Psykoterapiassa käyneet tai siitä tietävät?

[vieras]

Mulla on paljon asioita menneisyydessä jotka on jotenkin raahautuneet mukana nykypäivään asti. Vanhempien mielenterveysongelmia, alkoholismia, henkistä väkivaltaa koko murrosikäni, muistoja lapsuudesta, jossa nään äitiäni pahoinpideltävän. Olin itse vaikeasti masentunut useamman vuoden teini-iässä, lääkitystä en kuitenkaan hakenut vaan jotenkin sieltä nousin itsekseni.

Nyt olen kuitenkin käynyt psykoterapiassa n. 8kk ja minusta tuntuu että kaikki asiat on puhuttu läpi ja mitään merkittävää muutosta ei ole tapahtunut. Vieläkin kelaan näitä asioita läpi, joka toinen päivä. Olen ehkä toisinaan hyvinvoipaisempi kuin ennen, mutta murenen jotenkin todella helposti pienienkin vastoinkäymisten alla. En koe, että lääkitykselle enää on tarvetta, mutta miten tuo psykoterapian pitäisi auttaa siinä vaiheessa, kun kokee että ei ole enää mitään sanottavaa, mutta siltikään ei koe päässeensä eteenpäin?

 

[eräs masentunut]

Ootko kertonut tuntemuksistas sille terapeutille? Ehkä se osais neuvoa...Toivon että osaisin sanoa enemmän!

 

[Eräs]

Itse olen käynyt psykoterapiassa jo kuusi vuotta kahden psykoosin jälkeen. Välillä on tullut kausia, ettei kertakaikkiaan ole mitään sanottavaa ja välillä se on taas tullut tosi tarpeeseen. Olen kyllä kovasti edistynyt vuosien mittaan, mutta en osaa sanoa johtuuko se terapiasta vai olenko vain muuten aikuistunut ja kasvanut ihmisenä. Terapia on minulle aikaa, jolloin voin jutella omista asioistani ihmiselle, oka varmasti tietää minusta kaiken. Välttämättä emme juttele sen kummemmasta kuin jokäpäiväisistä asioista, mutta sekin on tärkeää.

Toisaalta tuntuu, ettei minulla olisi sen enempää syytä käydä enää terapeutilla kuin kellään muullakaan, koska nyt menee hyvin. Ainahan uusia juttuja elämässä tulee, joita käsitellä, mutta ne ei ole sen rankempia kuin kellään muullakaan. Mutta jatkan kuitenkin käymistä siellä, koska minulla on myös lääkärisuhde samassa paikassa ja se katkeaisi, mikäli terapian lopettaisin. Ja terapia on minulle ilmaista. Sen lisäksi terapeuttini mielestä kannattaa terapiaa jatkaa; varmaan eläkeikään asti...

 

[vieras]

Minä ehkä säikähdin hieman, kun tämä terapeutti vihjaisi, että voitais jo lopettaa, sulkeuduin. Minusta tuntuu, että jotenkin kaikki on käsitelty, mutta sitten sinne syvemmälle ei ole päästy, mutta itse en osaa sitä sanoa, miten sinne syvälle pääsee ja onko se tarkoituskaan.

 

[Eräs]

Aika jännää, jos nyt jo on lopettelemassa kanssasi; yleensähän terapia on pitkä prosessi. Itse olen kerran meinannut lopettaa, mutta minut puhuttiin ympäri jatkamaan lääkärin ja terapeutin taholta.

 

[vieras]

Aika jännää, jos nyt jo on lopettelemassa kanssasi; yleensähän terapia on pitkä prosessi. Itse olen kerran meinannut lopettaa, mutta minut puhuttiin ympäri jatkamaan lääkärin ja terapeutin taholta.

No tiedä sitten onko jokin resurssipula. Kyseli muutaman kerran, että koetko, että tarvitsee jatkaa. Jolloin mulla tuli todella vaikea olo, kun tuli tunne että nyt hän ei enää halua minua hoitaa, mutta itse en halua lopettaa. Se tässä on vielä ironista, että tietää minun sairastavan sellaista sairautta, jonka taudinkuvaan kuuluu myös se, että tulkitsen ihmisten käytöstä, ilmeitä, eleitä aivan liikaa, jolloin kuvittelen asioita jotka eivät ole olemassakaan. Joten tässä kävi näin. Nyt kuitenkaan ei ole muutamaan kertaan kysynyt, että jatketaanko on antanut vain ajan.

Luin jostain, että psykoterapia toimii paremmin kuin lääkitys, jos se toteutetaan pitkällä aikavälillä, mutta mietin vain että kun nyt tuntuu paikalle jumahtaneelta, jotta pääsenkö koskaan yli noista menneisyyden asioista, vai onko se ihan normaalia, että niistä ei vaan pääse yli.

Taidan kyllä ottaa asian esille ja vastoin omia taipumuksiani, en aio kyllä lopettaa terapiaa, vaikka vihjailisikin, ilman että koen sen itse täysin hyödyttömäksi. Ja toisaalta, noiden vihjailujen jälkeen olen alkanut miettimään, että onko tämä sitten hyödytöntä.