Meillä puhuminen on sitä että minä puhun ja ukko myötäilee. Ukosta ei kyllä saa irti mitään, että miltä tuntuu tai mitä se aattelee, mitä mieltä se on mistäkin, kaikki jää mun kohdalta arvailujen varaan. Välillä tuntuu että sitä jää yksin kaikkien ongelmien kanssa, toisen tapana kun on selvittää ongelmat syvällä hiljaisuudella. Yleensä meillä ongelmat ratkotaan niin, että minä haudon niitä viikko sotalla mielessäni, muutaman kerran yritän ottaa asian ukon kans puheeks, mutta tällä kun on tapana keskustella hiljaisuudella, laittamalla telkkari kovemmalle, lähtemällä lenkille tai nukkumaan, ni se puhuminen sit onnistuu aika huonosti. Sit mulla sitä hautomista jatkuu kunnes joku päivä pinna katkee, sit mä annan tulla kaikki. Siitä seurauksena se et mies vastaa syvällä hiljaisuudella ja lähtee lenkille. Mulla taas siitä seuraa, kun rauhoitun, mieletön morkkis, koska keskustelu ei ole ollut mun puolelta järin rakentava. Joskus sitä miettiny et selviääköhän mein mikään ongelma koskaan, vai onko mussa joku vika kun en oo tyytyväinen? Mun mieheltä kysyt vaikka hirveen riidan päätteeks, et miten meillä menee, vastaus aina on et "tosi hyvin". Tai sit me odotetaan suhteelta ihan eri asioita. Joskus olen ehdottanut miehelleni että mentäis jonnekin ammattiauttajalle puhumaan asioista, ukko tuumas et eihän meillä mitään ongelmia oo, kivastihan meillä menee ja pystytäänhän me puhumaan keskenämme.
Välillä ärsyttää tosi paljon kun mies tavallaan peesaa koko ajan, jos on jotain, se ei koskaan ota asiaa puheeks, aina mä oon se joka nostan asian pöydälle. Ja yleensä se selvittäminen on sitä et mä puhun ja ukko "kuuntelee", usein huomaan et se seuraavana päivänä muista koko asiasta mitään, et näin meillä. Tsemppiä sulle ja pitkää pinnaa!!