Puolison ADHD ja parisuhde

En tiedä onko miehelläni adhd vai onko oppinut asiat vaan lapsuudenkodissaan, missä äiti teki KAIKEN, isän tehtävä oli lähinnä maata sängyssä ja tuijottaa tv:tä. Tämä kyseinen äiti jopa herätti miehen joka aamu töihin ja toi puurot aamulla nenän eteen, minkäänlaista vastuuta ei siis miehellä ollut oikeasti mistään, muusta kuin autosta mihin sen ajatusmaailma keskittyi aika voimakkaasti.

Onneksi meidän tilanne ei ihan noin paha, mutta uupumus meinaa itsellä ottaa aika ajoin vallan, kun vastuut arkisista asioista ja muista huolehtimisisa jää minulle. Tai jos meinaan että mies ottaa vastuuta, täytyy minun aina erikseen pyytää ja asiasta riippuen tehtävän toteutusta saa odotella ja odotella.

Vapaa aikana mies keskittyy sohvalla olemiseen ja puhelimen näpräämiseen, tai sitten muihin omiin ”kiireisiinsä”. Aina on joku projekti tai asia mihin uppoutuu niin, että muu perhe meinaa olla hermoromahduksen partaalla ja olo on vähän toissijainen noihin miehen mieltymysten kohteisiin verrattuna.
Tuntuu että miehellä on aina joku uusi juttu mitä haluaa kiihkeästi ja ei voi keskittyä muuhun kuin siihen, että saa halunsa läpi. Näihin juttuihin yleensä liittyy taloudelliset riskinotot ja se että pitää elää hetkessä, kun ei tiedä vaikka huomenna kuolisikin.
Tuo asenne minua tympii, koska tuntuu että saan olla aina varpaillaan siitä millon mies on sijoittanut rahansa jonnekin vaikka todellisuudessa ei varaa olisi. Tuntuu että tämä taloudellinen epävakaus tekee minut hulluksi…

Lasten kasvaessa myös lapset ovat alkaneet leipiintyä isänsä käytökseen ja riitoja tuntuu usein tulevan siitä, miksi isi on aina menossa jossain ja miksi ei osaa tehdä meidän kanssa mitään, muuta kuin näpertää puhelintaan sohvalla.

Keskustelut ja sellainen 100% läsnäolo on meidän perheessä harvinaista, että mies osaisi siinä olla läsnä keskittymättä yhtä aikaa johonkin muuhun… Esim. Puhelimeensa. En tiedä olenko itsekään kovin usein käynyt hänen kanssaan muuten keskustelua kuin niin että hän tuijottaa tv:tä yhtä aikaa tai puhelinta. Tuo keskustelujen käymisen puute vaivaa joskus selvästi lapsiakin.

Takana on 15vuotta yhdessä oloa ja neljäs lapsi tulossa… Tarinaa voisin jatkaa pitkällekin unirytmejä myöten, joskus tuntuu että olen mennyt naimisiin lapsen kanssa ja poden yksinäisyyttä kokoajan.

Kuulostaako tämä adhd ihmiseltä? Asioista on puhuttu ja tehty vaikka mitä.., Minä olen mieheni silmissä valittava ihminen , jolle mikään ei riitä ja vaadin liikaa. Vaikka olen itseni mielestä ehkä liiankin kiltti ja usein teen asioita vaan siksi, etten jaksa odottaa montaa päivää jonkin asian tapahtumista . Jossain vaiheessa sitten aina vaan väsyn yksin ”suorittamiseen” ja silloin minusta tulee huonolla tuurilla se valittaja joka alkaa vaatimaan.

kaipaisin puolisoa jonka kanssa voisi jakaa tätä arjen kuormaa, vai onko se vain epärealistinen haave eikä sellasia miehiä ole edes olemassa?

 

Hankala sanoa onko ADHD, mutta meillä on samankaltainen tilanne (ei aivan yhtä paha) ja lapsen diagnoosin myötä tajusin/tajusimme että myös puolisolla on varmasti. Taloudellinen riskinotto ärsyttää minuakin sekä laiskuus joka tosin ei ole pelkkää laiskuutta vaan siis ihan kyvyttömyyttä muistaa, tehdä valmiiksi tai ylipäätään tarttua toimeen.

Jos äijä ei hommaa itsellensä diagnoosia ja lääkitystä niin lähden nostelemaan. Kymmenen vuotta tätä katsottu enkä jaksa olla vastuussa kaikesta, en kertakaikkiaan jaksa strukturoida myös aikuisen yrittäjän elämää samalla kun hanskaan lasten asiat, omat ja huushollin.

Onneksi puoliso tuntui itsekin tajuavan tilanteen. Tajuaako omasi? Voihan sitä olla kotona ja niellä kaiken tai sitten lähteä, miksipä sitä ei pärjäisi kun jo nyt tekee kaiken yksin?

 

Kuulostaa että mies on ollut väärä alusta lähtien.
Naisilla monilla on tapana valita noh "se on ihan sellai ok, kyl se siitä"

Tunnen lukuisia naisystäviä joilla on "väärät miehet"
Pettävät jatkuvasti ja kotona esittävät vaimoa kumppania.
Oksettavaa.

En ymmärrä kuinka paljon on tuollaisia naisia jotka eivät edes rakasta miestä mutta silti menevät suhteeseen jopa synnyttävät.

Eroa tai jää homehtuu tuollaiseen suhteeseen.
Älä pidä itseäsi vankina, orjana.
Elä sinkkuna mielummin josset miestä osaa valita.

 

E

Hankala sanoa onko ADHD, mutta meillä on samankaltainen tilanne (ei aivan yhtä paha) ja lapsen diagnoosin myötä tajusin/tajusimme että myös puolisolla on varmasti. Taloudellinen riskinotto ärsyttää minuakin sekä laiskuus joka tosin ei ole pelkkää laiskuutta vaan siis ihan kyvyttömyyttä muistaa, tehdä valmiiksi tai ylipäätään tarttua toimeen.

Jos äijä ei hommaa itsellensä diagnoosia ja lääkitystä niin lähden nostelemaan. Kymmenen vuotta tätä katsottu enkä jaksa olla vastuussa kaikesta, en kertakaikkiaan jaksa strukturoida myös aikuisen yrittäjän elämää samalla kun hanskaan lasten asiat, omat ja huushollin.

Onneksi puoliso tuntui itsekin tajuavan tilanteen. Tajuaako omasi? Voihan sitä olla kotona ja niellä kaiken tai sitten lähteä, miksipä sitä ei pärjäisi kun jo nyt tekee kaiken yksin?

Tajuaa asian toisaalta kyllä, meillä ihan sama juttu , lapsen diagnoosin myötä tajusin asian lopullisesti ettei kaikki ole ihan normaalia.
Mutta kun puhun lääkitysestä ja tutkimuksiin hakeutumisesta, kieltää koko asian. Sanoo että on tehnyt kyllä testejä joskus netissä ja niiden mukaan hänellä ei ole adhd! Mikä on minusta tosi turhauttavaa.
Oon usein miettinyt että miehen tosissaan pitäisi asua joskus yksin, että ymmärtäisi miten paljon vastuuta on oikeasti. Esimerkiksi laskujen maksaminen on aina ollut hankalaa, erittäin hankalaa.
Asutaan minun omistamassa talossa ja joskus kun pyysin rahaa yhteisiin laskuihin, on selitys ”minulla on itellänikin niin paljon laskuja että katotaan minkä verran jää rahaa”. Useat kerrat oon sanonut että ei kukaan pysty asumaan missään ilmaiseksi, että joku muu ne elämisen asiat maksaa. Sanoo että tajuaa, mutta siltikin se on ajoittain pirun hankalaa.
Välillä tunnen itseni ihan idiootiksi, ja mietin olenko vaan niin tyhmä ja annan käyttää itseäni hyväksi kaikessa tämmöisessä, nimenomaan sille se tuntuu. Ja teettääkö mies vaan laiskuuttaan minulla asiat, kun tietää että teen… Vaikka oon kyllä kehitellyt kaikenlaisia systeemejä että tämä arki toimisi, ihan lastenkin takia.
myös tuo flegmaattisuus tuntuu tarttuvan lapsiin… Jos mies on reissussa viikon, lapsetkin on paljon erillaisempia, siivoavat jälkensä ja on sellainen normaali ilmapiiri… Mutta kun isä astuu kuvioon, lapset taantuu ja tulee sellainen jännittynyt ilmapiiri. En oikein osaa kuvailla millanen…
Vuorokausirytminkin kanssa miehellä ollut aina ongelmia… Aina valvoo myöhään vaikka pitäisi töihin mennä, se kun on hänestä mukavaa saada omaa aikaa… Mutta mistä ? Kun ei ole edes paljoa kotona tai jos on niin ei täällä kyllä tee paljoa mitään, saa istua ja maata vaan sohvalla.

 

Kuulostaa että mies on ollut väärä alusta lähtien.
Naisilla monilla on tapana valita noh "se on ihan sellai ok, kyl se siitä"

Tunnen lukuisia naisystäviä joilla on "väärät miehet"
Pettävät jatkuvasti ja kotona esittävät vaimoa kumppania.
Oksettavaa.

En ymmärrä kuinka paljon on tuollaisia naisia jotka eivät edes rakasta miestä mutta silti menevät suhteeseen jopa synnyttävät.

Eroa tai jää homehtuu tuollaiseen suhteeseen.
Älä pidä itseäsi vankina, orjana.
Elä sinkkuna mielummin josset miestä osaa valita.

Itsellä ei ole tarvetta pettää, enkä tiedä haluanko ketään tähän vuosiin pyörimään jos ero tulisi.
Mutta eipä sitä 17vuotiaana osannut ajatella että perheen perustamisen jälkeen asiat menisi näin. Ennen lapsiakin oli pieniä ongelmia, mutta ne oli pieniä, koska kannoin vaan vastuuta itsestäni ja pienestä asunnosta.

 

Aika perusmeno monessa perheessä valitettavasti.. T. Kohtalotoveri

Jos mahdollista tehkää yhteistili jota sinä hallitset ja teet pudjetoinnin ja maksat laskut

 

Aika perusmeno monessa perheessä valitettavasti.. T. Kohtalotoveri

Jos mahdollista tehkää yhteistili jota sinä hallitset ja teet pudjetoinnin ja maksat laskut

kiitos, lohduttaa ettei ihan yksin ole samanlaisessa tilanteessa .
Joskus vaan saa jostain perheistä äkkiseltään käsityksen että mieskin touhuaisi siinä mukana samalla tavalla melkein kuin äitikin.
Lapsien saamista en kyllä ole ikinä katunut, jokaisesta oon hyvin kiitollinen. Kyllähän tämä neljäs raskaus kuitenkin yllätti toisaalta, sai alkunsa vähän kuin vahingossa ja minusta ei kyllä olisi ollut aborttiakaan ole tekemään vaikka sitä mietin väkisinkin oman jaksamisen kannalta.

 

Kuulostaa niin tutulta! Täällä mies samanlainen ja alkaa pikku hiljaa ottaa kyllä hermon päälle. Virtapiikin saa kotitöiden tekoon sillon kun on nauttinnut/nauttii muutaman alkoholin. Jonka seurauksena alkaa armoton valittaminen et ” katso mähän teen niin ei voi valittaa, tai et taas mä joudun nyt tekee kun sä istut vuorostaan” tai sit tulee vastaus ” kyllä mä täällä koko ajan teen”
Niin väsynnyy tähän et harkinnut jopa eroa, mut niin hyväsydäminen olen et en halua pulaan jättää ja tuottaa sitä taas lapsille.
Mä oon se joka talouden hoitaa laskut, ruuat pääsääntösesti, lasten menot jne.
Kyl hän kaupassa käy jos pyydän.

 

Kuulostaa niin tutulta! Täällä mies samanlainen ja alkaa pikku hiljaa ottaa kyllä hermon päälle. Virtapiikin saa kotitöiden tekoon sillon kun on nauttinnut/nauttii muutaman alkoholin. Jonka seurauksena alkaa armoton valittaminen et ” katso mähän teen niin ei voi valittaa, tai et taas mä joudun nyt tekee kun sä istut vuorostaan” tai sit tulee vastaus ” kyllä mä täällä koko ajan teen”
Niin väsynnyy tähän et harkinnut jopa eroa, mut niin hyväsydäminen olen et en halua pulaan jättää ja tuottaa sitä taas lapsille.
Mä oon se joka talouden hoitaa laskut, ruuat pääsääntösesti, lasten menot jne.
Kyl hän kaupassa käy jos pyydän.

sama juttu, minä hoidan pitkälti myös monta asiaa yksin. Vuosia sitten jo masennuinkin kun jotenkin tajusin tilanteen miten helpolla toinen pääsee ja itse kuormittuu paljon enemmän. Vuosia esim. Muisti pätkinyt ja keskittymiskyky huono, pää on kuin haminan kaupunki. Toinen ei ota stressiä mistään, kuin vaan omasta moottoripyörästään toimiiko se vai ei, minä stressaan laskuista, lapsista ja muusta. Kumpa omakin stressi rajoittuisi vain ”oman navan ympärille”. Huomaan että olen jo aika pahasti katkeroitunut miehelle, enkä meinaa päästä siitä yli, kun olo on hyväksikäytetty ja aina tulee olo, että toinen yrittää teetättää kaiken muun muilla.
Niin erillainen mies kyllä minkä esimerkin olen kotoa saanut, oma isä laittoi aina muiden tarpeet omiensa edelle ja lasten tarpeet ensimäiseksi. Teki kaikkensa muiden hyvinvoinnin eteen ja oli hyvin vaatimaton. Eikä kumminkaan ollut marttyyri ikinä, vaikka olisi voinut olla joskus aihettakin.

Joskus minua ahdistaa sellainen ajatus, että kohta mies keksii löytää uuden naisen joka ei ole sille kokoajan katkera tai vihainen. Jonkun nuoren hölmön, mikä palvelee sitä sinisilmäisesti seuraavat 10vuotta. Jonkunlaista ikäkriisiäkin olen huomannut miehessä, mikä sinänsä pelottaa minua että mitä se tuo tullessaan ja mikä kaikki lähtee kohta vaihtoon , kun saa jotain päähänsä. Pelkään että mies särkee tuolla tavalla lopullisesti minun sydämen ja perheen…

t. Ap

 

sama juttu, minä hoidan pitkälti myös monta asiaa yksin. Vuosia sitten jo masennuinkin kun jotenkin tajusin tilanteen miten helpolla toinen pääsee ja itse kuormittuu paljon enemmän. Vuosia esim. Muisti pätkinyt ja keskittymiskyky huono, pää on kuin haminan kaupunki. Toinen ei ota stressiä mistään, kuin vaan omasta moottoripyörästään toimiiko se vai ei, minä stressaan laskuista, lapsista ja muusta. Kumpa omakin stressi rajoittuisi vain ”oman navan ympärille”. Huomaan että olen jo aika pahasti katkeroitunut miehelle, enkä meinaa päästä siitä yli, kun olo on hyväksikäytetty ja aina tulee olo, että toinen yrittää teetättää kaiken muun muilla.
Niin erillainen mies kyllä minkä esimerkin olen kotoa saanut, oma isä laittoi aina muiden tarpeet omiensa edelle ja lasten tarpeet ensimäiseksi. Teki kaikkensa muiden hyvinvoinnin eteen ja oli hyvin vaatimaton. Eikä kumminkaan ollut marttyyri ikinä, vaikka olisi voinut olla joskus aihettakin.

Joskus minua ahdistaa sellainen ajatus, että kohta mies keksii löytää uuden naisen joka ei ole sille kokoajan katkera tai vihainen. Jonkun nuoren hölmön, mikä palvelee sitä sinisilmäisesti seuraavat 10vuotta. Jonkunlaista ikäkriisiäkin olen huomannut miehessä, mikä sinänsä pelottaa minua että mitä se tuo tullessaan ja mikä kaikki lähtee kohta vaihtoon , kun saa jotain päähänsä. Pelkään että mies särkee tuolla tavalla lopullisesti minun sydämen ja perheen…

t. Ap

Meillä ei mitään harrastuksia miehellä ole vaan hän on sohvan uhri ja puhelimen. Minä kun talouden hoidan ja jää joku lasku maksamatta tms tulee jotain niin tulee heti ” miksi sä et tätä hoitannut” vaikka olis miehen lasku.
Kyllä mä oon monesti miettinnyt et helvetti pitää päästä pois tästä mut sit tulee itelle et en halua pulaan jättää tai tuoda lapsille sitä vaikka pitäisi kuunella omaa itseään. Jotenkin pelkään et oma lapsuus menee omiin lapsiin ja sitä en halua.

omat vanhemmat eros kun olin 14v. Siitä seuruksena en ole isääni nähnyt kun alkoholi vei hönet ja unohti meidät lapset.

 

Yleisin syy kaikkeen ongelmaan teillä on puhumattomuus. Ja puhumista ei ole se että vittuillaan kun ei jotain ole tehty. Onko oma asenne kohdillaan. Teetkö itse asiat toisin. Jos et itse tee asioita erilailla niin miten voi vaatia toista muuttamaan tapojaan? Ensiksi katson peiliin itseäni ja kysyn asiaa itseltäni ja vasta sen jälkeen mietin voinko kysyä samaa puolisolta. Muuta ensin itse ajatusmaailmaasi ja ajattele positiivisesti. Jos tämä ei tartu puolisoon niin ota asia esille. Jos senkään jälkeen ei muutosta tapahdu niin sitten kannattaa mennä pariterapiaan. Ja siellä miettiä asioita ammattilaisen kanssa. Vähän kyllä ihmetyttää että tänne avaudutaan mutta lopuksi ei asioille tehdä mitään, silloin ne vain jatkuu….samana. Kaikkein helpoin tapa on tietty ajatella että pitäiskö erota. Toki kannattaa erota jos ei viitsitä parisuhdetta hoitaa ja työstää. Älkää olko nössöjä vaan ottakaa asioista selvää.
Itselläni on ADHD diagnoosi ja voin sanoa että tiedän mistä puhun. Ja kyllä valitettavaa on että tällaisen ihmisen kanssa yhteiselo on erilaista ja todella värikästä. Helppoa se ei ole. Jos kuitenkin olisi halunnut helpon elämän niin ei ainakaan lapsia olisi kannattanut tehdä.

 

Yleisin syy kaikkeen ongelmaan teillä on puhumattomuus. Ja puhumista ei ole se että vittuillaan kun ei jotain ole tehty. Onko oma asenne kohdillaan. Teetkö itse asiat toisin. Jos et itse tee asioita erilailla niin miten voi vaatia toista muuttamaan tapojaan? Ensiksi katson peiliin itseäni ja kysyn asiaa itseltäni ja vasta sen jälkeen mietin voinko kysyä samaa puolisolta. Muuta ensin itse ajatusmaailmaasi ja ajattele positiivisesti. Jos tämä ei tartu puolisoon niin ota asia esille. Jos senkään jälkeen ei muutosta tapahdu niin sitten kannattaa mennä pariterapiaan. Ja siellä miettiä asioita ammattilaisen kanssa. Vähän kyllä ihmetyttää että tänne avaudutaan mutta lopuksi ei asioille tehdä mitään, silloin ne vain jatkuu….samana. Kaikkein helpoin tapa on tietty ajatella että pitäiskö erota. Toki kannattaa erota jos ei viitsitä parisuhdetta hoitaa ja työstää. Älkää olko nössöjä vaan ottakaa asioista selvää.
Itselläni on ADHD diagnoosi ja voin sanoa että tiedän mistä puhun. Ja kyllä valitettavaa on että tällaisen ihmisen kanssa yhteiselo on erilaista ja todella värikästä. Helppoa se ei ole. Jos kuitenkin olisi halunnut helpon elämän niin ei ainakaan lapsia olisi kannattanut tehdä.

Voi, olisin mennyt pariterapiaan jo ajat sitten, jos vaan saisin miehen lähtemään. Minulle se ero on aina kaikista viimeisin vaihtoehto, keskustelujakin on käyty… Mutta tosiaan taidan olla sellaisessa tilanteessa että ei oma osaaminen ja kyvyt enää tähän riitä. Tarvittaisiin kyllä ihan ammattiapua.

ap

 

En tiedä onko miehelläni adhd vai onko oppinut asiat vaan lapsuudenkodissaan, missä äiti teki KAIKEN, isän tehtävä oli lähinnä maata sängyssä ja tuijottaa tv:tä. Tämä kyseinen äiti jopa herätti miehen joka aamu töihin ja toi puurot aamulla nenän eteen, minkäänlaista vastuuta ei siis miehellä ollut oikeasti mistään, muusta kuin autosta mihin sen ajatusmaailma keskittyi aika voimakkaasti.

Onneksi meidän tilanne ei ihan noin paha, mutta uupumus meinaa itsellä ottaa aika ajoin vallan, kun vastuut arkisista asioista ja muista huolehtimisisa jää minulle. Tai jos meinaan että mies ottaa vastuuta, täytyy minun aina erikseen pyytää ja asiasta riippuen tehtävän toteutusta saa odotella ja odotella.

Vapaa aikana mies keskittyy sohvalla olemiseen ja puhelimen näpräämiseen, tai sitten muihin omiin ”kiireisiinsä”. Aina on joku projekti tai asia mihin uppoutuu niin, että muu perhe meinaa olla hermoromahduksen partaalla ja olo on vähän toissijainen noihin miehen mieltymysten kohteisiin verrattuna.
Tuntuu että miehellä on aina joku uusi juttu mitä haluaa kiihkeästi ja ei voi keskittyä muuhun kuin siihen, että saa halunsa läpi. Näihin juttuihin yleensä liittyy taloudelliset riskinotot ja se että pitää elää hetkessä, kun ei tiedä vaikka huomenna kuolisikin.
Tuo asenne minua tympii, koska tuntuu että saan olla aina varpaillaan siitä millon mies on sijoittanut rahansa jonnekin vaikka todellisuudessa ei varaa olisi. Tuntuu että tämä taloudellinen epävakaus tekee minut hulluksi…

Lasten kasvaessa myös lapset ovat alkaneet leipiintyä isänsä käytökseen ja riitoja tuntuu usein tulevan siitä, miksi isi on aina menossa jossain ja miksi ei osaa tehdä meidän kanssa mitään, muuta kuin näpertää puhelintaan sohvalla.

Keskustelut ja sellainen 100% läsnäolo on meidän perheessä harvinaista, että mies osaisi siinä olla läsnä keskittymättä yhtä aikaa johonkin muuhun… Esim. Puhelimeensa. En tiedä olenko itsekään kovin usein käynyt hänen kanssaan muuten keskustelua kuin niin että hän tuijottaa tv:tä yhtä aikaa tai puhelinta. Tuo keskustelujen käymisen puute vaivaa joskus selvästi lapsiakin.

Takana on 15vuotta yhdessä oloa ja neljäs lapsi tulossa… Tarinaa voisin jatkaa pitkällekin unirytmejä myöten, joskus tuntuu että olen mennyt naimisiin lapsen kanssa ja poden yksinäisyyttä kokoajan.

Kuulostaako tämä adhd ihmiseltä? Asioista on puhuttu ja tehty vaikka mitä.., Minä olen mieheni silmissä valittava ihminen , jolle mikään ei riitä ja vaadin liikaa. Vaikka olen itseni mielestä ehkä liiankin kiltti ja usein teen asioita vaan siksi, etten jaksa odottaa montaa päivää jonkin asian tapahtumista . Jossain vaiheessa sitten aina vaan väsyn yksin ”suorittamiseen” ja silloin minusta tulee huonolla tuurilla se valittaja joka alkaa vaatimaan.

kaipaisin puolisoa jonka kanssa voisi jakaa tätä arjen kuormaa, vai onko se vain epärealistinen haave eikä sellasia miehiä ole edes olemassa?

etkö nähnyt ekoina vuosina jo ettet pidä nestä vai onko pinkkilasit riisuttu liian myöhään. älkää valittako naiset aina miehistänne ennen ku1n itsekatsotte peliin. kestääkö tässä tapauksessa katsetta? taidat olla suorittajanalkuttajaluonne pakosti ja adhd/add. teillä on monia hankaluuksia ymmärtää rutiineista poikkeuksia. epäilette ja ymmärrätte väärin usein.

 

En tiedä onko miehelläni adhd vai onko oppinut asiat vaan lapsuudenkodissaan, missä äiti teki KAIKEN, isän tehtävä oli lähinnä maata sängyssä ja tuijottaa tv:tä. Tämä kyseinen äiti jopa herätti miehen joka aamu töihin ja toi puurot aamulla nenän eteen, minkäänlaista vastuuta ei siis miehellä ollut oikeasti mistään, muusta kuin autosta mihin sen ajatusmaailma keskittyi aika voimakkaasti.

Onneksi meidän tilanne ei ihan noin paha, mutta uupumus meinaa itsellä ottaa aika ajoin vallan, kun vastuut arkisista asioista ja muista huolehtimisisa jää minulle. Tai jos meinaan että mies ottaa vastuuta, täytyy minun aina erikseen pyytää ja asiasta riippuen tehtävän toteutusta saa odotella ja odotella.

Vapaa aikana mies keskittyy sohvalla olemiseen ja puhelimen näpräämiseen, tai sitten muihin omiin ”kiireisiinsä”. Aina on joku projekti tai asia mihin uppoutuu niin, että muu perhe meinaa olla hermoromahduksen partaalla ja olo on vähän toissijainen noihin miehen mieltymysten kohteisiin verrattuna.
Tuntuu että miehellä on aina joku uusi juttu mitä haluaa kiihkeästi ja ei voi keskittyä muuhun kuin siihen, että saa halunsa läpi. Näihin juttuihin yleensä liittyy taloudelliset riskinotot ja se että pitää elää hetkessä, kun ei tiedä vaikka huomenna kuolisikin.
Tuo asenne minua tympii, koska tuntuu että saan olla aina varpaillaan siitä millon mies on sijoittanut rahansa jonnekin vaikka todellisuudessa ei varaa olisi. Tuntuu että tämä taloudellinen epävakaus tekee minut hulluksi…

Lasten kasvaessa myös lapset ovat alkaneet leipiintyä isänsä käytökseen ja riitoja tuntuu usein tulevan siitä, miksi isi on aina menossa jossain ja miksi ei osaa tehdä meidän kanssa mitään, muuta kuin näpertää puhelintaan sohvalla.

Keskustelut ja sellainen 100% läsnäolo on meidän perheessä harvinaista, että mies osaisi siinä olla läsnä keskittymättä yhtä aikaa johonkin muuhun… Esim. Puhelimeensa. En tiedä olenko itsekään kovin usein käynyt hänen kanssaan muuten keskustelua kuin niin että hän tuijottaa tv:tä yhtä aikaa tai puhelinta. Tuo keskustelujen käymisen puute vaivaa joskus selvästi lapsiakin.

Takana on 15vuotta yhdessä oloa ja neljäs lapsi tulossa… Tarinaa voisin jatkaa pitkällekin unirytmejä myöten, joskus tuntuu että olen mennyt naimisiin lapsen kanssa ja poden yksinäisyyttä kokoajan.

Kuulostaako tämä adhd ihmiseltä? Asioista on puhuttu ja tehty vaikka mitä.., Minä olen mieheni silmissä valittava ihminen , jolle mikään ei riitä ja vaadin liikaa. Vaikka olen itseni mielestä ehkä liiankin kiltti ja usein teen asioita vaan siksi, etten jaksa odottaa montaa päivää jonkin asian tapahtumista . Jossain vaiheessa sitten aina vaan väsyn yksin ”suorittamiseen” ja silloin minusta tulee huonolla tuurilla se valittaja joka alkaa vaatimaan.

kaipaisin puolisoa jonka kanssa voisi jakaa tätä arjen kuormaa, vai onko se vain epärealistinen haave eikä sellasia miehiä ole edes olemassa?

Narsisti??