Rapuja raskausaikana

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Borboleta
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Mun neuvolan ruoka-ainelistassa ei lukenut mitään äyriäisistä. Olen kyllä syönyt jättikatkarapuja, jokitaskurapuja, hummeria, ym ym. Kaikenlaista, ihan ongelmitta. Uskoisin, että kun voi olla varma että on asianmukaisesti käsitelty & kypsennetty (itse olen syönyt korkeatasoisissa ravintoloissa), niin huoletta voi syödä.
 
Italiassa, jossa äyriäisten syöminen kuuluu suurin piirtein joka viikkoiseen ruokavalioon, on äyriäisten syöminen kielletty raskausaikana. Syynä ovat sekä monet äyriäisten kantamat taudit, että poikkeuksellisen suuri ympäristömyrkkyjen määrä. Jostain syystä noissa äyriäisissä on ilmeisesti enemmän ympäristömyrkkyja kuin normaalissa kalassa.

Suomessahan ei neuvolasta saa oikein mitään ohjeita noihin "eksoottisiin" ruokiin, eihän Suomessa mainita mitään edes ilmakuivatusta kinkusta, vaikka sekin on EHDOTTOMASTI kielletty raskausaikana. Vaatikaa, että laittavat siellä neuvolassa ne ruoka-ainelistat ajan tasalle, ei Suomessa enää syödä pelkkää pottuja ja silakkaa, vaan ruokakulttuurin kansainvälistymisen myötä pitää olla tarkkana noiden "ulkomaisten" ruokien kanssa.

Ravuista en osaa sen kummemmin sanoa, riippuu varmaan siitäkin, että mistä ne on pyydystetty, että kuinka paljon niissä niitä myrkkyjä on.

Mutta kuinka te pystytte syömään elävänä keitettyjä olentoja ylipäätään? Nehän kärsii ihan kauheasti, kun elävänä keitetään :( (Ei nyt liity asiaan mitenkään, mutta vaikka 15 vuoden kasvissyönnin jälkeen syön nykyisin lihaa, niin rapuja ei kykene syömään edes mun mies, joka pihvinsä vaatii verisenä :D )
 
Petite-te: useimmat sairaudet kyllä saattavat lähteä äyriäisistä keittämällä, mutta ympäristömyrkyt eivät todellakaan :D Itse en kyllä riskeeraa, vaikka esim. simpukat ovat suurta herkkuani, mutta minulle ei ole mikään uhraus olla tavallista tarkempi syömisissäni vaivaiset 9kk. Mutta ehkäpä kotimaisissa ravuissa (eihän ne mistään Itämerestä ole vaan eikö Suomessa syödä järvirapuja?) ei sitten ole mitään ympäristömyrkkyjä.
 
Lentoemo-76 totta tuokin.Tosin ympäristömyrkkyjä on monessa muussakin.Suomen suositusten mukaan ei petokalojakaan saa syödä tai ainakin rajoitetusti.
Mutta kerta kesässä rapuja tuskin haittaa!
 
Kiitos "tiedotuksesta".
Niinpa, taalla Portugalissa (jossa asun) on ayriaiset & KAIKKI "purkkiruoka" erityisesti simpukat ym. kielletty! Mutta ehkapa "uskallan" Suomessa sitten nauttia "suomalaisia rapuja"...
Ja taalla kun ei ole olemassakaan mitaan "kiellettyja ruokia" -listaa....Taitavat kylla muutenkin vaihdella missa maassa ollaan...Mutta olet oikeassa Lentoemo, Suomen lista tuntuu kaipaavan PIKAISTA up date:usta!

 
Itse asun Australiassa, ja täällä ollaan tarkkoja kyllä ruokaaineiden kanssa joita saa syödä ja joita ei, listat tuntuu ainakin olevan Suomea pidempiä. Missään listoissa ei ole mainittu rapuja, vaan raaka kala, hai ja muut isot kalat jotka syövät muita kaloja on kiellettyjä koska niissä on kuulema just noita ympäristömyrkkyjä enemmän.
Tein jonkun aikaa sitten kunnon google etsinnän aiheesta saako rapuja syödä, ja löysin kaikkialta saman tiedon eli että ravut ovat nimenomaan hyviä raskauden aikana kysäsin sitten vielä kätilöltä, joka selitti että ravut ei sisällä esim. elohopeaa ja muita vaarallisia aineita, mutta ovat hyviä siksi että niistä saa Omega3sta joka on tärkeää kehittyvälle vauvalle. Hyvällä omalla tunnolla oon siis syönyt rapuja.
Netistä löytyi kans hyviä listoja siitä mitä merenasukkeja saa syödä ja mitä ei.

Itse oon myös muuten asunut Italiassa 13 vuotta, ja siellä kyllä ollaan välillä vähän ylivarovaisia mun mielestä, se jatkuu vielä pienten lasten kasvattamisen kanssakin, ei saa esim. viedä ulos kylmällä ilmalla, ei saa pitää ikkunoita auki kun raitis ilma on vaarallista lapsille.... huh onneks ei tarvii niiden pillin mukaan enää elää... tuntuu etteivät perusta asiaa lääketieteelle niin paljon kuin kansanuskomuksille ja peloille... (muuten kyllä rakastan koko maata ja kulttuuria, mutta en vaan uskois kaikkeen mitä sanovat terveysaisoista!)

Mutta siis aiheeseen palaten:
Petokalat=paljon ympäristömyrkkyjä
Ravut ym äyriäiset = ei ympäristömyrkkyjä

näin minä löysin, eikä ollut todellakaan pelkästä Australiasta kyse, täällä ravut tulee kuitenkin suurimmaks osaks kiinasta ja thaimaasta ja samat tiedot oli esim englantilaisilla sivuilla!!
 
tähän vielä noita linkkejä:
http://www.healthcastle.com/pregnancy-fish.shtml
http://www.womansbirth.com/info2.cfm?info_id=66185 (tällä sivulla mainitaan paljon rapuja saa syödä kuukaudessa)
Niin ja unohdin siis tossa edellisessä mainita, että sama kuin tonnikalan kanssa, että saa syödä jonkun verran, siis tekee hyvää kun syö vähän niin että saa sitä omega kolmista, mutta ei pitäis syödä enempää kuin kerran viikossa. Itse oon käyttänyt rapuja pastassa, joten oon sitten myöskin paistanut niitä kastikkeessa vähän aikaa.
 
Hmm... Kyllähän Suomenkin rajoituksissä mainitaan eri kypsennys- ja käsittelytapoja... :snotty: Siis siinä mitä lihaan tulee. Tuosta ilmakuivatusta kinkusta en ole varma, mut esim. palvattua ei suositella. :)

Ravuista: uskoisin, et saa, mutta en tiedä. Suomessa tosiaan ongitaan yleensä omista jorpakoista ne, mut kantsii tietty varmistaa, mistä ovat kotoisin. :)
 
Neuvolasta saatavan vauvan odotus-kirjasen (vau'kirjan) mukaan ravun saksien valkoista lihaa saa syödä, mutta sisälmyksiä ei.. hmm en oo tienny et niitä sisälmyksiäkin muka syötäis :o

Eksoottiset kalat: hai, miekkakala, rausku, tuoretonnikala on kiellettyjen listalla (purkki tonnikalaa saa syödä)

Graavatut tai savustetut kalat tulee syödä mahd. tuoreina, mutta ite kyllä välttelen graavattua kalaa koska joka vuosi (varsinkin joulun alla) tulee ilmi että niistä on löytynyt listeriaa..

makeanveden kalat: hauki, ahven (yli 25cm) taimen ja nieriä (yli 1kg) tulee välttää..
 
Kuten tuossa jo totesin, niin ravuista en sen kummemmin tiedä, mutta äyriäiset ovat muuten Italiassa (ja Borboletan Portugalissa) kielletty, niin että luotan kuitenkin näihin "virallisiin" kieltoihin enemmän kuin nettitietoihin.

Ja manna Ota huomioon, että noiden "suositellaan syötäväksi" listojen takana on myös esim. Yhdysvalloissa ERITTÄIN vaikutusvaltaisia kalastusteollisuuden (nimenomaan teollisuuden, koska siellä ei mitään pienkalastajia ole) lobbausjärjestöjä, jotka saivat mm. muutettua pari vuotta sitten Yhdysvalloissa ja Isossa Britanniassa ehdotetun tonnikalakiellon raskaana oleville siten, että sitä saisikin syödä n. 180g viikossa!

Siis varsinaiset terveysjärjestöt halusivat täyskieltoa, mutta koska kalastusteollisuus on big money, niin se kielto lievennettiin tuollaiseksi hatusta tempaistuksi rajoitukseksi. Eli aina kun luette nettiä tai oikeastaan ihan muutakin ja saatte ristiriitaisia tietoja, niin miettikää, että kuka hyötyy, jos esim. syötte tonnikalaa ja äyriäisiä, ja että onko esim. täyskiellon ajajilla omia motiivejaan kiellon takana. Italiassa myös kalastus on tärkeää, mutta ei niin tärkeää, että pantaisiin lasten terveyden edelle. Itse etsiskelin kaikenlaista tietoa tonnikalasta (esim. keltaeväisessä on TUTKITUSTI vähemmän elohopeaa kuin muissa tonnikalalajeissa), koska olen suuri tonnikalan ystävä. Mutta olen vähentänyt sen syömistä reilusti, kun sain tietää tuosta lobbausjärjestöjen aikaansaamasta muutoksesta suosituksissa.

Ja ilmakuivattu kinkku on EHDOTTOMASTI kiellettyä siksi, että se on raakaa lihaa, ja raa'assa lihassa (erityisesti juuri sianlihassa) on todella korkea toksoplasmoosiriski. Toksoplasmoosi on suurin ulkoisista tekijöistä johtuva sikiön kehityshäiriöiden aiheuttaja, ja siksi sitä syynätään tosi tarkasti Etelä- ja Keski-Euroopan maissa, joissa toksoplasmoosi on todella yleinen myös maaperässä ja kasteluvedessäkin, ettei sen puoleen.

Jokainen tietenkin päättää itse, että mitä syö ja mihin kieltoihin uskoo. Mutta kyllä sitä tietoa pitäisi jakaa ihan virallisestikin eikä vain epämääräisten nettipalstojen välityksellä (kun eihän täällä netissä mitään tarkisteta, jokainen on törmännyt täällä ihan ihmeellisiinkin tietoihin vai mitä?), niin että ainakin odottava äiti voi tehdä päätöksensä tiedostaen.

Italiassa saatetaan olla hysteerisiä, ja varmaan olen minäkin, kun mun mielestä on ihan NORMAALIA, että odotusaikana on tarkempi syömisiensä kanssa, eikä mulla ainakaan ole sellaista riippuvuussuhdetta ruokaan, että esim. en voisi olla syömättä simpukoita tai vaikka just salamia ja ilmakuivattua kinkkua (vaikka mieli tekisikin) senkin uhalla, että niistä on jotain haittaa. Tässä on niin kauan tätä vauvaa toivottu, että söisin 9 kuukautta vaikka pelkkää kuivattua heinää, jos siitä on vauvan terveydelle apua :laugh:

Ymmärrän kyllä sellaisiakin, joilla on jo paljon lapsia ja varsinkin kun tulee helposti raskaaksi, että varmaan sitä sitten "rauhoittuu", mutta itse odotan esikoista ja pelkään tosi paljon km:ää, varsinkin kun oli olemassa riski, ettemme koskaan saisi lasta lainkaan luomusti.

Buon appetito kaikille!

:heart: lentoemo ja lentäjän poikanen 9+1 :heart:
 
IHANAA!
KIITOS manna-! Tulossa miehen kanssa Suomeen lomalle elokuussa, ja ainakin parit rapu-rallatukset tiedossa....ja mukava portugalilaiselle miehelleni "esitella" kunnon rapukekkerit rapuineen !

Borboleta & Mini 11+0
 
Alkuperäinen kirjoittaja lentoemo-76:
Ja ilmakuivattu kinkku on EHDOTTOMASTI kiellettyä siksi, että se on raakaa lihaa, ja raa'assa lihassa (erityisesti juuri sianlihassa) on todella korkea toksoplasmoosiriski.

Ok, kiitos tiedosta. Lähinnä tuota syytä mietin, että onko listeriasta vai mistä kyse.

Mites kotona suolattu ja graavattu kala?
 
Alkuperäinen kirjoittaja sokeritoppa:
Mites kotona suolattu ja graavattu kala?

Ei suositella listeriariskin vuoksi, vaikka ei olisikaan säilytetty. Kysyin neuvolasta että jos itse ostaa tiskistä kalan ja graavaa. Ei suositella.

Eli pysytellää näissä kypsennetyissä ruuissa :D

Rapuja kyllä ajattelin syödä kun niitä kerran vuodessa saa. ympäristömyrkkyjä tuskin muutamasta ravusta kovin suurta määrää tulee. Eri asia jos joka viikko syö.
 
nostan tällaisen keskustelu
mietinnässä oli saanko tänä syksynä syödä rapuja --> tämän keskustelun perusteella päätin että KYLLÄ! :)
(olin luullut että kaikki äyriäiset on kiellettyjä, mutta kai se on enemmänkin valmistustavasta kiinni, petokalat ymmärrän myös)
 
Alkuperäinen kirjoittaja Kvart över:
Alkuperäinen kirjoittaja sokeritoppa:
Mites kotona suolattu ja graavattu kala?

Ei suositella listeriariskin vuoksi, vaikka ei olisikaan säilytetty. Kysyin neuvolasta että jos itse ostaa tiskistä kalan ja graavaa. Ei suositella.

Meillä taas sanottiin neuvolasta päinvastoin. Saa syödä graavilohta, jos se on tehty tuoreesta kalasta ja sitä ei ole tyhjiöpakattu missään vaiheessa. Eli siis niin, että sen tekee itse. En tiedä onko tässä pari vuotta välissä tehnyt sitten neuvolasuosituksiinkin muutoksia.

Minusta tuntuu, että nämä ohjeet neuvoloista vaihtelee jo pelkästään Suomen sisällä aika kovasti ihan tälläkin hetkellä. Puhumattaakaan sitten eri maista, kun tuotteetkin on valmistettu/pyydetty/kasvatettu/säilytetty aivan erilaisissa oloissa. Ehkä suosittelen maalaisjärkeä, jos jotain on tullut vahingossa syöneeksi niin tuskin siinä nyt yksi vauva on pilalla. Tai jos on, niin ihmettelen miksi ihmeessä meitä on täällä niin paljon ja niin lisääntymiskykyisinä.

 

Yhteistyössä