vierailija
Perussuomalaisten ensimmäisen kauden kansanedustaja Joakim Vigelius sanoo tehneensä virheen.
www.is.fi
"Perussuomalaisten kansanedustaja Joakim Vigelius majoittui syyskuun alussa lakivaliokunnan matkalla tamperelaiseen hotelliin veronmaksajien rahoilla, vaikka Vigeliuksella on asunto Tampereella.
Kaksipäiväisen valiokuntamatkan ohjelmassa oli muun muassa vierailut Hämeenlinnan naisvankilassa sekä Pirkanmaan käräjäoikeudessa.
IS.n tietojen mukaan Vigeliukselta udeltiin hotelliin kirjautumisen yhteydessä, että aikooko hän todella yöpyä hotellissa, vaikka hänellä on Tampereella oma koti. IS:lle on kerrottu, että Vigelius olisi viitannut oman asuntonsa tasoon perustellessaan, miksi haluaa mieluummin majoittua hotellissa.
Oletko perustellut yöpymistäsi hotellissa sillä, että oma asuntosi on ”tosi ankea”?
– En ole.
IS:n tietojen mukaan sinulta on tosiaan kysytty, että aiotko todella majoittua hotellissa omassa kotikaupungissasi. Sanotko edelleen, että et ole tässä yhteydessä viitannut oman asuntosi tasoon?
– En ole.
Eduskunnan hallintojohtaja Pertti Rauhio sanoo, että edustajan majoittuminen hotellissa eduskunnan varoilla omassa kotikaupungissa vaatii erityisen painavan syyn.
– Kaikkien matkakulujen täytyy olla ihan yksityiskohtiaan myöten perusteltuja, joten perustelu pitäisi olla myös hotellimajoitukselle, Rauhio sanoo.
Tiedon Vigeliuksen majoitusratkaisusta Rauhio sai Ilta-Sanomilta. Rauhio sanoo pyytävänsä asiasta lisäselvitystä Vigeliukselta.
Rauhio sanoo, että edustaja itse kantaa vastuun ratkaisustaan majoittua hotelliin omassa kotikaupungissaan.
– Selitykseksi ei kelpaa esimerkiksi se, että hotellihuone oli hänelle varattu."
Tästä se lähtee.

PS:n kansanedustaja majoittui hotellissa veronmaksajien piikkiin omassa kotikaupungissaan – näin hän selittää