Powerpark oli uskomattoman hyvä paikka. Varmaan Suomen paras huvipuisto.

  • Viestiketjun aloittaja "vieras"
  • Ensimmäinen viesti
"Heppu"
Hyvä palvelu, parempi mieli
28.6.2011

Olen aikaisemmin luvannut kirjoittaa myös hyvistä palvelukokemuksista. Nyt otin härkää sarvista, kun mainioon palveluun kerran törmäsin.

Minulla kävi mahtava tuuri, kun pääsin perheeni kanssa testaamaan Iltalehdelle huvipuistojen palveluita. Kohteeksi valikoitui pohjanmaan Powerpark.



Huvipuiston ulkoasuun on panostettu.
Konepajalegenda Jorma Lilbacka on rakentanut Alahärmään, sananmukaisesti melkein keskelle ei mitään, mahtavan huvipuiston ja tapahtumakeskuksen. Alueelta löytyy huvipuiston lisäksi cartingrata Mika Salo Circuit hotelleineen ja leirintäalueineen.

Keskellä pohjanmaan komeita lakeuksia ensimmäiseksi vastaan tulee jättimäinen lennonjohtotornin näköinen lasipalatsi, jonka katolla näyttää olevan hirsimökki. Sitten jo alkaa siintää jättimäinen puuvuoristorata sekä huvipuisto.

No, itse asiaan. Huvipuisto täytti perheen odotukset ja vähän ylikin. Paljon olemme kuulleet hyvää alueen monipuolisuudesta sekä siisteydestä.

Jokapuolella ulkoasuun oli kiinnitetty todella huomiota; vettä, istutuksia ja kaikki rakennuksetkin olivat todella huvipuiston ilmeen mukaisia. Särkänniemi näyttää nykyisellään kaupunkeja kiertävältä tivolilta Powerparkkiin verrattuna.

Silmiinpistäävää oli myös asiakaspalvelu. Kaikki tehtiin pohojalaasella jämptiyrellä ja tarkkuurella. Mistään ei tingitty ja kaikki tuli palveltua.

Todellinen ero muihin huvipuistoihin tuli kuitenkin henkilökunnassa. Puuvuoristoradassa poistuttaessa laitteen käyttäjä, nuori mies, toivotti kaikille kiitos hei.



Kidiusmaassa rokattiin.
Ajattelin, että ohoh onpas hyvää palvelua ja uskoin sen olleen yksittäistapaus. Päivän aikana sama toistui kuitenkin lähes jokaisessa laitteessa. Henkilökunta myös tervehti nyökkäämällä ja hymyilemällä, kun tulivat alueella vastaan.

Jorma Lillbacka on tehnyt myös toisen todella mahtavan erottautumisen palkkauksessa. Työntekijät eivät vain ole opiskelijoita, vaan joukossa oli jo varttuneempia miehiä sekä naisia. Jotenkin mukavaa, kun turvallisuudesta vastaavat ihan oikeesti aikuiset.

Päivän ainoat jonottamisetkin - lippuluukulle 25 minuuttia ja Hampurilaisravintolan tiskille 30 minuuttia - jäivät unholaan tämän hyvän palvelun, siisteyden ja sen tosiseikan ansiosta, että laitteisiin ei juuri tarvinnut jonottaa.

Täällä todellakin tuli sellainen olo, että asiakas on tärkeä eikä vain kävelevä lompakko.
Pienillä asioilla, kiitoksella ja huolehtimisella, hyvä mieli.

Meidän perhe suosittelee muillekin ja palaa kesällä 2012 kokeilemaan loputkin laitteet.
 
Minä haluaisin käydä Powerparkissa, mutta matkaa on 400 km yhteen suuntaan. :| Tulee niin kalliiksi jos siellä lähtisi käymään... monta vuotta olen halunnut käydä ja toivottavasti viimeistään ensi vuonna pääsen. Nyt ei ole edes lomaa, jotta voisi mennä. Kävin Linnanmäellä ensi kertaa kuuteen vuoteen ja oli taas niin pettymys, tosi moni laite niitä 30-60 sekunnin pikapyrähdyksiä ja uutuus-Ukkokin ihan samanlainen pikapyrähdys. Enkä ymmärrä miksi Linnanmäki tunkee joka paikkaan niitä minivuoristoratoja (Tulireki, Salama, Kirnu jne.), jotka kaikki kestää lyhyen aikaa. Parempi olisi rakentaa yksi kunnon, pidempi iso vuoristorata.
 
Mä kanssa tuumasin, jos ens kesänä mentäis ja yövyttäis sitten siellä. matkaa on julmetusti, mutta kesälomareissustahan tuo sitten käy! Kiva kuulla oikeita kokemuksia ko.paikasta! Lintsistä kyllä tykkään, onhan se klassikko jo lapsuudesta, mutta välillä on kiva kokeilla jotain uuttakin.
 
Joka vuosi ollaan käyty vaikka asutaan etelä-suomessa. Tosi hyvä paikka on ja ehdottomasti suomen paras huvipuisto. Tänä kesänä ehdittiin käydä jo Tykkimäellä ja tykkäsin siitäkin. Oli meidän 6v ja 5v todella paljon laitteita, samoin on Powerparkissa mukavasti pienemmille ja aremmillekin lapsille laitteita.
 
Meillä ei ole kuin 80 kilsaa Powerparkiin ja siellä käydäänkin joka kesä. Joka kesä on tullut jotain uutta laitetta ja lapset, nyt 11 ja 14, viihtyvät. Ruoka on ollut hyvää, syödään aina siinä pikku ravintolassa eikä hampparipaikassa. Minä kiertelen putiikkeja ja lapset käyvät laitteissa, mies on missä milloinkin.
Kobraan lapset ei enää suostu, kävivät kerran ja sitten riitti. ;) Muut laitteet kelpaa kyllä. Särkänniemi oli lapsille selvä pettymys, kun ovat tuohon parempaan tasoon tottuneet.
 
"ruu"
On tainnut iskeä normaali suomalainen ahneus !!!!!!
- camping alueen hinta noussut 37 e ---> 48 euroon (vaikka netissä lukee 45 e) eli 30 %
- sisäänpääsy noussut 5 e ---> 7 e eli 40 %

Mitkä kulut nousseet noin paljon ?

Enääei ole yhtä siistiä kuin ennen eli säästetään siivouksesta. Ennen siellä oli eläkeläisiä keräämässä roskia, eipä ole enää

Ruokien hinta noussut paljon ja laatu huonontunut.

Nyt siisi luotetaan vanhaan maineeseen ja aletaan rahastamaan oikein kunnolla. Kuvitellaan että ihmiset maksavat mitävaan... porukkaa oli huomattavasti vähemmän kuin ennen vaikka ilma oli hyvä. jonoja ei missään.

Ensi vuonna sitten nostetaan ranneketta tuon 30-40 %

Eivät vastaa asiakaspalautteeseen. Eli ylimielisyys omaan paremmuuteen ja se että asiakasta ei kuullella, ei ole ikinä hyvä asia (vrt Nokia)
 
Huomaan vastanneeni ketjuun viime vuonna kesäkuussa, mutta vastaan taas :)
Me käydään joka vuosi Pro:n osaksi kustantamalla reissulla Powerparkissa, ja edelleen paikka on huippu. Lapset tykkäävät paikasta kympillä, niin isot kuin pienetkin. Ja se mun vammainen lapsikin oli ihan onnessaan. Powerparkissa pääsi aikuinen ilmaiseksi laitteisiin lapsen saattajana.
Ainoa huono puoli oli se, että päivä oli tosi aurinkoinen, joten väkeä oli kuin pipoa, ja huvipuisto ei ollut varautunut sellaiseen ihmismäärään, jonottamisessa ei ongelmia, mtuta kun nälkä tuli, niin oli tullut monelle muullekin, ja ruokapaikkoihin kauhee jono. Buffetissa vain yksipuolinen pöytä, ja pitsat meni saman tien kun niitä ehdittiin paistaa.
 
cream crackers
Tänä kesänä ei käyty power parkissa vaikka asutaan muutaman kymmenen kilsan päässä koska mentiin Särkänniemeen. Ja voi hitsi eipä Särkkikseen tarvi ihan heti mennä. Joo kivat laitteet mut joka laitteeseen sai jonottaa tunnin ja ruokaa puoltoista tuntia. Aika meni jonottamiseen :( Kyllä tuli Power Parkkia ikävä joka kantilta aateltuna. Ehdottomasti sinne ens kesänä eikä mihinkään muualle huvipuistoon!!
 
"minä vaan"
[QUOTE="ruu";26853667]On tainnut iskeä normaali suomalainen ahneus !!!!!!
- camping alueen hinta noussut 37 e ---> 48 euroon (vaikka netissä lukee 45 e) eli 30 %
- sisäänpääsy noussut 5 e ---> 7 e eli 40 %

Mitkä kulut nousseet noin paljon ?

Enääei ole yhtä siistiä kuin ennen eli säästetään siivouksesta. Ennen siellä oli eläkeläisiä keräämässä roskia, eipä ole enää

Ruokien hinta noussut paljon ja laatu huonontunut.

Nyt siisi luotetaan vanhaan maineeseen ja aletaan rahastamaan oikein kunnolla. Kuvitellaan että ihmiset maksavat mitävaan... porukkaa oli huomattavasti vähemmän kuin ennen vaikka ilma oli hyvä. jonoja ei missään.

Ensi vuonna sitten nostetaan ranneketta tuon 30-40 %

Eivät vastaa asiakaspalautteeseen. Eli ylimielisyys omaan paremmuuteen ja se että asiakasta ei kuullella, ei ole ikinä hyvä asia (vrt Nokia)[/QUOTE]

eikö kukaan muu ole huomannut ? Tosiaan osa hinnoista noussut 30-40 % edellisestä vuodesta... ranneke ei - vielä !

Enää campingalueella ei ollut mummoja roskienkerääjinä kuten aina ennen, muutenkin siisteys ei ollut enää niin hyvä kuin ennen

JA NE ILTAPUKUKAUPAT. KUka tulee ostamaan huvipuistosta iltapukuja tai muita blinbling-ilotyttövaatteita tai MAUTTOMIA koriste-esineitä ?
 
"tiina"
niin ja ennen ei myyty alkoa olenkaan, mutta nyt on tullut carlsberg pub ( joka on kyllä hienolla paikalla)

Ja niitä iltapukuja ja muita rättejä olen aina ihmetellyt.... ei sovi puiston tyyliin
 
Me käytiin siellä pari viikkoa sitten. Onneksi oltiin heti 11 maissa portin takana, kyllä siellä kahden nurkilla kun lähdettiin pois alkoi olla sakkia ihan pirusti ja lisää lappasi koko ajan. Neljännen kerran kun likan kanssa jonotettiin Thunderbirdiin jono oli jo kyhäelmän ulkopuolelle saakka, mutta oli se silti ihan paras kyyti. Meissä ei ole kartingin harrastajaa, joten se puoli huvipuistosta oli näyttävä kylläkin, mutta ei tarjonnut meille mitään. 5D elokuva oli hauska. Siistiä siellä oli eikä palveluissa valittamista.

Tuli mieleen, että syynä väenpaljouteen saattoi olla se, että sattui vaihteeksi olemaan aurinkoista... :D
 
Viimeksi muokattu:

Yhteistyössä