vai olisiko jotain muuta ? Alkuviikosta ajattelin soittaa lääkäriin jos vielä "oudot" oireet ja vösymys jatkuvat.