Puolustusvoimat uhkailee julkkiksia: pakenijat haetaan ulkomailta vaikka vasten tahtoaan.

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja "Mikko"
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Silloin kansan pitää pitää yhtä ja tehdä kuten ennen, eli vaikka luovuttaa kultainen vihkisormuksensakin valtiolle sotavarusteiden hankkimista varten.

Vaihto rautasormuksiin oli vapaaehtoista. Toisekseen, kerättyä kultaa ei ehditty käyttää aiottuun tarkoitukseen milloinkaan.

Tuli toi ressukirje mullekin. Siin todettiin, että ei tehtävää.
Eli kutsumajärjestys on ihan perseestä. Ensimmäisenä viedään miinanpolkijoiksi ja tykinruoaksi nuoret valtakunnan toivot. Meikäläinen kutsutaan vasta kun he loppuvat.
Ton pitäis olla päinvastoin, eli ensin kaltaiseni turhakkeet joille on herttaisen yhdentekevää missä aikaansa tappavat. Nuorukaiset vasta sit jos kaltaiseni eivät pärjää.

Ja turha sanoa, et nuorukaisilla on parempi kunto ja tuoreempi koulutus. Niin varmaan onkin, mut Hornetin kaltaisia laitteita lukuunottamati aseet on hyvin simppeleitä laitteita, koska ne on suurimmaksi osaksi tehty lukutaidottomienkin käytettäväksi. Eli vaik meikäläisen aikainen kalusto on aikaa sitten romutettu, niin tuo ei just haittaa.

Reilusti vaan Jallua korsuun, niin mä en siltä paikalta lähde edes käskystä. Jaolle ei tulis edes omat, vieraista puhumattakaan. Vihulainen vois vaan ihmetellä, et miks toi hullu puolustaa tota pientä poteroa noin perkeleellisesti.

PST-kessu -87
 
Ton pitäis olla päinvastoin, eli ensin kaltaiseni turhakkeet joille on herttaisen yhdentekevää missä aikaansa tappavat. Nuorukaiset vasta sit jos kaltaiseni eivät pärjää.

Ei millään pahalla AK mutta ottaisin mieluummin juuri koulutetun ja ehkä kertaamassakin käyneen kaverin yksikkööni kuin sinut.
Ihan jo pelkästään sen vuoksi että tuskin jaksat "tetsata" 30kg varustuksessa kovinkaan montaa päivää. Päivä varmaan menisi tai toinenkin mutta onhan se nyt ihan yksinkertaisesti totta että vaikka olisitkin kovassa kunnossa edelleen niin palautumisaikasi on paljon pitempi kuin näiden alle 30v.
Koulutus on muuttunut myös ja vaadittavat taidot taistelukentällä. Ihan esimerkkinä ns. nato foneettisia aakkosia. Aaaa ei ole enään "aarne" vaan "alfa". Koordinaatistotkin ovat muuttuneet. Ei riitä enään pelkkä ampumistaito vaan vaaditaan sen lisäksi myös muita taitoja. Ryhmätasolla on jo maavoimien tietojärjestelmän päätteet joita pitäisi jokaisen osata käyttää edes välttävästi. Jne, jne lista on loputon.
Meillä on vähän uudenmukaista aseistusta ja niitä ei todellakaan ole varaa sysätä ammattitaidottomien vanhojen ukkojen tuhottavaksi (heidän mukanaan).
Eikä pelkillä rynnäkkökivääreillä pärjätä mahdollista vihollista vastaan, muita aseitahan ette osaisi edes käyttää. No musti on vielä joillakin joukoilla paitsi lämpötähtäimet menis nekin varmaan yli hilseen.
 
Lisään tähän vielä että sinä aikana kun ne nuorukaiset kaatuvat siellä ensin niin sinullekkin saadaan koulutettua nykyajan taistelukentän vaatimat taidot.
Sitten pääset sinne, kun sinusta on hyötyä siellä.
 
Vaihto rautasormuksiin oli vapaaehtoista. Toisekseen, kerättyä kultaa ei ehditty käyttää aiottuun tarkoitukseen milloinkaan.

Tuli toi ressukirje mullekin. Siin todettiin, että ei tehtävää.
Eli kutsumajärjestys on ihan perseestä. Ensimmäisenä viedään miinanpolkijoiksi ja tykinruoaksi nuoret valtakunnan toivot. Meikäläinen kutsutaan vasta kun he loppuvat.
Ton pitäis olla päinvastoin, eli ensin kaltaiseni turhakkeet joille on herttaisen yhdentekevää missä aikaansa tappavat. Nuorukaiset vasta sit jos kaltaiseni eivät pärjää.

Ja turha sanoa, et nuorukaisilla on parempi kunto ja tuoreempi koulutus. Niin varmaan onkin, mut Hornetin kaltaisia laitteita lukuunottamati aseet on hyvin simppeleitä laitteita, koska ne on suurimmaksi osaksi tehty lukutaidottomienkin käytettäväksi. Eli vaik meikäläisen aikainen kalusto on aikaa sitten romutettu, niin tuo ei just haittaa.

Reilusti vaan Jallua korsuun, niin mä en siltä paikalta lähde edes käskystä. Jaolle ei tulis edes omat, vieraista puhumattakaan. Vihulainen vois vaan ihmetellä, et miks toi hullu puolustaa tota pientä poteroa noin perkeleellisesti.

PST-kessu -87
Sormuskullat hävisivät kuin pieru saharaan, eli taas hyväuskoisia hölmöjä jymäytettiin hyvällä tarkoituksella.
 
Ei millään pahalla AK mutta o
... Aaaa ei ole enään "aarne" vaan "alfa". Koordinaatistotkin ovat muuttuneet. Ei riitä enään pelkkä ampumistaito vaan vaaditaan sen lisäksi myös muita taitoja. Ryhmätasolla on jo maavoimien tietojärjestelmän päätteet joita pitäisi jokaisen osata käyttää edes välttävästi. Jne, jne lista on loputon.
Meillä on vähän uudenmukaista aseistusta ja niitä ei todellakaan ole varaa sysätä ammattitaidottomien vanhojen ukkojen tuhottavaksi (heidän mukanaan).
... muita aseitahan ette osaisi edes käyttää. No musti on vielä joillakin joukoilla paitsi lämpötähtäimet menis nekin varmaan yli hilseen.

Kuntoni on suoraan rapalasta.

Aakkoset mä osaan useammallakin kielellä, toisinaan luen muutakin kuin TexWillereitä. Tietojärjestelmän päätteisiin mä en hirveesti luottais... montako minsaa luulet järjestelmän pysyvän toiminnassa?
Mustit luulin jo lopetetun. Lämpötähtäimet oli ohjuksissa jo mun aikanani.

Ja niinku sanoin... aseet on ihan olosuhteiden pakosta joitain poikkeuksia lukuunottamatta ihan perhanan yksinkertaisia vehkeitä. Ne on tehty siten, et lukutaidottomat oppii niit käyttämään. Ja niit on voitava käyttää säkkipimeessä pakkasella jääpuikkosormin. Ei niil muuten oikeen tee mitään.
 
Kuten jo sanottua moneen kertaan: turha on rauhan aikana uhota ja mouhottaa siitä mitä tekisi tai olisi tekemättä sodan tultua. Se kuulostaa lähinnä lapsellisen teini-ikäisen uhmalta, vailla vielä käsitystä maailman menosta.

Armeijan käyneet nyt edes jollain tavalla tietävät, että se on täysin eri maailma kuin mihin olemme täällä siviilissä tottuneet. On kovin helppoa sanoa ettei vaikka intissäkään suostuisi tekemään sitä ja tätä. On ihan eri asia kun sitten siellä olet. Mutta sitä ei vain ymmärrä, jos ei inttiä ole käynyt. Enkä tarkoita tätä v*ttuiluna kenellekään!

Mutta vielä kerran sanon, että sodan tultua kaikki muuttuu. Silloin yksikään mies ei itse päätä sitä, että missä on ja mitä tekee. Sotalaki astuu voimaan ja muutenkin nykyisin kaltainen "sivistynyt länsimainen yhteiskunta" lopettaa tietyllä tavalla olemassaolona. Rintamakarkureita on teloitettu aina ja kaikkialla. Saako niin tehdä? No ei, mutta kun ei ole enää edes nykyistä korkeinta oikeutta antamassa tuomioitaan. Korkeinta oikeutta hoitaisi sotatilassa kenraaliluutnantti Seppo Toivonen ja kontra-amiraali Veijo Taipalus sekä varajäseninä kenraalimajuri Timo Kivinen ja prikaatinkenraali Petri Hulkko. (*lähde korkein oikeus)

Mutta sinne asti etenevät vain isot asiat. Se ettei jääkäri pysynyt poterossaan, ei ikinä tuonne etenisi. Kenttäoikeus on sitä, että joku korkea-arvoinen upseeri päättää kohtalosta, joka on usein kuolema. Olette varmaan tietoisia esimerkiksi Yhdysvaltojen toiminnasta Irakissa, Afganistanissa jne.? Sodassa raiskataan, tapetaan, nöyryytetään ja kidutetaan. Se on hirveää, se on laitonta... se on sotaa. Joten todellakin toivon, ettei sitä Suomeen tule.

Jos sota Suomeen tulisi, olisi hätä aivan äärimmäinen. Lapsia lähetettäisiin todennäköisesti edelleenkin sotalapsiksi turvaan Ruotsiin tms. ja aikuisväestö olisi täydessä hätätilassa. Voin ihan varmuudella luvata, että tropiikin matka tai metsikköön pakeneminen ei ole kenelläkään ensimmäisenä mielessä. Miehet astuisivat palvelukseen välittömästi määräysten mukaan. Osa heti rintamalle, kuten varusmiehet. Osa määrätään erinäisiin tehtäviin; rintamalle tai sen taakse. Koneen, Valion, Fazerin jne. tehtaat muutetaan pikavauhdilla patruuna/asetehtaiksi. Naisväestö yrittäisi pitää yhteiskuntaa tolpillaan, kun miehet (ja intin käyneet naiset) olisivat sotimassa. Osa ammattilaisista, kuten nyt vaikka lääkärit ja veturinkuljettajat armeija määräisi pysymään työssään. Tosin palkatta tietenkin, koska se olisi palvelusta, ei työtä. Infrastruktuuria rikottaisiin vihollisen hidastamiseksi. Näitä toimenpiteitä olisi tod.näk. GSM-verkon alasajo ainakin osittain ja itä-länsi suuntaisten moottoriteiden rikkominen ja siltojen räjäyttäminen. No mutta menemättä enempää yksityiskohtiin, niin edelleenkin: nykyisenlaista yhteiskuntaa ei silloin enää olisi olemassa. Ja tropiikkiin lähtiöille voisin vielä sen sanoa, että yksikään Finnairin kone ei muuten lentäisi. Koko Helsinki-Vantaan lentokenttä olisi varattu vain horneteille.
 
[QUOTE="...";30838101]Lutilla on kova hinku päästä ampumaan omia...[/QUOTE]

Ei todellakaan ole! Mutta kun koko ketju koskee rintamakarkuruutta, ns. käpykaartilaisia, niin siksi siitä kerron. Voidaan puhua muustakin aiheeseen liittyvästä.
 
Ei todellakaan ole! Mutta kun koko ketju koskee rintamakarkuruutta, ns. käpykaartilaisia, niin siksi siitä kerron. Voidaan puhua muustakin aiheeseen liittyvästä.

all rise sotilas oikeus kokoontuu
[video=youtube;PKG4mwiBigk]https://www.youtube.com/watch?v=PKG4mwiBigk[/video]

herra luutnantti selitätkö taktiset hyödyt ja heikkoudet? tästä videosta!
 
  • Tykkää
Reactions: Asiankannattaja
Etkö sitten pidä meidän (pohjoismaista)yhteiskuntaamme tai kulttuuriamme muita parempana? Tämä on puolustamisen arvoinen valtio, niin sodan kuin muiden kautta. Toivotaan että porvarihallitus ei tuhoa sitä kaikkea heinoa mitä meillä on. Välittäminen ja heikoista huolehtiminen ovat arvojamme. Lisäksi vapaus kieltäytyä asevelvollisuudesta on yksi meidän hienoimpia puoliamme. Niiden puolesta taistelen.

Kyllä pohjoismainen yhteiskunta taitaa olla paras systeemi maailmassa, mutta en ole milläänlailla isänmaallinen. En pidä suomalaisuutta ("suomikulttuuria") mitenkään arvokkaana.
Ihmisen tyhmyys ja ahneus jaksaa aina ihmetyttää. "Ei me sotia keksitä, päättäjät ne keksii", voi inttipoika todeta ihan vakavissaan. Ei vittu saatana, moinen tollous saa verisuoneni repeemään.
Sotateollisuushan näistä maailman bakkanaaleista hyötyy, ei kukaan muu.
 
Tekstistäsi huomaa ettet oikeasti ole sotilaspoliisi, tuskin edes sellaista tavannut. Sotilaspoliisin toimenkuvaan kuuluu järjestyksen ylläpitäminen, mutta mikäli olisit oikeasti sellainen, tietäisit myös Puolustusvoimien komentamisprotokollan. Kun sotilaspoliisille sanotaan että joku karkuri teloitetaan, se myös silloin teloitetaan. Pelkästään armeijan käyneenä tietäisit tämän tosiasian. Suomen arvostetuimpiin historioitsijoihin lukeutuva, Tieto-Finlandia-palkittu professori Heikki Ylikangas kirjoittaa kirjassaan Romahtaako rintama? seuraavasti:

“Kenraali Einar Vihman 6. divisioonassa ammuttiin yhden aamupäivän aikana 20 pakenijaa. Rintaman taakse vedettiin sotapoliisien ketju, joka vangitsi karkureita, palautti heidät rintamalle ja ampui ne, jotka kieltäytyivät. Jo etulinjassa upseerit ampuivat empimättä niitä, jotka jättivät asemansa. Taaempana selustassa oli vielä muita tarkistuspisteitä. Suurin pakenijoiden määrä kulki "Lappeenrannan motin" kautta. Sen yhteydessä jakeli kuolemantuomioita kenttäoikeutta muistuttava "lisäelin".”

Taidat ola naispuolinen wannabe-luutnantti. Tiedän komentoketjun ja tiedän myös miten toimia jos komentaja komentaa väärin. Se opetetaan jo alokkaille. Voit olla lukenut sotahistoriaa mutta inttiä et ole käynyt. Sodassa on säännöt vaikka sitä et hyväksy. Toki sodissa tapahtuu ylilyöntejä ja raakuuksia, jopa suomalaisten toimesta jos joudutaan sotaan. Mutta se ei tarkoita että meidän tulisi katsoa läpi teloituksia taikka raiskauksia. Ei minun vuorollani. Toki jos teloitus tapahtuu virallista tietä pitkin niin sitten. Mutta joku seonnut luti on eri asia.
 
Meille kun ei intissä kerrottu miten pitää toimia jos esimies antaa käskyn joka rikkoo lakia, mahdoton ajatus minun aikanani, niin kertoisitko sen nyt?
 
all rise sotilas oikeus kokoontuu

herra luutnantti selitätkö taktiset hyödyt ja heikkoudet? tästä videosta!

Luutnantti tai kukaan muukaan sotaherra ei vaivautunut kommentoimaan...

... mut jos joku on niin tyhmä, et oletettavan ampujan näköpiirissä hölkkää avoimella tiellä, niin tyhmyys päättyy kertalaakista jos ei älyä riitä maastoutua ojaan.

Ja jos joku on niin tyhmä, et räiskii lippaan tyhjäksi näkemättä ketään/mitään tietämättä mistään mitään niin kait siin ainakin ääntä ja videokuvaa saa aikaiseksi?

Tossahan missään lähimaillakaan ei ollu ketään ainakaan osaavaa, koska jos olis ollu, niin kyseinen joukkue olis yhden osaavan kiväärimiehen toimesta mullan alla. Kymmenen sekuntia korkeintaan.

Mut tuhansia patruunoita onnistuivat tuhlaamaan.

Ilmankos sota on kallista. Kännissä näkee kaiken vaan kahtena, joten kaks patruunaa/tähdätty laukaus on asianmukaista. Mut tuhat patruunaa näkemättä ketään/mitään on järjetöntä äänisaastetta.
 
Alkuperäinen kirjoittaja kyssäri sotilaspoliisille;30838622:
Meille kun ei intissä kerrottu miten pitää toimia jos esimies antaa käskyn joka rikkoo lakia, mahdoton ajatus minun aikanani, niin kertoisitko sen nyt?

Laittomasta käskystä on täysi oikeus kieltäytyä.

Se on sit eri asia miten pikaoikeudenkannattajatuomioiden kannattajista pääsee eroon.
Tai miten he pääsevät eroon omatunnostaan.
... ammuin miehen koska hän pelkäsi...

Ei tule koskaan tapahtumaan.
 
all rise

herra luutnantti selitätkö taktiset hyödyt ja heikkoudet? tästä videosta!

Kas kummaa. Ei tullu lutinantteja tahi introvertikkoja kertomaan.

Mä voin kertoa.

Toi on liian modernia sodankäyntiä. Yks 1800- luvun kiväärin omistava asemoitunut niittaa koko ton avohärdellissä hölkkäävän joukkueen alle puolen minuutin.

Kuvassa näkyvällä vaunulla ei o mitn toivoa jos suojana on vaan noi tollot ja käytettävissä on edes yksi kaivostyökalunakin tuttu kylkimiina. Se läpäisee kolkytä senttiä ja sytyttää kaiken mitä sisällä on. Minkään vaunun kyljessä/pohjassa/katolla ei ole eikä tule olemaan jokapaikassa metrin panssaria, koska semmoista ei mikään moottori pysty liikuttamaan. Taistelupanssarin keula tosin on semmoinen ( ollut aina ja on vielä) et siit ei kande yrittää.

Toi videolla näkyvä pellejoukko tai toi Pasin kaltainen kuormuri on mennyttä kalua jokseenkin oitis.

Olen pahoillani, että en osaa käyttää modernimpia aseita.
 
En nyt mitenkään ymmärtänyt, miten tuo video liittyi mihinkään, enkä sitä lähde siis kommentoimaan. Mutta nimimerkki sotilaspoliisi antaa kuvan, että hän itse päättää sodassa asioista ja hän tekee itsenäisiä valintoja. Näinhän asia siis ei oikeasti mene. Siviilissä voi päättää siitä mitä tekee tai jättää tekemättä. Siviilissä voi vaikka niskuroida auktoriteetteja vastaan halutessaan. Sodassa ja sotatilanteessa niin ei yksinkertaisesti vain voi tehdä. Jos kieltäydyt käskystä, sinua rangaistaan. Tälle toiminnalle on myös järkiperäinen selitys: koska sota itsessään on jo niin suurta hulluutta, ei sotilailla voi olla vapaata tahtoa. Kuka oikeasti haluaisi mennä johonkin hiekkakuoppaan rynnäkkökiväärin kanssa, kun on tiedossa että vihollinen tulee kohta paikalle panssarivaunuineen? Mutta kun asiaa ei kysytä, se määrätään, niin silloin armeija kykenee toimimaan.

Sotilaspoliisi voi niskuroida, jättää tehtävänsä hoitamatta jne. Mutta sanonta "ei sota yhtä miestä kaipaa" on oikeasti totta. Kyseinen niskuroiva sotilaspoliisi ammutaan ja pistetään kuoppaa muiden mukana. Kukaan ei muista häntä huomenna. Ei pidetä muistopuheita tai itketä haudalla.

Sota on julmaa. Toivokaamme ettei sitä ikinä tule!
 
Yhteistyössä