Siinäpä se lyhykäisyydessään enkä yhtään tiedä mitä tehdä??!! Tälle ajatusten määrälle ja laadulle ei ole mitään rajaa....
Olin eronnut viime syksynä, noin kuusi vuotta kestävästä suhteesta, josta yksi neljä vuotias tyttö. Tytön jälkeen yritimme vielä toista lasta mutta kaikki kolme yritystä päättyivät tavalla tai toisella keskenmenoon.
Helmikuussa tapasin miehen, jonka kanssa kaikki kolahti. Se oli kuin rakkautta ensisilmäyksellä. Tai niin minulle uskoteltiin. Käytössäni ei ollut mitään ehkäisyä vaan käytimme kortsuja. Heti alussa varasin ajan myös kierukanlaittoon. Muutaman kerran seksin jälkeen hain jälkiehkäisypillerit mutta toisen kerran jälkeen mieheni alkoi puhua vauvoista. Hänellä oli ennestään kaksi lasta edellisestä pitkästä suhteesta ja tuli toimeen lasten kanssa loistavasti. Tästä innostuneena ja toista lasta haaveilevana olin mukana jutussa eikä aikaakaan kun plussasin. Eka alkuraskaus ultrassa vielä selvisi että kyseessä kaksoisraskaus.
Viikko sitten perjantaina kävimme niskapoimu ultrassa, viikkoja 12, jossa miehenikin mukana. Ultran jälkeen sanoin että nyt tohtii alkaa itsekin jo hieman uskoa raskauteen että voisi onnistua niiden aiempien keskenmenojen jälkeen ja että ehkä siitä tulevaisuudesta voisi alkaa pikkuhiljaa puhua. Meillä oli vielä omat asunnot muunmuassa. Mutta kaikki muuttui ja iski minuun kuin salama kirkkaalta taivaalta viime viikon alussa. Pitkien selvittelyjen jälkeen minulle selvisi ettei mieheni haluaa olla kanssani missään tekemisissä eikä meinaa alkaa isäksi tulokkaille. Oli valehdellut eksälleen ettei meille mitään vauvaa ole tulossa ja pettänyt minua eksänsä kanssa. Myöhemmin selvisi myös että oli valehdellut minulle juuri kaikesta mitä oli kertonut ja antanut olettaa. Koskaan ei kuitenkaan minulle asioita täysin suoraan sanonut vaan otin yhteyttä eksäänsä joka valaisi minua asioista koska heillä takana kahdentoista vuoden suhde.
Mikä tyhjyys ja kaikki täysin puskista. Aluksi olin huolissani että onkohan tulokkailla kaikki hyvin masussa siitä ressistä, itkusta ja raivosta ja varasin ajan neuvolaan kuuntelemaan sydänääniä. Seuraavana päivänä iski totaalinen viha näitä kohtaan koska en halua siitä paskasta mitään muistoja. Minulla on varattu aika lääkäriin huomiseksi. Viikonloppu on ollut pitkä, eikä olo helpota. Mikä on lapsille syntyä maailmaan jossa ei isää...mitä jos viha niitä kohtaan ei mene ohi....mitä teen..... Kuka se osaa kertoa oikean vastauksen...... Voiko näin oikeasti käydä.......
Olin eronnut viime syksynä, noin kuusi vuotta kestävästä suhteesta, josta yksi neljä vuotias tyttö. Tytön jälkeen yritimme vielä toista lasta mutta kaikki kolme yritystä päättyivät tavalla tai toisella keskenmenoon.
Helmikuussa tapasin miehen, jonka kanssa kaikki kolahti. Se oli kuin rakkautta ensisilmäyksellä. Tai niin minulle uskoteltiin. Käytössäni ei ollut mitään ehkäisyä vaan käytimme kortsuja. Heti alussa varasin ajan myös kierukanlaittoon. Muutaman kerran seksin jälkeen hain jälkiehkäisypillerit mutta toisen kerran jälkeen mieheni alkoi puhua vauvoista. Hänellä oli ennestään kaksi lasta edellisestä pitkästä suhteesta ja tuli toimeen lasten kanssa loistavasti. Tästä innostuneena ja toista lasta haaveilevana olin mukana jutussa eikä aikaakaan kun plussasin. Eka alkuraskaus ultrassa vielä selvisi että kyseessä kaksoisraskaus.
Viikko sitten perjantaina kävimme niskapoimu ultrassa, viikkoja 12, jossa miehenikin mukana. Ultran jälkeen sanoin että nyt tohtii alkaa itsekin jo hieman uskoa raskauteen että voisi onnistua niiden aiempien keskenmenojen jälkeen ja että ehkä siitä tulevaisuudesta voisi alkaa pikkuhiljaa puhua. Meillä oli vielä omat asunnot muunmuassa. Mutta kaikki muuttui ja iski minuun kuin salama kirkkaalta taivaalta viime viikon alussa. Pitkien selvittelyjen jälkeen minulle selvisi ettei mieheni haluaa olla kanssani missään tekemisissä eikä meinaa alkaa isäksi tulokkaille. Oli valehdellut eksälleen ettei meille mitään vauvaa ole tulossa ja pettänyt minua eksänsä kanssa. Myöhemmin selvisi myös että oli valehdellut minulle juuri kaikesta mitä oli kertonut ja antanut olettaa. Koskaan ei kuitenkaan minulle asioita täysin suoraan sanonut vaan otin yhteyttä eksäänsä joka valaisi minua asioista koska heillä takana kahdentoista vuoden suhde.
Mikä tyhjyys ja kaikki täysin puskista. Aluksi olin huolissani että onkohan tulokkailla kaikki hyvin masussa siitä ressistä, itkusta ja raivosta ja varasin ajan neuvolaan kuuntelemaan sydänääniä. Seuraavana päivänä iski totaalinen viha näitä kohtaan koska en halua siitä paskasta mitään muistoja. Minulla on varattu aika lääkäriin huomiseksi. Viikonloppu on ollut pitkä, eikä olo helpota. Mikä on lapsille syntyä maailmaan jossa ei isää...mitä jos viha niitä kohtaan ei mene ohi....mitä teen..... Kuka se osaa kertoa oikean vastauksen...... Voiko näin oikeasti käydä.......