Toggle sidebar

Poikaani ei kiinnosta paljoa mikään muu kuin pelaaminen

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja SariTuulia
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Vastaa
S

SariTuulia

Vieras
Olen nyt oikein seurannut hänen toimintaansa, kun en liiemmin ole rajoittanut sitä tässä loman aikana.

Ikää 10v.

Aamulla herää, lukee vähän Aku Ankkaa ja syö aamupalan. Sitten pelaamaan. Pleikkarilla pelaa autopelejä (enemmänkin tuunaa niitä kuin ajaa), Minecraftia ja Little Big Planettia.

Puhelimella pelaa sanaristikkoa, Geometry Dashia, Hay Dayta, Candy Crushia ... Tai sitten katsoo Youtubesta Minecraft-aiheisia videoita.

Jos en kiellä, se tekee tota vaikka koko päivän. Välillä lukee. Ei kovinkaan sosiaalinen ole, ei kaipaa kavereita mutta sitten kun kaveri on niin leikkivät sujuvasti ilman riitoja tai mitään.

Luonteeltaan rauhallinen, vähän "nörtti" (voiko omasta lapsesta sanoa näin :) ), hassuttelija, kaipaa läheisyyttä ja tulee usein halaamaan jne.

Koulussa hyvä, ei tarvii käskeä tekemään läksyjä kun tekee ne oma-aloitteisesti. Kokeista tulee arvosanaksi 9-10. Sosiaalisia ongelmia ei koulussa, välitunnilla on joskus yksin mutta ei häntä itseään harmita.

Mua itseäni pelaaminen häiritsee. Pojalla on legoja, pienoismallijuttuja .. Kaikenmaailman muutakin tekemistä. MIKÄÄN häntä ei saa samalla tavalla kiinnostumaan. Tuntuu että itse pelaamisen lisäksi kiinnostaa se miten pelit tehdään, kuka ne tekee jne.

Urheiluharrastukset on ihan nou nou.
Perheen kanssa ulkoilee, joskus mielellään joskus pakotettuna. Pelataan lautapelejä ja houkuttelen mukaan leipomaan tms. ja siitä välillä innostuu.

Mitä teen pelaamisen suhteen?
Annanko olla. Veljeni neuvoi että anna olla,koska muuten asiat ihan mallillaan.
Ystävä neuvoi että tiukat peliajat pitää olla.

Sinällänsä siis harmitonta, ei todellakaan pelaa mitään ampumispelejä tai kauhupelejä. Toisaalta taas en tunne kuin sellaisia poikalapsia jotka harrastaa jääkiekkoa, riehuu ja painii lumihangessa, pelaa poikaporukalla pihapelejä...
Mutta mun oma poika ei ole lainkaan sellainen.
 
Meidän vanhimmainen ois ihan samanlainen, jos annettais olla. Mä testasin kans tällä lomalla, mitä tekee jos vanhemmat ei aseta mitään rajoja/vaatimuksia, ja jaksaa ihan oikeasti istua koneella koko päivän. Masiina vain vaihtuu läppäristä tablettiin ja pleikkariin. Tää homma loppui meillä nyt, ei tossa ole mitään järkeä. Peliajat on siis rajoitettu 2h/päivä, ja jokaisesta ulkona vietetystä tunnista saa lisäksi 30 min. lisää peliaikaa.

Pojalla on kyllä yks harrastus jossa käy viikottain, mutta eihän se riitä millään vaikka siitä kovasti tykkääkin. Ryhti, kunto ja keskittymiskyky tossa touhussa ainakin kärsii, sosiaalisista suhteista puhumattakaan. Tuleva peräkammarin poika ois, jos ei vihellettäis peliä kirjaimellisesti poikki.
 
Meidän poika myös pelaa mielellään(11v)mutta meillä peliaika 1h/pv+jonkinaikaa Wa:ssa.
Poika kyllä harrastaa,toista harrastusta 3krt/vk,toista 2krt/vk.
Mutta suosittelen peliaikaa ja sen noudattamista.
 
Meillä pojat ihan samanlaisia, iät 9, 10 ja 12. Pahaa tekee katsoa. Kaikilla on kyllä pari liikuntaharrastusta, mutta eivät juuri vietä aikaa ulkona, ellei erikseen pakota. Vanhin sentään lukee jonkin verran kirjoja.
 
Suomessa varmaan 95% kaikista miehistä on potentiaalisia pelinarkomaaneja. Mikä siinä tietokonepelissä voi niin kiehtoa? Ja tätä pelialaa sitten vielä hallituskin tukee. Mielestäni on moraalitonta tehdä koukuttavia pelejä ja ryystää ihmisiltä rahat, terveys, sosiaalisuus ja koko elämä. Kyllä, ne lapset pois koneelta ja ulos. Vain promillen promille pystyy elättämään itsensä pelaamalla, joten siihen ei ole järkeä pyrkiä.

Terveisin entinen pelihullu-lapsi, nykyinen sosiaalikyvytön aikuinen mies.
 
Pojallani ikää kohta 17v. Likipitäen samanlaista touhu ollut 10vuotiaana kuin omalla pojallasi. Joskus puutuin pelaamiseeen (ei kuitenkaan yömyöhään pelaillut, mutta päivällä useita tunteja.) Koulu hoitui aina vallan mainiosti. Hänellä on ja on ollut paljon kavereita, jotka myös pelasivat paljon. Harrastuksena oli alakoulussa 4h kerran viikossa, siinä kaikki. Nyt opiskelee ICT lukiossa, mikään muu ei oikein kiinnosta kuin tietokoneet (+ kevari :) ) ja kaverit, joiden kanssa nyttemmin viikonloppuisin yömyöhäänkin pelaa. Pyöräilee koulumatkat (8km suunta, eli saa liikuntaakin :D ) Toiset kannustaa liikuntaan, toiset luoviin harrastuksiin, toiset tietokoneisiin. Kuinka tukea nörttilasta, olisi aiheellinen kysymys....kun tietokone on uein se paha juttu. Pojalleni on niistä selkeästi tulossa ammatti. Meille pelaaminen ja tietokone ei ole koskaan ollut peikko.
 
jatkan vielä sen verran tuohon edelliseen, että huomio kannattaa kiinnittää siihen, että mitä pelaa. Voihan joku ilmoittaa harastuksekseen lukemisen. On eri asia, lukeeko fiktiota, faktaa vai pornolehtiä - noin karkeesti mutkat suoriksi vetäen :)
 
Niin.
Osa tutkimuksista kun puoltaa pelaamista, siis siinä mielessä ettei siinä ole mitään pahaa, kunhan pelit on järkeviä.

Itsekin ajattelen niin, toisaalta.
Poikahan on järkevä, mitään eristäytyneisyyttä ei ole. Asiat sujuu koulussa ja kotona.

Mielestäni vain pelaa liikaa. Onko se sitten oma ajatusmalli mikä tässä haraa vastaan vai yleinen pelko siitä, että pelaavista lapsista ja nuorista tulee nurkkiin jääviä aikamiespoikia?

Kun ajatusmalli siitä millainen 10-vuotiaan pojan "pitäisi" olla. Olin valmistautunut lätkää pelaavaan, kavereiden kanssa nujuavaan remupetteriin.

Nyt mulla on hiljainen mutta herttainen, perhkesleinen,närtährävä pelihullu ja en tiedä mitä tekisin.

Jos olisi kyseessä kirja, en rajoittaisi.
Jos leipominen, en rajoittaisi.
Jos jalkapallo, en rajoittaisi.
Jos sudoku, en rajoittaisi.

Miksi maalaamme pelaamisesta kauhukuvaa itsellemme?
 
Se pelaamiseen käytetty aika on pois kaikesta muusta. Ulkoilusta, liikunnasta, leipomisesta, leikkimisestä (kyllä, 10-vuotiaskin on vielä lapsi), harrastuksista, lukemisesta, kavereiden kanssa oleilusta jne. Mikä tahansa on haitallista jos sitä tekee 10h per päivä. Meilläkään ei pelaamista ole kokonaan kielletty, mutta elämään on kuuluttava muutakin.
 
Tietenkin pojan elämään kuuluu muutakin.

Viestissäni pohdin lähinnä sitä, että poika ei tunnu samalla tavalla KIINNOSTUVAN mistään muusta samalla tavalla kuin pelaamisesta. Se ei sulje pois muuta tekemistä.

Mutta jos pelaaminen ja tietokonemaailma ylipäätään on se juttu hänelle. Eikä mikään muu. Miten voin sopivassa määrin kannustaa mutta kuitenkin niin että siitä ei tule riippuvuutta!?

Muistan oman lapsuuteni. Eri asiat eri ikäkausina saivat pauloihinsa niin, että saatoin kutakin asiaa tehdä koko päivän, viikkotolkulla. Näitä olivat mm. pienoismallit, lukeminen, askarteleminen, kirjoittaminen. Myöhemmin myös pelaaminen, kun sain Nintendon. Olin mielelläni omissa oloissani äherrellen jotain.

Jos joku olisi yrittänyt estää, olisi se ollut ihan kamalaa! Tai pakottaa vaikka liikuntaan.

Mietin kaikkea tllaista. Ihan normaali työssäkäyvä perheenäiti minustakin tuli ja ns. "vapaan kasvatuksen" tulos.

Nyt tuli pojan kaveri kylään. Kaverilla peliajat omassa kotona. Nyt haluaa meillä vaan pelata. Kehoitin pihalle. Sitä ennen kysyin pojilta, mikä on parasta tekemistä yhdessä. Vastausta liene vaikea arvata : yhdessä pelaaminen!

No nyt näyttävät olevan ihan iloisen näköisiä tuolla pihallakin.
 
Pelaamisessa on se huono puoli että se koukuttaa. Alkaa ajatukset pyöriä pelaamsen ympärillä ja peleissä silloinkin kun ei pelaa. Muu elämä alkaa pyöriä pelaamisen ympärillä. Osallekehittyy riippuvuus tähänkin.
 
En vaan ymmärrä perheitä, joissa lasten pelaamista ei rajoiteta. Ajathan siihen pitää määritellä, jos muuten istutaan koneella/töllön ääressä pelaamassa tuntitolkulla.
 
AP, täällä ihan samanlaisen 7-vuotiaan äiti! Ihan kuin olisin omasta lapsestani lukenut! Minä teen niin että rajoitan sitä pelaamista, ja jos on esim. hieno ilma heti aamusta niin en anna edes aloittaa pelaamista vaan pakotan ulos. Menee vähän kitisten mutta sitten viihtyykin mainiosti. Ei myöskään ole raisu, villi, raju, sellainen "tyypillinen poika" vaan rauhallisempi luonne.
 
Tyttöjen äitinä haluisin sanoa teille että se poikienne pelaaminen on todella harmitonta huvia. Sen mukaan mitä mä olen kuullut ja jutellut on pojat ainakin nykyään miljoona kertaa helpompia. Mua ei haittaisi yhtään jos mun tytöt olisi koukuttuneet pelaamaan. Mun kaverin poika vietti meillä viikonlopun ja pelasi koko ajan. Se oli todella harmiton ja ihanan helppo. Mä vein sille juotavaa ja syötävää ihan mielelläni.
 
Alkuperäinen kirjoittaja ap:lle:
AP, täällä ihan samanlaisen 7-vuotiaan äiti! Ihan kuin olisin omasta lapsestani lukenut! Minä teen niin että rajoitan sitä pelaamista, ja jos on esim. hieno ilma heti aamusta niin en anna edes aloittaa pelaamista vaan pakotan ulos. Menee vähän kitisten mutta sitten viihtyykin mainiosti. Ei myöskään ole raisu, villi, raju, sellainen "tyypillinen poika" vaan rauhallisempi luonne.
Click to expand...

Mun mielestäni apn poika on kyllä se tyypillinen poika. Häiriintyneitä poikia ei niitä ole paljoa.
 
en ehdi lukeen kaikkia viestejä mut jos on kiinnostunut peleistä joissa ei tapella yms. ja varsinkin kiinnostunut itse peleistä (kuka, miten), antaisin touhuta, koska tulevaisuudessa tuolla alalla on paljon työpaikkoja. Mutta. Tulevaisuudessa pitää myös olla sosiaalinen, joten yksin kotinurkkiin ei passaa jäädä, koulussakin ryhmätyöt lisääntyvät ja töissä tuota sosiaalisuutta tarvitsee. Hyvä opetella noita asioita pienestä pitäen. Ja se jonkunlainen kunnon ylläpito kuuluu kaikille, vaikka pelien muodossa. Eli kohtuudella.
 

Osallistu arvontaan ja voita trendikäs lampaantalja!

Yhteistyössä

Ylös Bottom
Back
Vastaa