Pysykää kotona

Mietitään tähän ketjuun syitä ja seurauksia kyseisestä toiminnasta. Tämän ketjun piti koskea yksityisautoilua, mutta puhutaan muustakin ku takseista. Puhutaan kaikesta, mutta muistetaan kertoa, että mistä puhutaan, ettei tule väärinkäsityksiä.
 
vierailija
Viihdyn kotona. Katsoin eilen CMorelta kotimaisen elokuvan Kaikki oikein.
Nauratti Tavastia-kohtaus ja kotibileet, jossa tilattiin pizzaa.
Olen saanut Anna-Leenalta ostamaani kirjaan omistuskirjoituksen.
Ollaan melko samaa ikäluokkaa ja elokuvasta heräsi huvittavia muistoja.
 
vierailija
Mietitään tähän ketjuun syitä ja seurauksia kyseisestä toiminnasta. Tämän ketjun piti koskea yksityisautoilua, mutta puhutaan muustakin ku takseista. Puhutaan kaikesta, mutta muistetaan kertoa, että mistä puhutaan, ettei tule väärinkäsityksiä.
Voidaan kieltää yksityisautoilu, mut matkaamista ei. Mulle on henkilökohtaisesti ihan sama, kuinka liikkuminen käy, jos se hoituu kohtuullisella vaivalla omaan autoon nähden.
Valitettavasti vieläkin työmatka hoituu puoleen tuntiin autolla ja tuntiin julkisilla vaihdon kanssa.
10 tuntia viikossa on yli yhden työpäivän verran. Joutuisin heräämään aiemmin ja siksi myös laittamaan nukkumaan aiemmin. Eli ihan sama, kuinka liikkuminen järjestetään, mutta on omakin elämä.
 

Yhteistyössä