A
aina unessa
Vieras
Olen 13. viikolla raskaana, ja eilen verikokeessa ilmeisesti leukosyytit (?) olivat luokkaa 11 jotain. Ei ilmeisesti kovasti koholla, mutta laboratoriohoitaja hieman huolestui kun kuuli raskaudestani.
Olen ollut koko alkuvaiheen ajan väsynyt, mutta nyt tämä menee jo äärimmäisyyksiin. Aamuisin on ihan hyvä olo, mutta lähempänä puoltapäivää alan nukahdella pystyyn, kirjaimellisesti. Haaveilen vain nukkumisesta.
Kun pääsen kotiin töistä, jaksan nippa nappa tehdä ruoan miehelleni, itse en pysty syömään iltapäivisin/iltaisin lämmintä ruokaa tai juuri mitään muutakaan. Eilen yritin, koska nälkä oli hirveä, mutta ruoka tuli samantien ylös.
Hb oli 140, ei väsymys voi anemiastakaan johtua. Menen heti nukkumaan kun vain voin, eilenkin klo 17. Nukuin klo 21, jolloin heräsin vessaan ja takaisin sänkyyn. En jaksa valvoa enää kuin harvoin klo 19 pitempään.
Viikonloppuna nukuin 15 tuntia putkeen, ja muutaman tunnin päästä halutti jo takaisin sänkyyn, nukutti niin kovin. Ulkoilu ei auta, minulle tulee kylmästä ilmasta vieläkin pahempi olo, koska palelen jatkuvasti. En koskaan ole ollut vilukissa, joten tämä alituinen paleleminen ja tärinä on tosi inhottavaa.
Vain näin aamuisin voin syödä kunnolla, nytkin söin annoksen sitä eilistä ruokaa ja ei mitään ongelmia sisällä pysymisessä. Syön aamuisin heti herättyäni vatsan täyteen koska olen yleensä nälkäinen. Öisin joudun joskus myös heräämään syömään voileipää tms.
Alkaa jo tympimään tämä olotila, töissä pitäisi jaksaa mutta miten mä kohta enää pysyn hereillä.. Iltapäivisin joku hedelmä menee alas, mutta sitten tuleekin jo huono olo.
Tuntuu, että olo vain kurjenee mitä pitemmälle raskaus etenee. Onneksi minulla on ymmärtäväinen mies, joka antaa minun nukkua, vaikka mieluummin toki viettäisi aikaa yhdessä. Jos saisin nukkua läpi vuorokauden, tekisin sen, nimittäin tiedän sen, että muutaman tunnin päästä ei meinaa silmät pysyä auki.
Onko teillä kellään samanlaisia ongelmia, osaatteko neuvoa? Syön monivitamiinilisää sekä omegaa ja maitohappobakteereita, tosin oksennan helpommin jos olen unohtanut viimeksimainittuja ottaa. Juon vettä ja maitoa paljon, leipänä aina ruisleipä, en syö karkkia tms. enkä tupakoi tai juo alkoholia.