E
"Eve"
Vieras
Viisi vuotta sitten tapasin tämän miehen ekan kerran kaverini luona. Aika pian huomasin harvinaisen kipinän välillämme, mutta kummankin elämäntilanteet eivät sallineet mitään silloin tapahtuvaksi, eikä asiasta edes puhuttu.
Minulla oli siinä sitten pari kuluttavaa ja epäonnista suhdetta ja tämä mies muutti joksikin aikaa pois tältä paikkakunnalta.
Noin kuukausi sitten taas törmättiin pariinkin kertaan illanistujaisissa ja pienessä sievässä mies alkoi avautua, kuinka hän myös silloin kun tavattiin tunsi kuin sisuskalut olis heittäneet volttia ym. , sanoi myös että kun oli lähtenyt tältä paikkakunnalta niin minä olin vielä kävellyt tienlaitaa ohitse ja hän oli miettinyt uskaltaisko pyytää minut mukaan. Vielä 60 km ajettuaan oli miettinyt että jos kääntyis takasi ja kysyis että lähdenkö.
Myös minä tahollani aina ajatuksissani palasin miettimään tätä miestä, harmitellen sitä että hän on varattu (en tiennyt ettei hän silloin enää ollut).
No nyt molemmat tietää toistensa tunteet, mutta minulta kerkesi mennä terveys näiden muutaman raskaan vuoden aikana ja hän on äskettäin eronnut.
Voi että sitä harmituksen määrää... miksi hän ei silloin kuunnellut sydäntään ja pyytänyt mukaan. Olisin varmasti lähtenyt, jos en sillä sekunnilla niin ainakin hyvin pian olisin lähtenyt hänen luokseen ja säästynyt kaikelta p-askalta.
Kaikki voisi siis olla nyt tosi hyvin mutta sensijaan molemmat on ihan riekaleina ja koen etten ole ainakaan pitkään aikaan ,jos ikinä, kykenevä parisuhteeseen.
Että vinkkinä vaan olkaa rohkeita ja seuratkaa sydäntänne!
Oli pakko purkaa näitä tuntemuksia johonkin...
Minulla oli siinä sitten pari kuluttavaa ja epäonnista suhdetta ja tämä mies muutti joksikin aikaa pois tältä paikkakunnalta.
Noin kuukausi sitten taas törmättiin pariinkin kertaan illanistujaisissa ja pienessä sievässä mies alkoi avautua, kuinka hän myös silloin kun tavattiin tunsi kuin sisuskalut olis heittäneet volttia ym. , sanoi myös että kun oli lähtenyt tältä paikkakunnalta niin minä olin vielä kävellyt tienlaitaa ohitse ja hän oli miettinyt uskaltaisko pyytää minut mukaan. Vielä 60 km ajettuaan oli miettinyt että jos kääntyis takasi ja kysyis että lähdenkö.
Myös minä tahollani aina ajatuksissani palasin miettimään tätä miestä, harmitellen sitä että hän on varattu (en tiennyt ettei hän silloin enää ollut).
No nyt molemmat tietää toistensa tunteet, mutta minulta kerkesi mennä terveys näiden muutaman raskaan vuoden aikana ja hän on äskettäin eronnut.
Voi että sitä harmituksen määrää... miksi hän ei silloin kuunnellut sydäntään ja pyytänyt mukaan. Olisin varmasti lähtenyt, jos en sillä sekunnilla niin ainakin hyvin pian olisin lähtenyt hänen luokseen ja säästynyt kaikelta p-askalta.
Kaikki voisi siis olla nyt tosi hyvin mutta sensijaan molemmat on ihan riekaleina ja koen etten ole ainakaan pitkään aikaan ,jos ikinä, kykenevä parisuhteeseen.
Että vinkkinä vaan olkaa rohkeita ja seuratkaa sydäntänne!
Oli pakko purkaa näitä tuntemuksia johonkin...
