Tavalliset puurohiutaleet ovat tosiaankin aloittelevan puuronsyöjän suuhun aivan liian karkeita. Hiutaleita kannattaa kokeilla hienontaa vielä monitoimikoneessa tai sitten soseuttaa lisää tavallista puuroa. Esikoisen kanssa jaksoin viritellä mm. Tutteli-maitoon tehty mannapuuro oli herkkua. Muille lapsille ostin valmiita Tuttelin puuroja, kun laiskuus iski

valmiista puuroista kyllä tykättiin meillä tosi paljon. Niihin kun lisäsi välillä vaikkapa Piltin päärynäsosetta, niin jopa maistui. Neuvolasta sain todella hyvän Valion vihkosen, jossa mm. erilaisia puuro-ohjeita, valitettavasti ovat jminulla ossain kaapinnurkassa en voi antaa täsmäreseptejä. Kysäisepä neuvolasta tai Valion sivuilta (?).