Puolison kuolema

Rakkaan mieheni menetin syövälle vuosi sitten, koskahan alkaa helpottamaan

 

Rakkaan mieheni menetin syövälle vuosi sitten, koskahan alkaa helpottamaan

Surutyön tekeminen ja kesto vaihtelee. Silloin kun itku jää pois ja tilalle tulee kaipaus alkaa työ olla tehtynä.
Oletko itkenyt riittävästi ja antanut itsesi surra? Joskus kun ikävä ja kaipaus on riipivää niin sen mielellään siirtää taka-alalle ja mitä useammin niin tekee sitä kauemmin suru kestää koska asiaa ei käsitellä valmiiksi. Voimia sinulle siihen hetkeen asti jolloinka on aika kääntää elämään uusi sivu ilman surua.
Olen kuullut, että vainajat jäävät ns välitilaan, jos omainen ei päästä surustaan irti. Anna hänen siis mennä.

 

Rakkaan mieheni menetin syövälle vuosi sitten, koskahan alkaa helpottamaan

Otan osaa. Oliko teillä pitkä liitto?
Surun kestosta ja voimakkuudesta on vain ne latteukset, että se kestää aikansa ja tulee aaltoina. Ei helpota, mutta sen kanssa oppii elämään. Tottahan ne on, mutta tylsältä ne kuulostaa. Ja tylsältä se tuntuu. Kun jokainen päivä on ahdistunut, turta tai tunnekuollut. Ei jaksa oikein mitään, ja tekee salaa itsemurhaa syömällä liikaa rasvaa tai juomalla arkenakin viinapaukun.
Toivon sulle parempaa huomista. Tai hetkeä. Edes hetkeksi.

 

Otan osaa. Oliko teillä pitkä liitto?
Surun kestosta ja voimakkuudesta on vain ne latteukset, että se kestää aikansa ja tulee aaltoina. Ei helpota, mutta sen kanssa oppii elämään. Tottahan ne on, mutta tylsältä ne kuulostaa. Ja tylsältä se tuntuu. Kun jokainen päivä on ahdistunut, turta tai tunnekuollut. Ei jaksa oikein mitään, ja tekee salaa itsemurhaa syömällä liikaa rasvaa tai juomalla arkenakin viinapaukun.
Toivon sulle parempaa huomista. Tai hetkeä. Edes hetkeksi.

Hei ja kiitos viestistäsi. Liittomme kesti vain 5v.Avioliitto oli minulle kolmas mutta ehdottomasti kultaisin mies mitä maa päällään kantaa, koitan lohduttautua sillä että luojalle kiitos että tavattiin ja saatiin viettää 7v yhdessä. Viimeinen vuosi oli kyllä todella rankka... Kaikella on tarkoituksensa ja meidän tapauksessa se että minulle sattui työtapaturma ja sain viettää viimeiset kuukaudet mieheni rinnalla hoivaten..Tuo on juurikin totta että hakee lohtua rasvaisesta ruoasta ja tosiaan tekisi mieli ottaa yömyssy iltaisin eikä vain viikonloppuisin. Minkälainen sinun tarinasi on? Yt Tarjuliini

 

Minun viime sunnuntaina. Nyt olen jo ihan ok t. minnuliini

Voi ei, minullakin meni ensimmäinen kk aika hyvin kun oli ajatus asioiden järjestelyissä, nyt ahdistaa kun miehen vuosipäivä kuolemasta lähestyy. Voimia sinulle. terkuin Tarjuliini

 

Hei ja kiitos viestistäsi. Liittomme kesti vain 5v.Avioliitto oli minulle kolmas mutta ehdottomasti kultaisin mies mitä maa päällään kantaa, koitan lohduttautua sillä että luojalle kiitos että tavattiin ja saatiin viettää 7v yhdessä. Viimeinen vuosi oli kyllä todella rankka... Kaikella on tarkoituksensa ja meidän tapauksessa se että minulle sattui työtapaturma ja sain viettää viimeiset kuukaudet mieheni rinnalla hoivaten..Tuo on juurikin totta että hakee lohtua rasvaisesta ruoasta ja tosiaan tekisi mieli ottaa yömyssy iltaisin eikä vain viikonloppuisin. Minkälainen sinun tarinasi on? Yt Tarjuliini

Viidessä/ seitsemässä vuodessa ehtii rakastua, rakastaa niitä hyviä ja nurjia puolia. Mikään ei ole vielä sietämistä tai totuttelua. On paljon haaveita ja asiat rullaa pehmeässä pumpulissa. Tulevaisuus on edessä, vaikka yhteistä eläkesäästötiliä ei ehkä vielä ole perustettu. Vuosikymmen on mielestäni vuosikymmen, eikä "vain". Ja se on varmasti oma lukunsa, kun menettää toisen sairaudelle. Uskon, että on hyvä, että puhut asiasta omien voimiesi mukaan. Surussa mikään ei ole "väärin", ne ohjeistaa. On vain selviytymistä eteenpäin. Tai, en mä tiedä, mikä on eteenpäin. En ole vielä siellä.
Meillä kuoli lapsi kohtuun viikoilla yli kolkytä jokin aika sitten. Suru on fyysinen kokemus, yhtälailla, kuin psyykkinen. Olen vielä vaiheessa, jossa fyysinen suru saattaa iskeä niin voimakkaasti, että pelkään sydänkohtausta.
Onko teidän paikkakunnalla muuten sururyhmiä tms. niissä voi piipahtaa kuulemassa toisilta, kuinka heillä on edennyt. Voi olla helpompaa puhua asioista sellaisten ihmisten kanssa, jotka tietävät, mistä puhutaan ja kuinka puhua. Ehkä juuri vuosipäivinä se ahdistus kasvaa, en tiedä,kuinka niistä pääsee yli. Sietämällä?

 

Seurakunnat yleensä järjestävät sururyhmiä. Voisi helpottaa omaa oloa kuuntelemalla ja vertaamalla omia tuntemuksiaan ja kokemuksiaan toisten saman kokemuksen eläneiden kanssa.
Kuoleman kanssa työskennelleenä voin lohduttaa että elämä on niin vahva, että se kantaa surunkin lävitse ja tuo voimia jatkaa omaa elämää.
Surutyö on prosessi, joka etenee murheesta kaipaukseen ja lopulta mukaviin muistoihin.

 

Seurakunnat yleensä järjestävät sururyhmiä. Voisi helpottaa omaa oloa kuuntelemalla ja vertaamalla omia tuntemuksiaan ja kokemuksiaan toisten saman kokemuksen eläneiden kanssa.
Kuoleman kanssa työskennelleenä voin lohduttaa että elämä on niin vahva, että se kantaa surunkin lävitse ja tuo voimia jatkaa omaa elämää.
Surutyö on prosessi, joka etenee murheesta kaipaukseen ja lopulta mukaviin muistoihin.

Tuntuu vaan siltä että minun kohdalla on vähän liikaa murheita vaikka puolison menetys niistä pahin. Olimme juuri vajaa 2v sitten muuttaneet uuteen kotiimme joka oli rakennettu uudelleen tulipalon jälkeen, tulipalossa menetimme kaiken irtaimen mutta olimme onnellisia ja todella kiitollisia kun säilyimme hengissä. Muutosta kuukauden päästä miehelläni todettiin aggressiivinen suolistosyöpä, järkytys oli sanoinkuvaamaton. Nyt tässä vielä muutakin harmia yli kyllin... terkuin tarjuliini