Miten on, löytyykö kohtalotovereita vai olenko ainut jolla seuraavanlaista "ongelmaa".. Olen vk:lla 15 raskaana, ensimmäinen lapsi tulossa. Koko raskauden ajan ollut ongelmana aivan hirveät mielialan vaihtelut. Niitä esiintyy 1-2 kertaa/1-2vk:n välein. Ihan järjetön raivo jostain mitättömästä asiasta mitä muka mies olisi tehnyt tai jättänyt tekemättä. Itkua riittää ja syyllistän itseäni kaikesta mahdollisesta. Kuitenkin olo helpottaa hetken kuluttua (n.1-2h) ja en suunnilleen edes enää muista mistä taas raivosin.. Onko tää normaalia vai olenko ihan sekaisin..? Vauva on todella toivottu ja siksi tuntuukin pahalta, kun käyttäydyn ajoittain näin. Auttakaa jos jollain samanlaisia kokemuksia.. Itselläni ei ole ikinä ollut masennusta tms.
Raskaana ja mieli sekaisin..
- Viestiketjun aloittaja taustalla
- Ensimmäinen viesti
Heippa!!
Mielialan vaihtelut on ihan normaalia raskausaikana,ja kun kroppakin muuttuu, ja mieli on herkässä..Mutta jos alakuloinen olo jatkuu, itkettää vaan kokoajan tms..niin sitten kyse on masennuksesta.
Itse sairastuin VAKAVAAN masennukseen odotusaikana 2006 helmikuussa.(alkoi tulemaan pakkoajatuksia päähän, paniikkikohtaukset, itkin kahdenkuukauden ajan päivittäin, olin levoton ja kiukkuinen)
Hain apua omasta neuvolasta, ja varasivat tk lääkärille ajan..sain heti lääkkeet ja lähetteen psykologille.Nyt kolmas lääke menossa kun aiemmat ei sopinu, ja käyn edelleen psykologilla.Ei varmaan ollut kovin kaukana ettenkö olisi joutunut sairaalahoitoon, mutta onneksi paraneminen lähti käyntiin...
vauva syntyi kesäkuussa sektiolla, ja olen hänestä erittäin onnellinen.Lapsi myös toivottu ja haluttu.(raskaus herkistää monille asioille,kun on vastuu pienestä ihmisestä yms)
Nyt voin ihan hyvin, ja tämä lääke sopii minulle.
hae apua, ellei mieliala kohene...pahaolo ei ole pysyvää.Kerro rohkeasti neuvolassa tilanteestasi.
Halauksin Henna :hug:
Mielialan vaihtelut on ihan normaalia raskausaikana,ja kun kroppakin muuttuu, ja mieli on herkässä..Mutta jos alakuloinen olo jatkuu, itkettää vaan kokoajan tms..niin sitten kyse on masennuksesta.
Itse sairastuin VAKAVAAN masennukseen odotusaikana 2006 helmikuussa.(alkoi tulemaan pakkoajatuksia päähän, paniikkikohtaukset, itkin kahdenkuukauden ajan päivittäin, olin levoton ja kiukkuinen)
Hain apua omasta neuvolasta, ja varasivat tk lääkärille ajan..sain heti lääkkeet ja lähetteen psykologille.Nyt kolmas lääke menossa kun aiemmat ei sopinu, ja käyn edelleen psykologilla.Ei varmaan ollut kovin kaukana ettenkö olisi joutunut sairaalahoitoon, mutta onneksi paraneminen lähti käyntiin...
vauva syntyi kesäkuussa sektiolla, ja olen hänestä erittäin onnellinen.Lapsi myös toivottu ja haluttu.(raskaus herkistää monille asioille,kun on vastuu pienestä ihmisestä yms)
Nyt voin ihan hyvin, ja tämä lääke sopii minulle.
hae apua, ellei mieliala kohene...pahaolo ei ole pysyvää.Kerro rohkeasti neuvolassa tilanteestasi.
Halauksin Henna :hug:
T
Teija
Vieras
Kerron omasta kokemuksestani. Olen saanut kaksi lasta. Molemmissa raskauksissa mielialani pysyivät tavanomaista mielialaani rauhallisimpina. Olen temperamenttinen luonne, mutta raskaudet ja lasten saaminen jotenkin tasoittivat minua. Minulla ei siis ole kokemusta mielialan vaihteluista raskauden aikana.
Lasten syntymien jälkeen on ollut jos jonkinlaisia sekaviakin mielialoja riippuen imetyshormoneista, huonostinukutuista öistä, lapsen koliikista ja tahtoiästä. Kuitenkin nuo vaiheet olivat ohimeneviä ja univelka näytteli niissä keskeistä roolia. Lääkkeitä en tarvinnut. Uni tuli helposti aina, kun siihen oli mahdollisuus. Tingin tuolloin kodin hoidosta. Jaksoin hoitaa mieheni kanssa lapset. Hyväksyin sen, että vähän nukkuneen aivot eivät raksuta niin kuin levänneen, joten en yrittänyt tehdä mitään kovin vaikeita juttuja tuolloin. Välillä tuli itku ihan väsymyksestä, varsinkin tuon koliikkivauvan kanssa.
Uskoisin, että raskaus ja lapsen saaminen tuovat todella suuren muutoksen elämään. Tai ainakin pitäisi tuoda ja vastuun suuruudenkin tajuaa konkreettiseti, kun hoitaa lastaan. Lapseen on todella sidoksissa. Mielestäni on parasta pyrkiä hyväksymään tämä. Ehkä mielialoihisi vaikuttavat hormonien lisäksi alitajuinen pohdintasi. Kasvat äidiksi ja miehesi tulisi kasvaa isäksi. Joskus miehet kasvavat vasta lapsen synnyttyä, kun nainen kokee kaiken voimakkaasti jo vauvan kasvaessa kohdussa. Oma osuutensa rauhalliseen olooni oli varmasti sillä, että parisuhteeni oli kunnossa ja sain paljon tukea mieheltäni jo raskausaikanani.
Lasten syntymien jälkeen on ollut jos jonkinlaisia sekaviakin mielialoja riippuen imetyshormoneista, huonostinukutuista öistä, lapsen koliikista ja tahtoiästä. Kuitenkin nuo vaiheet olivat ohimeneviä ja univelka näytteli niissä keskeistä roolia. Lääkkeitä en tarvinnut. Uni tuli helposti aina, kun siihen oli mahdollisuus. Tingin tuolloin kodin hoidosta. Jaksoin hoitaa mieheni kanssa lapset. Hyväksyin sen, että vähän nukkuneen aivot eivät raksuta niin kuin levänneen, joten en yrittänyt tehdä mitään kovin vaikeita juttuja tuolloin. Välillä tuli itku ihan väsymyksestä, varsinkin tuon koliikkivauvan kanssa.
Uskoisin, että raskaus ja lapsen saaminen tuovat todella suuren muutoksen elämään. Tai ainakin pitäisi tuoda ja vastuun suuruudenkin tajuaa konkreettiseti, kun hoitaa lastaan. Lapseen on todella sidoksissa. Mielestäni on parasta pyrkiä hyväksymään tämä. Ehkä mielialoihisi vaikuttavat hormonien lisäksi alitajuinen pohdintasi. Kasvat äidiksi ja miehesi tulisi kasvaa isäksi. Joskus miehet kasvavat vasta lapsen synnyttyä, kun nainen kokee kaiken voimakkaasti jo vauvan kasvaessa kohdussa. Oma osuutensa rauhalliseen olooni oli varmasti sillä, että parisuhteeni oli kunnossa ja sain paljon tukea mieheltäni jo raskausaikanani.
M
Mira-76
Vieras
Mielestäni sun ei tarvitse olla huolissasi... Kuulostaa aivan tutulta...
Kerro miehellesi että mielialasi heittelee raskaudesta johtuen. Mä kerroin ja hiukan enemmän sitten oli ainakin ymmärtävinään mun oikkuilua
.
Kerro miehellesi että mielialasi heittelee raskaudesta johtuen. Mä kerroin ja hiukan enemmän sitten oli ainakin ymmärtävinään mun oikkuilua
.