Poikien äideille

[QUOTE="vieras";22069368]Jaa-aa. Viikonloppuna synttärijuhlissa tytöt täyttivät talon juoksemisella ja kirkumisella, pojat leikkivät hillitysti ja sopuisasti pikkuautoilla.

Myönnän kyllä, että pojilla tuntuu olevan tuota kilpailuviettiä enemmän. Tai ehkä sen näyttäminen on heille kulttuurissamme suotavaa.

Ja meillä ei sitten muuten saa nimitellä: ei tytöt eikä pojat. Riitely on sallittua, mutta rajat siinä asettaa vanhemmat.[/QUOTE]

Ei meilläkään nimittely ole sallittua. Pian 7v poika sen jo ymmärtääkin, 3,5v taas haukkuu tyhmäksi usein... :kieh:

Poikien kilpailuvietti... Se on kyllä huvittavaa ja tulee meillä parhaiten esiin, kun miehen 7v on täällä. "Mie oon syöny suklaavanukasta ainakin tuhat kertaa." "No ei se mitään, mä oonki syöny ainaki viis miljoonaa kertaa", huokaus.

Tytöt kehuu toisten piirroksia ja ulkonäköä, pojat taas lyttäävät toisten tekeleitä ja ylistävät omiaan. En tiedä mikä siinä on syynä, en tietoisesti ole kasvattanut noihin rooleihin.

 

sen oon oppinu että pojat on aina poikia, myös vielä 4 kymppisinä. mitä täs ny on kattellu pojan ja sen isän touhuja niin tältä näyttää . lisäksi pojat on raisumpia ja näkee maailman eri tavalla kuin tytöt. meillä esim tyttö ku leikkii lasten imurilla nii se siivoaa sillä leikisti. pojan käsissä samasta vempeleestä tulee ase, jolla se tähtäilee vihollisia.ne näkee saman tavaran eri tavalla.

 

Se mun mielestä on aikamoista harhaa että pojat tai miehet eivät olisi tunteellisia tai eivät ajattelisi ( saati puhuisi kavereidensa kanssa asiaoista ) mieltä painavista asioista samalla lailla kuin naisetkin - miehet vaan eivät tee asioista samanlaista numeroa

 

Tytöt kehuu toisten piirroksia ja ulkonäköä, pojat taas lyttäävät toisten tekeleitä ja ylistävät omiaan. En tiedä mikä siinä on syynä, en tietoisesti ole kasvattanut noihin rooleihin.

Tää on mun mielestä kulttuurisidonnaista. Tytöiltä odotetaan sovittelevaa ja kaikki huomioon ottavaa käyttäytymistä. Kyllä kaikki kaksivuotiaat sukupuolesta riippumatta ajattelevat olevansa maailman napoja.

 

Herkkä on munkin poika eikä ole näköjään ainoa. Mihinkähän se herkkyys ja tunteikkuus niistä pojista katoaa...

Olin itseasiassa tulossa kirjoittamaan, että olen oppinut sen, että pojat on todella paljon herkempiä kuin mitä olisin osannut kuvitella. Kaipaavat myös paljon läheisyyttä.
Ja mieheltäni siinä rinnalla opin, että ei se herkkyys mihinkään katoa, se vaan piilotetaan jonnekin mistä kukaan ei sitä huomaisi. Toiset onnistuu piilottamisessa huonommin ja toiset niinkin hyvin, että ehkä se on välillä hukassa itseltäkin.

Ja sitten ne autot...meidän herra 10vee pesee tuttavien autotiedot mennentullen. Sille voi heittää vaikka että mikä on Veyronin kiihtyvyys ja tehot, niin vastaus tulee kun apteekin hyllyltä ja 10 muutakin teknistä faktaa..enkä edes tiedä mistä se ne tietonsa haalii

 

meillä 3 poikaa (1tyttökin)
ja ainakin nyt näyttää että pojat on helpompia ja fiksumpia, parempia kavereita kuin tytöt toisilleen. Pojatkin hyvin erilaisia, meillä 2 vauhdikasta urheilijaa ja 1 hiljainen rauhallinen tietsikkapoitsu. Tunteita ja hellyyttä kaipaavat kaikki, ja näyttävätkin tunteensa hyvin.

 

Sen kuuluisan putken siellä pääkopassa saa hetkellisesti taivutettua mutkalle, jos vain paikka -ja aika ovat otolliset. Valitettavasti tila on vain hetkellinen.

 

Sen kuuluisan putken siellä pääkopassa saa hetkellisesti taivutettua mutkalle, jos vain paikka -ja aika ovat otolliset. Valitettavasti tila on vain hetkellinen.

Minusta on ihanaa, että maailmassa on ihmisiä, jotka ottavat aisat asioina. Arvostan tätä piirrettä miehissä ja naisissa. Olkoon sitten putkiaivoisuutta.

 

Ei meilläkään nimittely ole sallittua. Pian 7v poika sen jo ymmärtääkin, 3,5v taas haukkuu tyhmäksi usein... :kieh:

Poikien kilpailuvietti... Se on kyllä huvittavaa ja tulee meillä parhaiten esiin, kun miehen 7v on täällä. "Mie oon syöny suklaavanukasta ainakin tuhat kertaa." "No ei se mitään, mä oonki syöny ainaki viis miljoonaa kertaa", huokaus.

Tytöt kehuu toisten piirroksia ja ulkonäköä, pojat taas lyttäävät toisten tekeleitä ja ylistävät omiaan. En tiedä mikä siinä on syynä, en tietoisesti ole kasvattanut noihin rooleihin.

tuo loppu kuuluu vaan sun lapsilles, ei mikään ihme kun niin epäterveessä perheessä kasvavat, kyllä muut pojat kehuu toisiaankin

 

Hämmästyneenä opin kuinka omilla pojilla olikin "sisäänrakennettuina" ne poikamaiset jutut. Kuinka alle 2 vuotias yllättäen ottaa henkarin käteen ja sanoo "pam pam" . Tai kuinka lapsi ennen kun osaa kävellä istuu polvillaan maassa ja pelaa sählyä. Tai kuinka vuoden ikäisenä lapsi on ihan täpinöissään nähdessään moottoripyörän.
Vaikka omat poikani tunkevat matoja suuhun, miekkailevat kepeillä ja sekoavat nähdessään hälyytysajoneuvoja tai kaivinkoneita. Samalla he ovat oikein herkkiä ja tunteellisia poikia jotka kaipaavat haleja pusuja pitkin päivää.
Meillä on myös tytär, eikä lapsiin ole koskaan suhtauduttu erilailla sukupuolen mukaan. Silti pojat ovat olleet aina kiinnostuneempia ns poikamaisemmista jutuista mitä tytär.

 

Paljon yllä olevia asioita olen huomannut jo nyt, mutta toisaalta on ollut ihana huomata, että kun ollaan paikoissa, joissa on tyttöjen leluja, niin vauvanuket saa maitopullosta maitoa ja kahvit tarjotaan äidille leikkikupeista Jotenkin mä ehkä liikaa kuvittelin ennen lasta etten osaa olla pojan äiti - ja nyt huomaan se n olevan paljon monipuolisempaa kuin olin ajatellut.

Meillä on melko vilkas, ketterä ja menevä lapsi, mutta oon kyllä tavannut samanlaisia touhottajia tytöissäkin Mut jotkut rauhallisten lasten(meidän piirissä tyttöjen) ovat huokaisseet, että kyllä pojan kanssa olisi erilaista

 

Meillä on myös tytär, eikä lapsiin ole koskaan suhtauduttu erilailla sukupuolen mukaan. Silti pojat ovat olleet aina kiinnostuneempia ns poikamaisemmista jutuista mitä tytär.

Tätä sä et oikeastaan itse pysty sanomaan. Yleensä tutkimuksissa (havainnointi, tarkkailu) on kyllä osoitettu, että vanhemmat suhtautuvat eri tavoilla eri sukupuolta oleviin lapsiin. Useimmiten täysin tiedostamattaan.

 

Vaikka omat poikani tunkevat matoja suuhun,

Meillä tyttö on se matojen kerääjä.

 

Mun poika oli pienenä kiinnostunut autoista, vaikka meillä ei edes kotona ollut autoa. Tunsi kaikki automerkit jo alle 2-vuotiaana. Nykyisin 4-vuotiaana autot ei enää niinkään kiinnosta, vaan enemmänkin lukeminen, piirtäminen, askartelu, pihaleikit ja pikkueläimet.

Luulin myös, että kaikki pikkupojat ovat villejä ja kovia riehumaan. No oma poikani ei todellakaan ole. Ei koskaan tappele pihakavereiden kanssa, eikä juurikaan riehu. Tottelee hyvin ja on jopa hiukan arka, ei todellakaan sosiaalisesti vaan on pikemminkin sosiaalinen virtuoosi, vaan muissa touhuissaan. Meni tosi kauan ennenkuin uskaltautui ihan itse laskemaan liukumäestä, myöskään huvipuistossa ei todellakaan halunnut niihin "isompien" laitteisiin, vaikka olisi niihin päässytkin. Possujunat yms riittivät hyvin.

Poika ei myöskään ole erityisen liikunnallinen, vaikka juokseekin pihalla ja kiipeilee yms, mutta ei ole kiinnostunut mistään urheilulajeista.... Mä luulin, että kaikki pojat on urheiluhulluja.

 

[QUOTE="vieras";22068398]Minä luulin että poikalapset ovat AINA villejä. Huutavat, riehuvat, taistelevat ja vaativat 10 kertaa enemmän auktoriteettiä kuin tytöt. Oma poikani todisti minun olleen väärässä.
[/QUOTE]

Just näin. Ja itselläni siis kolme poikaa. Meillä muuten jokainen poika on leikkinyt pienenä myös omalla nukella (ovat hoitaneet sitä ja työnnelleet sateenvarjorattaissa) sekä leikkikeittiöllä. He ovat kaikki todella huolehtivaisia lähipiirin vauvojen suhteen ja sama koskee myös eläimiä. Meillä pojat eivät siis ole repineet luontokappaleilta siipiä, jalkoja tms. Pojat nyt 11v, 8v ja 4v.

 

Tuo autokiinnostus kyllä pitää paikkansa, se on pojilla geeneissä kuten nukkejutut ovat tytöillä.

Tuskin se missään geeneissä on, eiköhän se ole ihan samoin mallioppimisen tulosta kuin muukin. On selvää, että kun kaikkialla ympärillä Esim. telkkarissa, lehdissä, lasten ohjelmissa, vaatteiden kuvituksessa, lelumainoksissa, vanhempien lasten leikeissä, äidin ja isän työnjaossa jne. näytetään mallia siitä, että autot ovat pojille, nuket tytöille, niin ihmehän se olisi, jos pieni lapsi ei menisi tämän mallin mukaan.

 

[QUOTE="noh";22069552]tuo loppu kuuluu vaan sun lapsilles, ei mikään ihme kun niin epäterveessä perheessä kasvavat, kyllä muut pojat kehuu toisiaankin[/QUOTE]

Just just. Ihan terve perhe meillä on, mitä nyt räkätautia pukkasi.

Tuosta herkkyydestä vielä, pienempi poika on onneksi vielä ns. sylivauva, tykkää hirveästi pusuista ja haleista ja viihtyy meidän aikuisten seurassa. 7v täyttävä välillä muiskauttaa pusun poskelle ja halaa, mutta selvästi vähentynyt. Ei siis mitään täysriehujia kuitenkaan pelkästään, vaan on se herkkäkin puoli. Mutta ei meillä pojat kehu toisiaan, se kilpailuvietti on hurja, ei sitä voi todeta, että toisen piirros on hieno. Eiköhän toikin aika vielä uudelleen koita pojillakin vielä.

 

[QUOTE="vieras";22069450]Tää on mun mielestä kulttuurisidonnaista. Tytöiltä odotetaan sovittelevaa ja kaikki huomioon ottavaa käyttäytymistä. Kyllä kaikki kaksivuotiaat sukupuolesta riippumatta ajattelevat olevansa maailman napoja.[/QUOTE]

Tämä on kyllä totta. Tutkimuksien mukaan useimmat vanhemmat vaativat aivan pienestä pitäen tyttölapsilta huomattavasti rauhallisempaa käytöstä ja toisten parempaa huomioimista, kuin mitä poikalapsilta. Pojilta siedetään huomattavasti enemmän riehumista ja itsekästä käyttätymistä, kun ajatellaan sen olevan luontaista pojille, tyttölapsia ojennetaan pienestäkin meuhkaamisesta.

 

Autot, villit ja kamppailuleikit tulevat geenien mukana Eivät ole näpertelijöitä (meillä ainakaan), eli kaikenmaailman piirtelyt, askartelut sun muut on tervanjuontia. Ötökät on ihania.

 

Just nää autoista/ylipäätänsä kaikesta moottorilla varustetusta kiinnostuminen, se kuinka aikaisin se alkoi. Pyssyleikit (mistä tuo poika tietää mitä pyssyllä tehdään??).
Tapaturma-alttius, vaikkei VIELÄ oo tarvinnu käydä paikattavana, niin silti.
Sitten se, kuinka tuo lapsi ei kestä mun suuttumusta ollenkaan, vaan koittaa saada heti leppymään, ihan millä keinolla tahansa. Meillä on myös tyttö, vaikka onkin alle vuoden ikäinen vasta niin nyt jo huomaa eron käytöksessä kun äiti suuttuu, tyttöä ei vois vähempää kiinnostaa, poika oli jo samanikäisenä heti lepyttelemässä.

 

Mulla on aika paljon samoja huomioita kuin monella muullakin..
Autot ja pyssyleikitkin tuntuvat olevan jotenkin sisäänrakennettuja.
Pojallani ei ollut pyssyjä leikeissä ja muutenkin kartoin pyssyaiheita meillä, ja niin hän vain jo ennen kaksivuotispäiväänsä rakensi dubloista itselleen pyssyn jonka kanssa meni pitkin huushollia huutaen pampam :-0
Ostamaltani nukelta riisui ensitöikseen kaikki vaatteet ja sen jälkeen yritti irroittaa pään ja raajat, onnistuen.. tämäkin ennen kaksivuotispäivää ja ei ollut nähnyt mitään tuollaiseen innoittavaa materiaalia.
Osaa nyt ekaluokkalaisena käyttää paremmin kaukosäätimiä ja joitakin teknisiä vempaimia kuin minä itse.
Pystyy myös kuluttamaan lenkkariparin alle kuukaudessa käyttökelvottomaksi ja ulkovaatteita ei jää laitettavaksi eteenpäin.
Pyykkiä lajiteltaessa on oltava todella varovainen taskuja tyhjennettäessä, sormeni ovat törmänneet niin maastakerättyihin kaljapullonkorkkeihin kuin simpukankuoreen jossa on asukas sisällä.. yök
Olen oppinut myös että jos lattialta löytää kiven, sitä ei saa vastoin ensimmäistä ajatusta heittää pihalle takaisin, se voi olla juuri se tärkeä aarrekivi jossa on jotain vielä erityisempää kuin niissä 273 muussa kivessä jotka ovat lipaston laatikossa tai muualla lattialla..

jne..

 

[QUOTE="jep";22069242]senkin olen oppinut ettei kaikki pidä jääkiekosta tai muista joukkuepeleistä, eikä pidä myöskään konehommista tms..[/QUOTE]

Näin. Joku kommentoi, että päristely ja autot ovat pojalla geeneissä. En muista koskaan kuulleeni yhtään autopäristelyä oman pojan suusta eikä ole koskaan ollut vähäisintäkään kiinnostusta autoihin, automerkkeihin, autokisoihin jne. Eikä kiinnosta jääkiekko eikä jalkapallokaan.
Pojalla on ikää 5 v ja leikkii mieluusti tyttöjen kanssa pehmoilla ja on muutenkin aika herkkis. Luonto kiinnostaa ja eläimet. Piirtäminen ja askartelu ovat nyt tosi pop. Samaan aikaan kuitenkin kovis, jota kiinnostavat taistelut ja riehakkaat ulkoleikit.

Kaikki lapset todellakin ovat yksilöitä. Pienet pojat ovat ihania!

 

No ei ole meidän perheessä ainakaan geeneissä (tytöt 10 ja 8 ja pojat 5 ja 3 v). En mitään suuria eroja pysty vetämään raisuuden, autojen, nukkien, tunteellisuuden tms. suhteen. Leikkivät aikalailla "sukupuolettomasti" ennenkuin sitten päiväkotiin lähtiessä toki muuttui leikit sukupuolisemmiksi koska ottavat mallia tietysti muilta. Toki ovat luonteiltaankin hyvin erilaisia, mutta kyllä villein on aina ollut esikoinen vaikka tyttö onkin ja toiset huomioivin taas tuo kuopus vaikka poika onkin. Auton päristelyäänen on kaikki lapset oppineet suht samanikäisenä ennen kävelemään lähtöä. Esikoinen ja vanhempi poika ovat nukkuneet vauvanukke kainalossaan taaperovuodet.

Nuorempi tyttö on kasvattanut sammakonkutua ja rakastaa kaikkia eläimiä hämähäkkejä myöten. Esikoinen on niin vilkas ettei kiinnosta mitkään eläimet vaan liikunta, vesi ja kaikki nopeatempoinen.

Että en tiedä, meillä ei löydy kyllä noita tyypillisiä eroja muuta kuin sitten päiväkodin ja koulun kavereiden vaikutteiden myötä.

 

No ei ole meidän perheessä ainakaan geeneissä (tytöt 10 ja 8 ja pojat 5 ja 3 v). En mitään suuria eroja pysty vetämään raisuuden, autojen, nukkien, tunteellisuuden tms. suhteen. Leikkivät aikalailla "sukupuolettomasti" ennenkuin sitten päiväkotiin lähtiessä toki muuttui leikit sukupuolisemmiksi koska ottavat mallia tietysti muilta. Toki ovat luonteiltaankin hyvin erilaisia, mutta kyllä villein on aina ollut esikoinen vaikka tyttö onkin ja toiset huomioivin taas tuo kuopus vaikka poika onkin. Auton päristelyäänen on kaikki lapset oppineet suht samanikäisenä ennen kävelemään lähtöä. Esikoinen ja vanhempi poika ovat nukkuneet vauvanukke kainalossaan taaperovuodet.

Nuorempi tyttö on kasvattanut sammakonkutua ja rakastaa kaikkia eläimiä hämähäkkejä myöten. Esikoinen on niin vilkas ettei kiinnosta mitkään eläimet vaan liikunta, vesi ja kaikki nopeatempoinen.

Että en tiedä, meillä ei löydy kyllä noita tyypillisiä eroja muuta kuin sitten päiväkodin ja koulun kavereiden vaikutteiden myötä.

No, jos yhtään osaa lukea rivien välistä, niin tämä ketjuhan kertoo paremmin kuin hyvin, mihin kaikki herkkyys ja humaanit asenteet pojista häviävät. Naisten ennakkoasenteisiin ja herkkien poikien syrjintäänhän nämä positiiviset ominaisuudet pojista häviävät. Tai eivät häviä, vaan koteloituvat paiseiksi sieluun. Ja purkautuvat sieltä sitten myöhemmin väkivaltana.

 

Mun täytyy sanoa, että pojat ja tytöt meillä ei kasvatukseltaan tai muutenkaan eroa toisistaan. Meillä tytöt on raisumpia, ku pojat. Paljon vilkkaampia, äänekkäämpiä tai enemmän tappelevia. Samat lelut noille kelpaa ja pyrin vaatettamaan sakin niin, että kierrätys onnistuu lasten kesken ainakin osittain.

En siis ole päässyt poiken myötä minnekään miesten maailmaan. Mikä se sitten liekään. Meillä lapset on lapsia. En kannata mitään sukupuolineutraalia kasvatusta, mutta pyrin olemaan ohjailematta mieltymyksiä, tekemisiä ja harrastuksia sukupuolen mukaan.

Eli en varmaan sitten ymmärtänyt kysymykstä.