Puuttuako vai eikö?

ihkuraksupoksu

Aktiivinen jäsen
17.09.2006
4 888
0
36
5v tyttärelläni on naapuritalosta hyvä kaveri, vuoden vanhempi. Keväällä muutimme tähän taloon, ja ihan hyvin on muitakin kavereita löytynyt, mutta tämän tytön kanssa ovat mm. yökyläilleet jne. Meidän talossa asuu myös 10v tyttö (pian 11) joka oli jo ennen muuttoamme hyvä kaveri tämän naapuritalon tytön kanssa.

Alkuun kaikki meni ok, jos pienemmät tytöt leikkivät keskenään, tai olivat meillä/heillä leikkimässä ja tämä 10v tuli pyytämään leikkiin, leikkivät sitten kolmestaan. Mutta nyt syksyllä tämä iso tyttö on alkanut "omistella" 6v:tä, esim. Hän oli meillä leikkimässä ja Johanna (nimi muutettu) tuli ovelle, kysyi voiko tämä 6v, olkoon vaikka Amanda, leikkiä hänen kanssa. No Amanda sanoi että hän juuri tuli tänne, mutta voit tulla leikkiin mukaan. Myös meidän tytölle se olisi sopinut. Mutta Johanna sanoikin Amandalle, että hän ei halua, ja jos et nyt leiki hänen kanssa, ei hänkään enää koskaan leiki sinun kanssa. Pienempi tyttö siinä silmät pyöreänä ei osannut muutakaan kuin lähteä isomman matkaan, ja meidän tytöllä tietty kiukku siitä miksi näin kävi.

Alkuviikosta nyt taas Johanna oli joka ilta leikkimässä Amandan luona, kun meidän tyttö, olkoon vaikka Oona, kävi ovella kysymässä voisiko hän tulla leikkimään. Maanantaina Johanna sanoo ettei tahdo häntä leikkimään (Amandalle se olisi sopinut), mutta tule huomenna, saat silloin olla Amandan kanssa. Tiistaina ja keskiviikkona sama juttu, lupaukset eivät pitäneet, ja Oonalla taas iso itku, kun Johanna on aina Amandan luona, ja hän ei taas pääse mukaan. Eilen lapset olivat ulkona kun tulimme päiväkodista, ja Oona kysyi voiko tulla mukaan leikkiin, Amanda sanoo hän haluaa leikkiä Oonan kanssa, mutta Johanna kieltää. Joka kerta Johanna on kerennyt "varata" Amandan, pienempi tyttö ei uskalla sanoa vastaan vaikka ensin sanoo että haluaisi leikkiä välillä Oonankin kanssa.

Tulee sellainen tunne että Johanna pelkää menettävänsä kaverinsa ja on siksi lähtenyt manipuloimaan nuorempaa, helposti vietävää tyttöä, vaikka pienemmät ovatkin aina ottaneet hänetkin mukaan leikkiin. Lähinnä omaa sydäntä särkee tässä oman tytön tuska, kun enää ei saakaan olla kaverin kanssa, jonka kanssa leikit menevät hyvin yksiin, ja jonka kanssa aiemmin sai leikkiä. varsinkin nuo petetyt lupaukset on vaikeita, kun toinen odottaa iltaa kuin kuuta nousevaa ja taas saakin tulla itkun kanssa kotiin.

Jotkut vanhemmat sanovat että lasten suhteisiin on huono mennä puuttumaan, minä olen jo miettinyt juttelevani tuosta tämän Johannan kanssa, tai hänen äitinsä. Tahtoo olla nimittäin niin, että kun tämä pihapiirin vanhin tyttö sanoo ettei halua alkaa Oonaa, niin sitten kaikki muutkin seuraavat. Mitä tekisitte?
 
toi kavereilla kikkailu on niiiin normaalia (ja sairaan ärsyttävää ) just noilla 10v tytöillä |O

Ikäväksi asian tekee se, et teillä kohteena on nuo nuoremmat, joilla tää asia ei ole (vielä :whistle: ) ajankohtainen.
Mutta, kyllä voit puuttua, tuon ikäiselle voi jo puhua järkeä, tosin kehoitan kuitenkin ensin vanhemmille asiasta sanomaan, toivottavasti osaavat ottaa asiallisesti sit asian huomioon, tuo kun oikeesti on normaalia, ja jokainen tyttö sen suurinpiirtein käy tuossa iässä läpi
:/
 
Ilma muuta puutut kerrot miltä se toisesta tuntuu ja juttelet myös vanhempien kanssa. Kyllä minä olen heti sanonut jos meillä on joku hakemassa ulos ja sanoo ei leikitä sen kanssa olen ilmoittanut että sitten ei leikitä olenkaan.
 
Alkuperäinen kirjoittaja keppälerttu:
toi kavereilla kikkailu on niiiin normaalia (ja sairaan ärsyttävää ) just noilla 10v tytöillä |O

Ikäväksi asian tekee se, et teillä kohteena on nuo nuoremmat, joilla tää asia ei ole (vielä :whistle: ) ajankohtainen.
Mutta, kyllä voit puuttua, tuon ikäiselle voi jo puhua järkeä, tosin kehoitan kuitenkin ensin vanhemmille asiasta sanomaan, toivottavasti osaavat ottaa asiallisesti sit asian huomioon, tuo kun oikeesti on normaalia, ja jokainen tyttö sen suurinpiirtein käy tuossa iässä läpi
:/

Juu, siis ajattelinkin että tuo on "isoille tytöille" hyvin normaalia, onhan se huomattu miten tytöt ei osaa leikkiä kolmestaan tai ryhmässä kuten pojat... mutta tosiaan kun noille pienille se ei vielä ole luonteenomaista, ja siksi meidänkään tyttö ei sitä ymmärrä miksi isompi, joka on ennen ollut myös hänen kaveri, nyt yhtäkkiä toimiikin noin.

:|
 
Alkuperäinen kirjoittaja ihkuraksupoksu:

eipä nuo isommatkaan sitä ymmärrä, eivätkä näytä edes tajuavan et itse tekevät sitä samaa, silloin vaan huomataan kun se kaveri tekee itselle jotain tuollaista.. :whistle: (näin meillä ainakin)

mä olen yrittänyt pitää kiinni siitä, et jos jonkun kanssa ollaan jo leikki aloitettu tai on sovittu jo jotain, niin siitä pidetään kiinni, lisää kavereita saa tulla, mut sitä ensimmäistä ei ajeta pois.

samoin olen omille sanonut, et jos joku jatkuvasti uhkaa, kiristää tai pettää luottamuksen, niin muistaisivat et niihin ei tarvitse alistua, ja aina kannattaa pitää se vara et vaikka on luvattu tulla, se ei ehkä tällä (-kään ) kertaa toteudu.
Se, et lasta tullaan hakemaan ulos, ja 5min päästä lapsi tulee itkien kotiin kun xx petti mut taas, alkaa jo kypsyttämään, varsinkin kun tuo Likka jaksaa uskoa ja luottaa joka päivä uudestaan siihen samaan kaveriin :/
 
Alkuperäinen kirjoittaja ihkuraksupoksu:
Alkuperäinen kirjoittaja keppälerttu:
toi kavereilla kikkailu on niiiin normaalia (ja sairaan ärsyttävää ) just noilla 10v tytöillä |O

Ikäväksi asian tekee se, et teillä kohteena on nuo nuoremmat, joilla tää asia ei ole (vielä :whistle: ) ajankohtainen.
Mutta, kyllä voit puuttua, tuon ikäiselle voi jo puhua järkeä, tosin kehoitan kuitenkin ensin vanhemmille asiasta sanomaan, toivottavasti osaavat ottaa asiallisesti sit asian huomioon, tuo kun oikeesti on normaalia, ja jokainen tyttö sen suurinpiirtein käy tuossa iässä läpi
:/

Juu, siis ajattelinkin että tuo on "isoille tytöille" hyvin normaalia, onhan se huomattu miten tytöt ei osaa leikkiä kolmestaan tai ryhmässä kuten pojat... mutta tosiaan kun noille pienille se ei vielä ole luonteenomaista, ja siksi meidänkään tyttö ei sitä ymmärrä miksi isompi, joka on ennen ollut myös hänen kaveri, nyt yhtäkkiä toimiikin noin.

:|

Alkuperäinen kirjoittaja ihkuraksupoksu:
Alkuperäinen kirjoittaja keppälerttu:
toi kavereilla kikkailu on niiiin normaalia (ja sairaan ärsyttävää ) just noilla 10v tytöillä |O

Ikäväksi asian tekee se, et teillä kohteena on nuo nuoremmat, joilla tää asia ei ole (vielä :whistle: ) ajankohtainen.
Mutta, kyllä voit puuttua, tuon ikäiselle voi jo puhua järkeä, tosin kehoitan kuitenkin ensin vanhemmille asiasta sanomaan, toivottavasti osaavat ottaa asiallisesti sit asian huomioon, tuo kun oikeesti on normaalia, ja jokainen tyttö sen suurinpiirtein käy tuossa iässä läpi
:/

Juu, siis ajattelinkin että tuo on "isoille tytöille" hyvin normaalia, onhan se huomattu miten tytöt ei osaa leikkiä kolmestaan tai ryhmässä kuten pojat... mutta tosiaan kun noille pienille se ei vielä ole luonteenomaista, ja siksi meidänkään tyttö ei sitä ymmärrä miksi isompi, joka on ennen ollut myös hänen kaveri, nyt yhtäkkiä toimiikin noin.

:|

Kyllä poikienkin kanssa tahtoo se kolmas pyörä olla liikaa... Neljän tai useamman kanssa sitten liekit taas onnistuvat ongelmitta. Niin tyttöjen ja poikien kanssa se pienin tahtoo olla se joukosta putoava. Lisäksi ne pienemmät tahtovat yleensä sinne isompien seuraan.
 
Yhteistyössä