Mä olin pienenä tollainen. Eläydyin johonkin leikkimiini satuolentoihin tai "rooleihin" niin, että halusin mua kutsuttavan niillä nimillä kokoajan. Välillä olin koira, vaikka Lassie, välillä Peppi Pitkätossu, mikä milloinkin. Niin pitkälle toi ei mennyt, että olisin päiväkodissa ja koulussakin vaatinut mua kutsuttavan noilla nimillä, mutta tota jatkui varmaan 8-9-vuotiaaseen asti. Roolihenkilöt vaan vaihtuivat. Jossakin vaiheessa, kun luin ihan intohimoisesti Viisikkoa, mulla oli vaihe että ei saanut sanoa kuin Pauliksi
Äitini ja isäni tekivät sitten niin, pikkuhiljaa tuo meni ohi.