Putin:"Venäjä loi Ukrainan"

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Echo
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti

Echo

Tunnettu jäsen
01.09.2008
56 781
19 180
113
En katso enkä lue ko. tyypin ulostuloja.
Jos hän kertoo maansa valloittaneen esim. kuun, ei asia minua millään tavalla hetkauta.
Voinhan minäkin satuilla esim. töllä palstalla olevani Kiinan keisari. Vaatteeni heitän aina pois yltäni julkisuudessa kansani iloksi kuin sadussa.
 
Huvittavaa sinänsä kun Kiova oli itäslaavilaisen kansan ja kulttuurin johtava kaupunki ja hallintokeskus. Eikä sitä kaupunkia, kulttuuria ja kansaa perustanut Venäjältä tullut itäslaavilainen heimo, vaan siellä Ukrainassa asunut itäslaavilainen heimo. Myöskin Skandinaviasta tulleilla viikingeillä oli johtava rooli kun Kiovan rusia luotiin eli otettiin ensimmäisiä askelia venäläisen kansallisen identiteetin suuntaan.

Venäjä siis on olemassaolonsa velkaa Ukrainalle ja ukrainalaisille eikä suinkaan toisin päin. Kun Ukrainassa oli jo itäslaavilainen valtio, Laatokan rannat ja koko Pohjois-Venäjä oli suomensukuisten kansojen asuttamia. Ei siellä näitä imperialistisia isovenäläisiä pyörinyt vielä 1000 vuotta sitten. Moskovakin saa kiittää nousustaan mongolien Kultaista ordaa ja kaani Uzbegia, joka nosti Iivana I:n ykköseksi vasalliensa joukossa koska pelkäsi Liettuan suuriruhtinas Algirdasia.

Historiaa kannattaa lukea, mutta pitäisi edes yrittää pysyä totuudessa. Putin ei ole siihen kykenevä.
 
  • Tykkää
Reactions: m1es ja Echo

Hei kiitos. Mut oliko se niin et juuri tuon kaanin kohdalla oltiin jo etenemässä ranskaan kun se kuoli ja kenraali vetäytyi. Mun muistin mukaan. Mongolit tuhosivat thuringenin suur ritarin koulot saksassa. Itse thuringen kuoli taisteluissa
 
Tuossa vaiheessa Kultainen orada oli jo hajoamassa ja Moskovan nostaminen liittyi juuri siihen. Hajota ja hallitse. Keski-Euroopassa mongolit riehuivat 100 vuotta aikaisemmin. Olisiko se Subutai, jota mietit?
 
Siis tarkoitatko subutaita sitä kenraalia? Se kaani joka kuoli kun mongolit oli valloittamassa oli ögödei kävin tarkistamassa. Hitsi en nyt muista kuka se saksalainen ritarien suurimestari oli joka ylivoimasta huolimatta sanoi että käymme kuoloon kohti vihollista vaikka toivoa ei ollut. Voih kunpa eläisimme viellä ritarien aikaa
 
Lopputulos on sama: itsenäisyys menee ja EU raunioittaa Suomen taloudellisesti, koska meidän munattomat poliitikot eivät pidä Suomen puolta.
Sun kirjoituksesi on vailla minkäänlaista suhteellisuudentajua.

Mee käymään Ukrainan runnotuissa itäosissa. Vertaa sit Suomeen.

Mä en siedä EU:ta tai globalisaatiota , mutta tuommoista potaskaa ei tartte kenenkään suoltaa.
 
Tietäähän Echo, että Itäosat kukoistavat kohta?
Siellä on aloitettu jälleenrakennus…hirveä tohina päällä…

Siis tämä ilman mitään puolia valinneena tai mitään kannustamatta.

(mun pitäisi keksiä joku vakioselittely näihin Venäjä/Ukraina ketjuihin viestieni loppuun, että minä en kohta taas ole pääosassa esim. tässä ketjussa😬)
 
Niin...lännen rahoittamana. Just luin aamulla jonkun artikkelin siitä, miten länsi maksaa Ukrainan jälleenrakentamista.

Eipä siinä, rumia ne talot oli alkujaankin, koska vanha NL-maa ei ole päässyt kunnolla lännen piiriin ja suojelukseen, vaikka olis halunnut. EU on ripittänyt korruptiosta, mikä on ihan oikein.
 
Juu EU maksaa varmasti suurimman osan Ukrainasta, ja tällä kaivolla ei ole pohjaa.

Laitatko Artikkelin lännen rakentamisista Itä-Ukrainassa…
Siis ei ainakaan ent. Donbassin alueella mitään rakenna.
 
Yhteistyössä