raivostuttavat isovanhemmat!

[anika harmaana]

Aika vaikee tuommoista on kyllä käsittää.

Päinvastoin kuin monet muut täällä, mä olen kyllä sitä mieltä, että isovanhempien haluttomuus ostaa lahjoja omille lapsenlapsilleen on kyllä hämärää. Joillekin asioille vaan on olemassa kirjoittamattomia sääntöjä, joita täysjärkisten aikuisten ihmisten olisi syytä noudattaa - ja tämä isovanhemmuus kuuluu näihin sääntöihin. Ikävä kyllä myös mun tuttavapiirissä on sellainen pariskunta isovanhempina, joiden puuhia kyllä hämmästelee leuka auki. Ovat kummatkin itsekeskeisiä, narsistisia, superpihejä omaan napaan tuijottajia, jotka pilanneet jo omien lasten elämän. Siinä mielessä tietysti hyväkin et välimatka lapsenlapsiin pysyy etäisenä. Tälle pariskunnalle irvaillaan ja nauretaan sumeilematta selän takana. Mm. kun itse tulevat kyläilemään syövät kaapit tyhjiksi mutta heillä kotona puolitetaan leivätkin vieraille. Tuttavat kertovat vitseinä vierailuista heillä ja jengi nauraa katketakseen niitten touhuille. Minusta sen kaltainen häikäilemättömyys on kyllä merkki sairaudesta kyllä eli pipipäitä ovat molemmat mun mittaristolla. Veikkaan et näillä ihmisillä tulee olemaan aika yksinäinen ja onneton vanhuus. Sääli vaan lapsia ja lapsenlapsia jotenkin.

No minua kyllä hämmästyttää tuo selän takana nauraminen ja toisten kustannuksella naureskelu huomattavasti enemmän kuin se, ettei joku osta jollekin lahjaa.

Aloitukseen liittyen sitten: Anoppi ei juuri lahjoja lapsille ostele. Ei ole mikään isotuloinen, mutta se ei ole varsinainen syy. Hän kokee, ettei osaa ostaa lapselle mieluisia leluja eikä tahdo ostaa esimerkiksi karkkeja. Niinpä hän tuo käydessään esimerkiksi hedelmiä ja muuta vastaavaa terveellistä naposteltavaa ja pyrkii luomaan kontaktin lapsiin omalla tavallaan.

Hän ei käy meillä kovin usein, vaikka lähellä asuukin. Ei myöskään ota lapsia hoitoon. Hänellä on työnsä lisäksi useita harrastuksia, joiden parissa hän on viihtynyt koko aikuisikänsä. Hän myös matkustelee paljon puolisonsa kanssa.

Oma äitini on ihan toista maata. Ostelee leluja ja vaatteita niin jouluna, synttäreinä kuin arkenakin. Tapaa lapsia ja ottaa yökylään.

Molemmat mummit ovat lapsille mieleisiä. Kummallakin heillä on oma tapansa olla mummi, eivätkä lapset aseta heitä paremmuusjärjestykseen lahjojen tai vierailumäärien perusteella.

Itselläni oli kovin paljon vaikeuksia hyväksyä anopin tapaa olla isovanhempi alkuun. Nyt kun esikoinen on jo 11 vuotta, olen ymmärtänyt, että se minun tutuksi kokemani tapa ei ole se ainoa oikea.

 

[NPOK]

Aika vaikee tuommoista on kyllä käsittää.

Päinvastoin kuin monet muut täällä, mä olen kyllä sitä mieltä, että isovanhempien haluttomuus ostaa lahjoja omille lapsenlapsilleen on kyllä hämärää. Joillekin asioille vaan on olemassa kirjoittamattomia sääntöjä, joita täysjärkisten aikuisten ihmisten olisi syytä noudattaa - ja tämä isovanhemmuus kuuluu näihin sääntöihin. Ikävä kyllä myös mun tuttavapiirissä on sellainen pariskunta isovanhempina, joiden puuhia kyllä hämmästelee leuka auki. Ovat kummatkin itsekeskeisiä, narsistisia, superpihejä omaan napaan tuijottajia, jotka pilanneet jo omien lasten elämän. Siinä mielessä tietysti hyväkin et välimatka lapsenlapsiin pysyy etäisenä. Tälle pariskunnalle irvaillaan ja nauretaan sumeilematta selän takana. Mm. kun itse tulevat kyläilemään syövät kaapit tyhjiksi mutta heillä kotona puolitetaan leivätkin vieraille. Tuttavat kertovat vitseinä vierailuista heillä ja jengi nauraa katketakseen niitten touhuille. Minusta sen kaltainen häikäilemättömyys on kyllä merkki sairaudesta kyllä eli pipipäitä ovat molemmat mun mittaristolla. Veikkaan et näillä ihmisillä tulee olemaan aika yksinäinen ja onneton vanhuus. Sääli vaan lapsia ja lapsenlapsia jotenkin.

No minua kyllä hämmästyttää tuo selän takana nauraminen ja toisten kustannuksella naureskelu huomattavasti enemmän kuin se, ettei joku osta jollekin lahjaa.

Aloitukseen liittyen sitten: Anoppi ei juuri lahjoja lapsille ostele. Ei ole mikään isotuloinen, mutta se ei ole varsinainen syy. Hän kokee, ettei osaa ostaa lapselle mieluisia leluja eikä tahdo ostaa esimerkiksi karkkeja. Niinpä hän tuo käydessään esimerkiksi hedelmiä ja muuta vastaavaa terveellistä naposteltavaa ja pyrkii luomaan kontaktin lapsiin omalla tavallaan.

Hän ei käy meillä kovin usein, vaikka lähellä asuukin. Ei myöskään ota lapsia hoitoon. Hänellä on työnsä lisäksi useita harrastuksia, joiden parissa hän on viihtynyt koko aikuisikänsä. Hän myös matkustelee paljon puolisonsa kanssa.

Oma äitini on ihan toista maata. Ostelee leluja ja vaatteita niin jouluna, synttäreinä kuin arkenakin. Tapaa lapsia ja ottaa yökylään.

Molemmat mummit ovat lapsille mieleisiä. Kummallakin heillä on oma tapansa olla mummi, eivätkä lapset aseta heitä paremmuusjärjestykseen lahjojen tai vierailumäärien perusteella.

Itselläni oli kovin paljon vaikeuksia hyväksyä anopin tapaa olla isovanhempi alkuun. Nyt kun esikoinen on jo 11 vuotta, olen ymmärtänyt, että se minun tutuksi kokemani tapa ei ole se ainoa oikea.

mää oon jotenkin niin tosi ylpeä tästäkin kirjoittajasta. ihailtavan aikuismaista ajattelua. ja tarkoitan tätä todella. =)

 

[Hennu]

On täysin perseestä, ettei lapsenlapsia muisteta milläänlailla jouluna. Aivan sama, vaikka karkkipussilla; mutta jotenkin!!! Itselläni on isovanhemmat, jotka yrittävät tunkea nokkansa joka asiaan...Äitini yritti juuri itsemurhaa ja se oli minun vikani. Äitini paniikkihäiriö oli myös kuulemma minun vikani. Isovanhempani ostavat minulle kalliita juttuja ja laittavat rahaa tililleni, jotta pitäisin heidän kotitilansa "hengissä"...Mutta aito välittäminen on myös sitä, että antaa lapselle, jotain jouluna. Voi kuulostaa materialistiselta, mutta lapselle se on tosiasia, että minua on muistettu; minulle on annettu lahja, koska minulle on haluttu hyvää....Kuulostaa vihaiselta kommentilta, mutta olen pikku hiljaa saanut tarpeekseni siitä, etten riitä heille..Olen auttanut todella paljon, enkä aiheuttanut minkäänlaisia ongelmia, mutta joskus tuntuu siltä, että olisi parempi, jos heitä ei olisi...Mutta kun fakta on se, että "perhettä" ollaan, niin muistaminen on tärkeintä...