Rakastunut

[surullinen]

Olen 40-vuotias, naimisissa ollut jo parikymmentä vuotta ja lapsia kolme, kaikki kouluikäisiä. Elämä on ihan hyvää, perusasiat kunnossa, siis terveyttä, työpaikat molemmilla ja ihan tavallinen, tylsä(!) arki.

Olen vain rakastunut toiseen mieheen! Ollut jo vuosia ihastukseni ja nyt viimeisen vuoden aikana olen rakastunut häneen. Koskaan en ole miestäni fyysisesti pettänyt joten siitä ei ole kysymys.

Nyt sitten muutama kuukausi sitten mies erosi vaimostaan ja muutti aika kauaksi. En näe häntä usein, kaksi kertaa vain koko aikana, kun ennen tapasimme lähes joka päivä. Viimeksi näimme viime viikonloppuna ja kummankaan tunteet eivät olleet epäselviä. Puhuimme enemmän kuin koskaan.

Miehellä on uusi kaveri, mutta silti hän kaipaa minua. Sovimme, että hän soittelee ja pidämme muutenkin yhteyttä.

Itselläni on paha olla koska en haluaisi mieheni selän takana tehdä mitään mikä häntä loukkaisi. Niinkuin sanoin, en ole fyysisesti koskaan pettänyt, mutta silti.. Tämän miehen kanssa pystymme puhumaan kaikesta, kipeistäkin asioista, mm. äitini kuoleman olen "ruotinut" hänen kanssaan, joten hän on läheisin ja parhain ystäväni.

En ollut koskaan kuvitellut löytäväni hänen kaltaistaan ihmistä. Kun hän viime talvena kertoi tunteistaan minulle, en voinut kuvitellakaan hänen eroavan vaimostaan. Koskaan siitä ei puhuttu.

Tulen aina rakastamaan häntä. Onko kenellekään muulle käynyt näin? En vain voi tuntelleni mitään. Oloni on ristiriitainen... Miettikääs ja antakaa palautetta.

 

[surullinen]

nostelen

 

[Hmmm]

Sinulla on läheinen suhde toiseen eli olet jo pettänyt henkisellä tasolla miestäsi. Tuollainen suhdehan sinulla pitäisi olla puolisoosi. Parisuhde perustuu läheisyyteen ja vuorovaikutukseen, ei riitä että perusasiat ovat kunnossa jos se olennainen puuttuu. En tuomitse sinua, tilanteesi on vaikea eikä vähiten lasten vuoksi.

 

[mä]

Millaisessa yhteydessä tapasitte aiemmin?Sama työ vai sovitteko kenties tapaamisenne?

 

[Hmmm]

Vielä lisään että vaikka perusasiat eivät kaikilta osin olisikaan kunnossa suhde voi olla hyvä ja läheinen ts. vaikeuksista pystytään puhumaan ja niistä selvitään yhdessä. Läheisyyden puutteesta kertoo se ettet voinut läpikäydä äitisi kuolemaa miehesi kanssa. Läheinen ystävyyssuhde toiseen mieheen voi olla pelkkää kaveruutta, mutta joskus se johtaa henkiseen pettämiseen ja rakastumiseen kun asioista jotka kuuluisi käsitellä puolison kanssa puhutaan tälle toiselle. Hyvään parisuhteeseen ei mahdu kolmatta osapuolta.
Jokaisella on vastuu siitä parantaako omaa suhdettaan vai lähteekö em. tielle. Voimia sinulle!

 

[surullinen]

Tapasin miehen harrastuksen parissa jo kymmenen vuotta sitten. Varsinaisesti tapaamisia ei sovittu mutta aina tiesi mistä toisen löytää. Paljon oltiin yhdessä.

 

[surullinen]

Vielä jatkan että tiedän toki itse tekeväni väärin, mutta tunteille ei voi mitään. Sille voi että mitä tekee. Tämä toinen mies on ajatuksissani jatkuvasti. En vain koskaan ole tuntenut niin syvää läheisyyttä kenenkään kanssa. Sanoinkin hänelle kun tapasimme että vaikka lähes puoli vuotta oli edellisestä tapaamisestamme niin kuinka hyvältä tuntui nähdä toinen. Tapasimme siis aivan sattumalta.

Jotenki vaan tuntuu pahalta ajatella että nyt kun hänellä kuitennkin on jo uusi kumppani, niin ei meidän jutusta kuitenkaan voi ikinä tulla kummempaa. On aivan kuin kuolemaa kävisi läpi. Kenenkään nähden ei voi surra eikä näyttää tunteitaan eikä puhuakaan asiasta.

Onko kellekään käynyt näin? Joskus leikittelen ajatuksella että kun lapset ovat isoja niin sitten muutan pois ja annan elämän viedä.. Kertokaa ajatuksianne.

 

[vieras]

Tulee vaan mieleen että miehesi kanssa olette nuorina menneet naimisiin ja välttämättä nelikymppisenä ei valitsisi samanlaista puolisoa kuin kakskymppisenä. Arvomaailmat muuttuvat ja ihmiset sen mukana.

 

[äiti]

No sähän teet jo nyt miehesi seläntakana kiellettyjä hommia....mieti

 

[surullinen]

Tulee vaan mieleen että miehesi kanssa olette nuorina menneet naimisiin ja välttämättä nelikymppisenä ei valitsisi samanlaista puolisoa kuin kakskymppisenä. Arvomaailmat muuttuvat ja ihmiset sen mukana.

Aivan! Jotenkin tuntuu,että kun kuitenkin on ollut miehensä kanssa jo niin kauan ja elämä on ihan "perushyvää" niin tätä kuitenkin kannattaa jatkaa. Mutta toisaalta kyllä tämänikäisenä valitsisin kumppanini toisin.

Vaikka järki sanoo mitä niin tunteitteni kanssa olen ihan hukassa. Välillä tuntuu että kuolen tähän ikävään tätä toista miestä kohtaan mutta onneksi on helpompiakin aikoja että vain haikeana muistelee hyviä hetkiämme.

Olisipa taikasauva jolla elämänsä saisi helpoksi ja mieleisekseen!