Meillä on kolme poikaa, joista vanhin (11v.) ja nuorin (7v.) ovat kotona viihtyvää mallia. Keskimmäinen viuhtoo kavereiden kanssa ja on heti tuskissaan, jos joku kaveri ei voi olla. Veljekset edustavat tässä suhteessa todella ääripäitä kaveriasioissa.
Koulussa niin kuutosluokkalaisella ja ekaluokkalaisellakin tuntuu kavereita olevan niin, ettei välitunneilla tarvitse olla yksin. Pienin jääkin usein koulun jälkeen hetkeksi pelaamaan jalkapalloa luokkakavereiden kanssa ennen kuin tulee kotiin. Ja vanhin valittiin luokkansa luottamusoppilaaksi, joten ihan erakosta ei voi olla kysymys.
Tässä lähellä ei asu poikien ikäisiä kavereita, vaikka asummekin kaupungin taajamassa, omakotitaloalueella. Naapureina on enimmäkseen eläkeläisiä tai työssäkäyviä keski-ikäisiä aikuisia, joiden lapset ovat muuttaneet juuri pois kotoa. Siispä vapaa-ajalla vanhimmalla ja nuorimmalla ei käy kavereita kuin kerran tai kaksi kahdessa viikossa, jos aina sitäkään.
Huomaan, että tulen patistelleeksi esikoista ja kuopusta aika ajoin kavereille soittelemaan ja keskimmäistä olemaan välillä kotona perheen parissa. Onko muilla vastaavanlaisia lapsosia? Tänä päivänä niin korostetaan sosiaalisia taitoja ja sitä, että kaverit ovat tärkeitä, mutta entä jos poikia ei kaverit niin paljoa kiinnosta.
Keskimmäinen poika valittaa helpointen, ettei ole mitään tekemistä, toiset pojat keksivät itse. Lukevat, askartelevat, ovat mukana kodin töissä mm. halkosavotassa, ruohonleikkuussa, kuuntelavat musiikkia yms.
Kaikki kolme yhtä rakkaita, mutta keskimmäiseltä voisi siirtää kavereita kahdelle muulle veljekselle. Eniten olenkin siis huolissani näistä vapaa-ajalla kaverittomista pojista. Kertokaan toiset kokemuksia.
Koulussa niin kuutosluokkalaisella ja ekaluokkalaisellakin tuntuu kavereita olevan niin, ettei välitunneilla tarvitse olla yksin. Pienin jääkin usein koulun jälkeen hetkeksi pelaamaan jalkapalloa luokkakavereiden kanssa ennen kuin tulee kotiin. Ja vanhin valittiin luokkansa luottamusoppilaaksi, joten ihan erakosta ei voi olla kysymys.
Tässä lähellä ei asu poikien ikäisiä kavereita, vaikka asummekin kaupungin taajamassa, omakotitaloalueella. Naapureina on enimmäkseen eläkeläisiä tai työssäkäyviä keski-ikäisiä aikuisia, joiden lapset ovat muuttaneet juuri pois kotoa. Siispä vapaa-ajalla vanhimmalla ja nuorimmalla ei käy kavereita kuin kerran tai kaksi kahdessa viikossa, jos aina sitäkään.
Huomaan, että tulen patistelleeksi esikoista ja kuopusta aika ajoin kavereille soittelemaan ja keskimmäistä olemaan välillä kotona perheen parissa. Onko muilla vastaavanlaisia lapsosia? Tänä päivänä niin korostetaan sosiaalisia taitoja ja sitä, että kaverit ovat tärkeitä, mutta entä jos poikia ei kaverit niin paljoa kiinnosta.
Keskimmäinen poika valittaa helpointen, ettei ole mitään tekemistä, toiset pojat keksivät itse. Lukevat, askartelevat, ovat mukana kodin töissä mm. halkosavotassa, ruohonleikkuussa, kuuntelavat musiikkia yms.
Kaikki kolme yhtä rakkaita, mutta keskimmäiseltä voisi siirtää kavereita kahdelle muulle veljekselle. Eniten olenkin siis huolissani näistä vapaa-ajalla kaverittomista pojista. Kertokaan toiset kokemuksia.