pulassa

  • Viestiketjun aloittaja Taivaanrannan taa
  • Ensimmäinen viesti
Taivaanrannan taa
Minulla on viisivuotias poika, joka on mahdoton.
Tänään olimme pukemassa, ja sanoin, että laittaa paidan päälle.
Hän alkoi kiukuttelemaan ja itkemään ja huutamaan.
Hän teki sitä noin tunnin, ja minä välillä sanoin, että laitas se paita päälle, me myöhästytään junasta.
Me myöhästyttiin kahdesta junasta, ja kun sitten itsekin hermostuin, hän myönsi, että teki kiukuttelun tahallaan ja alkoi huutamaan, että minä olen tehnyt hänelle kaiken pahan.
Tämä on vain yksi tapaus monista.

Mitä minä teen hänen kanssaan?
Tuommoista meillä on joka päivä, monta kertaa päivässä ja minulla menee hermo.
En voi kotonani olla minkäänlaisessa rauhassa, hän saa tuommoisia monta kertaa päivässä.
 
Neuvolan kautta lähtisin hakemaan tukea, vinkkejä ja apua. Sitä varten siellä ne tukijoukot on, äidin selkärangan katkeamisesta ei kukaan anna irtopisteitä. Kannattaa hihkaista apua nyt, ennen kuin poika on isompi ja mahdollisesti vielä hankalampi. :flower:
 
Taivaanrannan taa
Niin varmaan pitäisi hakea jostain apua, kun tilanne on taas mennyt näin pitkälle.
Uhmiksena hän oli niin temperamenttinen, ettei hänen kanssaan voinut mennä minnekään. Hän sai parin tunnin mittaisia raivokohtauksia, ja jos sylissä piti, hän huusi koko illan.
Olen joskus pitänyt häntä kaksi/kolme tuntia sylissä, koettaen holdingterapiaa.
Juuei, ei auta meille.

Olen aivan neuvoton, hän tahallaan kiusaa muitakin lapsia, eikä usko puhetta, ei mitään.
Ja kaikkeni olen yrittänyt, olen lastentarhassa ollut seitsemän vuotta töissä, kyllä minun pitäisi osata.

Mutta ei.

Hän on myös mahdottoman kovapäinen vieraissa.
Hän olettaa, että vieraat ostaa hänelle kaupasta leluja, karkkia tms, ja saa raiviksen, jos niin ei käy.
Minulla hävettää, kuinka hän käyttäytyy.

Kun meille tulee vieras, hän haluaa kaiken huomion itselleen, eikä anna aikuisten jutella keskenään.

Nukkumaanmennessä hän saa raiviksen, jos en lue iltasatua.
Minusta se on kuin kiristämistä, monesti olen niin väsynyt, käyn kahta osa-aikatyötä ja opiskelen, että en jaksa lukea.

Olen uupunut.
Tuntuu etten jaksa enää.
 
Älä jaksa yksin, soita ja varaa aika nyt heti! Ja vinkkinä: sinun on pakko osoittaa, näyttää ja päättäväisesti ottaa oma paikkasi perheen pomona. Kun juna lähtee, poika lähtee myös. Paidan voi sitten pukea junassakin. Joistakin asioista ei vain neuvotella, eikä odoteta. T: tiukkis ;)
 
Taivaanrannan taa
Kiitos äippä, kun annoit tukea.
Olen vieläkin niin vihainen, että koko ajan tuntuu itku kurkussa (reagoin niin kun kovasti suutun, alan itkemään).

Hän tekee tuon tahallaan, koetin äsken puhua hänelle, mutta hän vain ilkeili minulle.
Kaikkein kamalinta, että olen yksin.

Pleikkari ainakin lähtee pannaan tästä käytöksestä.

Tuntuu niin kurjalta, niin sanomattoman kurjalta.
Joulunodotusta sinulle, äippä
 

Yhteistyössä