Poikani on täynnä vihaa :(

4½-vuotias tapaus kyseessä. Hän haluaa aina tehdä pahaa muille, ei tunne minkäänlaista empatiaa kahta sisarustaan (eikä meitä vanhempiakaan) kohtaan. Yhteistyökykyä ei ole yhtään. Saattaa varoittamatta hypätä päälle jos joku istuu/pötköttää lattialla, aseleikit (ja niillä muita osoittaminen) on kivoja, "kuole"! jne., Ei jaksa keskittyä, puhuu koko ajan (puheessa muutama kirjain puuttuu), juoksee, kiipeilee, levittää/heittää tavarat kun joku asia ei mene kuten tahtoo. Hoidossa on aika ujo, ei kaipaa kavereiden seuraa.

Pahalta tuntuu, mutta välillä mietin että kasvaako tässä tuleva koulusurmaaja tms. Sanotaan, ettei kukaan synny pahaksi. Tekis mieli olla eri mieltä.

 

Ota yhteyttä neuvolaan ja kerro siellä huolesi. Päivähoidossa on myös erityislastentarhanopettajia, joidan kanssa voit varmasti myös jutella.

 

Ota yhteyttä neuvolaan ja kerro siellä huolesi. Päivähoidossa on myös erityislastentarhanopettajia, joidan kanssa voit varmasti myös jutella.

Hoidossa poika "ok", ei mitään ongelmakäytöstä tms. Ainoastaan on arka ja ujo. Tämä on ainoastaan kotona.

 

Niin ja mitä he neuvolassa asialle tekevät? Siellä kun kaikki mennyt aina hyvin, testit ym. Laittaako ne helposti eteenpäin tutkimuksiin? Tää on erittäin väsyttävää.

 

Mutta voit silti yrittää saada apua myös sitä kautta.
Mutta myös neuvolan kautta saat apua.
Ei ole enää montaa vuotta kun lapsesi menee kouluun ja olisi hyvä saada ennen sitä asiat kuntoon.
Kun pääsee lääkärille, niin saattaa saada kelalta avustusta terapiaan...
Hyvä asia on että itse tiedät että kaikki ei ole ok.
meillä kun töissä monesti pitää tosissaan taivutella vanhempia hakemaan lapselleen apua.

 

En ole neuvolassa töissä, mutta kyllä heidän pitää ottaa äidin huoli tosissaan.

 

Mutta voit silti yrittää saada apua myös sitä kautta.
Mutta myös neuvolan kautta saat apua.
Ei ole enää montaa vuotta kun lapsesi menee kouluun ja olisi hyvä saada ennen sitä asiat kuntoon.
Kun pääsee lääkärille, niin saattaa saada kelalta avustusta terapiaan...
Hyvä asia on että itse tiedät että kaikki ei ole ok.
meillä kun töissä monesti pitää tosissaan taivutella vanhempia hakemaan lapselleen apua.

Mä olen tiedostanut tän aina, hänen vauva-ajastaan asti. Jotenkin on vaan odottanut, että kyllä se tästä jne. Vaan ei, en jaksa enää. Viimeistään 5v. neuvolassa otan asian esille, ja vaadin päästä jonnekin, missä poikaa tutkitaan tarkemmin. Miten sekin vaan onnistuu, kun tollaset tilanteet sujuu normaalisti..?

 

4,5 vuotiaalla ei ole empatian kyky vielä välttämättä kovin kehittynyttä, joten voi olla ettei sinulla ole syytä huoleen. Voi olla, että poika on vain ikäistään jäljessä sosiaalisissa taidoissa. Tuo hoidossaesiintyvä arkuus yms sopisi tähän myös. poika voi myös peietllä heikkoja sosiaalisia kykyjään väkivaötaisen käytöksen ja puheen alle.

Ottasin kuitenkin yhteyttä neuvolaan tai johonkin. Kyllähän tuo hiukan huolestuttavalta kuulostaa, äitinä sinulla on varmasti vaisto siitä, onko kaikki kunnossa vai ei.
Sitä paremoi, mitä pikemmin tällaisiin asioihin kiinnitetään huomiota. Jos avun tarvettas ilmenee, on sitä parempi mitä nopeammin apua saa.

En usko, että pojasta koulusurmaajaa on aksvamassa, mutta joitain ongelmia tulevaisuudessa varmasti tulee, jos poikasi sosiaaliset taidot jäävät pysyvästi muita heikommiksi.

 

Kaverillani on hieman alle 4-vuotias joka on vastaa ap:n pojan kuvausta. Tosin sillä erolla, että hän on ilkeä lähes kaikille. Hän myös etsii ne lapset jotka itkevät herkimmin (minun poikani) tai sellaiset jotka huutavat ja provosoituvat. Kyseinen poika lyö, heittää kiviä, hakkaa kepeillä ja irvistelee jatkuvasti. Hän myöskin juoksee jatkuvasti, kiipeää, on todella aktiivinen ja villi. Hän ei tunnu kykenevän minkäänlaiseen empatiaan ja anteeksipyyntö murahdus, joka tulee kun äiti käskee. Myös äiti tiedostaa tilanteen ja on harmissaan kun pojan hymyä ei saa hyytymään millään. Poika siis hymyilee ja nauraa kun on satuttanut ja toinen itkee.

Tiedän että 3-vuotiaalta ei voi odottaa aikuisen empatiakykyä, mutta ko lapsi nauttii kun toinen itkee. Se on todella pelottavaa. Pään kokoiset kivet viuhuvat muiden lasten päiden ohi. Joku päivä sattuu vielä jotain todella pahaa...

Hänellä on tosi kiva äiti, joka tosin keskittyy aivan liian paljon pikkusiskoon. Poikaa hoidetaan hyvin ja hän on kotihoidossa. Onko tämä tosiaan normaalia?

 

Aika ikävää, jos omat vanhemmat leimaavat syntyjään pahaksi. Kasvatusneuvolaan koko perhe, eiköhän tuossa ole muutakin, jos yksi lapsista oireilee noin vahvasti.

 

Aika ikävää, jos omat vanhemmat leimaavat syntyjään pahaksi. Kasvatusneuvolaan koko perhe, eiköhän tuossa ole muutakin, jos yksi lapsista oireilee noin vahvasti.

Samaa meinasin kirjottaa. Pahalta kuulostaa jos äiti tuomitsee pahaksi, et lapsi olis vauvasta saakka ollu paha hui

 

Ymmärrän huolesi. :/ Ennen kuin saat muuta apua, neuvoisin seuraavaa:

- Keskity omaan käytökseesi ja toimintaasi, huomaa pojassa jokaikinen pikkiriikkinenkin "hyvä", ja siis huomaa ne vaikka väkisin. Tee kaikesta hyvästä ns. "iso numero". Varo, ettet ala alitajuisesti kohtelemaan poikaa "pahana".

- Tue poikaa ikäistensä seurassa, ole itse mukana ja auta aktiivisesti poikaa luomaan kivoja leikkitilanteita. Autetaanko pk:ssa tässä tarpeeksi? Kuka tahansa tulee vihaiseksi, jos päivät pk:ssa ahdistaa, ei osaa kunnolla jne. Kotona on turvallista näyttää vihan tunteet. Ja se on myös hyvä, että poika pitää teitä niin turvallisina!!

 

Lapsi syntyy ilman käsitystä empatiasta, se pitää opettaa lapselle. Lapselle pitää kertoa, toistuvasti, järjestelmällisesti, väsymättömästi, että toiseen sattuu, kun lyö, heittää kiven tms.

 

kuulostaisi siltä kyllä vahvasti "oireiden" myötä ettäon jotain adhd yms. nyt taustalla...

 

Vielä... Kirjoitat näin: "Hoidossa on aika ujo, ei kaipaa kavereiden seuraa."

Jospa hän nimenomaan kaipaa seuraa ja viha kumpuaa siitä. Ei vaan osaa vielä olla toisten lasten kanssa. Ja lapset ovat aika "raakoja" toisiaan kohtaan: leikeistä joutuu ulos jos ei ole sellainen kuin "pitäisi" olla.

 

Vielä tuosta kaverin pojasta. Minä olen kokeillut joskus antaa hänelle PALJON postiivista huomiota ja olen ottanut aktiivisesti osaa hänen leikkiinsä. Poika reagoi todella positiivisesti ja jopa jatkuva irvistys naamalla katosi. Se oli kyllä todella rankaa ja uuvuttavaa kun minulla on omatkin lapseni hoidettavana. Pojan äiti näki mitä tein ja huomasi tulokset ja yritti samaa mukana. Saman tien kun minä lopetin, palasi äiti samaan vanhaan kaavaan.

Minäkin suosittelisin ap:lle perheneuvolaa. Kaveri hoitaa mielestään tilannetta ihan ok ja hyvinkin, eikä tiedä mitä tehdä toisin. Mielestäni poika on myös rauhallisempi silloin harvoin kun hänen isänsä on viettänyt pojan kanssa yhdessä aikaa.

 

Aika ikävää, jos omat vanhemmat leimaavat syntyjään pahaksi. Kasvatusneuvolaan koko perhe, eiköhän tuossa ole muutakin, jos yksi lapsista oireilee noin vahvasti.

Kuten mitä muuta? Mä taas väitän, että kasvatuksen "tulosta" pojan käytös ei ole.

 

[QUOTE="vieras";22112779]Lapsi syntyy ilman käsitystä empatiasta, se pitää opettaa lapselle. Lapselle pitää kertoa, toistuvasti, järjestelmällisesti, väsymättömästi, että toiseen sattuu, kun lyö, heittää kiven tms.[/QUOTE]

Voi kuule, opetettu on. Kuten kahdelle muullekin lapselle, joilta empatiaa löytyy. Välillä vähän liikaakin.

 

Vielä tuosta kaverin pojasta. Minä olen kokeillut joskus antaa hänelle PALJON postiivista huomiota ja olen ottanut aktiivisesti osaa hänen leikkiinsä. Poika reagoi todella positiivisesti ja jopa jatkuva irvistys naamalla katosi. Se oli kyllä todella rankaa ja uuvuttavaa kun minulla on omatkin lapseni hoidettavana. Pojan äiti näki mitä tein ja huomasi tulokset ja yritti samaa mukana. Saman tien kun minä lopetin, palasi äiti samaan vanhaan kaavaan.

Minäkin suosittelisin ap:lle perheneuvolaa. Kaveri hoitaa mielestään tilannetta ihan ok ja hyvinkin, eikä tiedä mitä tehdä toisin. Mielestäni poika on myös rauhallisempi silloin harvoin kun hänen isänsä on viettänyt pojan kanssa yhdessä aikaa.

Poika saa meiltä huomiota, positiivista sellaista. Ja PALJON! Paljon enemmän kuin kukaan muu lapsista, tästä kärsii kaikki.

 

[QUOTE="alkup.";Voi kuule, opetettu on. Kuten kahdelle muullekin lapselle, joilta empatiaa löytyy. Välillä vähän liikaakin.[/QUOTE]

Eli nyt siis neuvolaan ja parempiin tutkimuksiin!! Voin melkein jo sanoa, että taustalla ON jotain joka tarvitsee parempaa tutkimusta....

 

[QUOTE="alkup.";22112900]Poika saa meiltä huomiota, positiivista sellaista. Ja PALJON! Paljon enemmän kuin kukaan muu lapsista, tästä kärsii kaikki.[/QUOTE]

Sitten kyllä ottaisin yhteyttä johonkin. Huoli on varmasti valtava ja oma rakas lapsihan se on vaikka kuinka hankala olisikin... Onko teillä mahdollisuutta ottaa yhteyttä suoraan johonkin terapeuttiin? Onko joku syy mikset ole jo ottanut asiaa puheeksi neuvolassa tai soittanut perheneuvolaan?

 

[QUOTE="vieras";22112779]Lapsi syntyy ilman käsitystä empatiasta, se pitää opettaa lapselle. Lapselle pitää kertoa, toistuvasti, järjestelmällisesti, väsymättömästi, että toiseen sattuu, kun lyö, heittää kiven tms.[/QUOTE]

Tahdoin tällä vaan kommentoida sitä, kun niin monella tuntuu olevan harhakäsitys siitä, että lapsi yhtäkkiä vaan jotenkin ilman erillistä opettamista hoksaisi/saavuttaisi empatiantunteen ja kyvyn tuntea empatiaa. Sitä pitää opettaa lapselle. En viitannut ap sinuun, ettetkö olisi opettanut.

 

[QUOTE="alkup.";22112893]Voi kuule, opetettu on. Kuten kahdelle muullekin lapselle, joilta empatiaa löytyy. Välillä vähän liikaakin.[/QUOTE]

Saako siis rangaistuksen kun satuttaa toista? Arestia siis? Mun mielestä ei riitä, että sanotaan että sattuu ja käsketään sanomaan anteeksi, lapsi oppii äkkiä, että se on taikasana, jolla pääsee luistamaan vastuusta.

Ja sitten: menkää metsään. Siis retkeilemään, ja rankkoja retkiä, yöpykää metsässä!

Sitten tulee mieleen, että hoidossako ne siitä sota ja tappamisjuttuja kuulee (ainakin meidän 5-v on sieltä ne oppinu, ja ehkä naapurin tokaluokkalaiselta). Mites ois melko totaalinen tv-ja netti -yms tauko? Mä oon rajoittanu jopa ekaluokkalaisen tytön barbie-elokuvia, koska leikeistä huomaan, että he ihailee enemmän niitä pahiksia...

 

Sitten kyllä ottaisin yhteyttä johonkin. Huoli on varmasti valtava ja oma rakas lapsihan se on vaikka kuinka hankala olisikin... Onko teillä mahdollisuutta ottaa yhteyttä suoraan johonkin terapeuttiin? Onko joku syy mikset ole jo ottanut asiaa puheeksi neuvolassa tai soittanut perheneuvolaan?

Kuten aiemmin sanoin, sitä on vaan aiemmin miettinyt että kyllä se rauhoittuu kun ikää tulee. Huoli on tosiaan, sekä myös omat voimat lopussa. Toivon, että saisin olla viikonloputkin töissä. En kestä tuota lasta.

 

Saako siis rangaistuksen kun satuttaa toista? Arestia siis? Mun mielestä ei riitä, että sanotaan että sattuu ja käsketään sanomaan anteeksi, lapsi oppii äkkiä, että se on taikasana, jolla pääsee luistamaan vastuusta.

Ja sitten: menkää metsään. Siis retkeilemään, ja rankkoja retkiä, yöpykää metsässä!

Sitten tulee mieleen, että hoidossako ne siitä sota ja tappamisjuttuja kuulee (ainakin meidän 5-v on sieltä ne oppinu, ja ehkä naapurin tokaluokkalaiselta). Mites ois melko totaalinen tv-ja netti -yms tauko? Mä oon rajoittanu jopa ekaluokkalaisen tytön barbie-elokuvia, koska leikeistä huomaan, että he ihailee enemmän niitä pahiksia...

Saa rangaistuksen, arestia, lelu pois tms., mutta ei ne auta mitään. Metsäretket (ainakaan rankat sellaiset) ei onnistu, pienin vasta 1½v. Mutta käydään kyllä paljon muuten metsässä, marjastamassa ja ihan vaan luontoretkillä. En tiedä mistä on oppinut, todennäköisesti telkkarista. Pelipäivä on kerran viikossa, sitä on jo rajoitettu.