Pohdintaa lapsimäärästä

[Elämä on luopumista]

Mä ajattelin ekan lapsen jälkeen pitkään, että ei enää ikinä. Raskaus oli vaikea, synnytys järkyttävä kokemus ja vauvalla oli koliikki. En kokenut minkäänlaista vauvakuumetta pariin vuoteen, kunnes sitten muutaman vuoden päästä tuli tunne että toinen olisi tervetullut.

Nyt tämä meidän toinen pienokainen on vasta parin kuukauden ikäinen ja mulla on tosi suuri haikeus vauvaan. Siis niin, että toivon ettei tämä koskaan loppuisi ja vauva on niin ihana ja vauva-aika ihan parasta. En malttaisi nukkua koska ihastelen vauvaa niin paljon. Meillä on myös tosi ihana ja lämmin suhde esikoisen kanssa.

Mutta miten voin luopua ajatuksesta että tämä on tässä, meidän perhe on koossa, enempää lapsia meille ei tule. Tiedän etten jatkossa "kadehdi" muiden raskauksia, mutta varmasti haikeus tulee olemaan suuri.
Tuo asia ihan itkettää


Muilla vastaavia kokemuksia, oletko päässyt yli?

 

[vieras]

musta tuntuu, että jokaisen äidin viimeinen lapsi jää tekemättä =)
mutta jossain vaiheessa sen päätöksen vaan tekee! mä olen esim jo hetken tiennyt että meidän perhe on valmis =)

 

[vieras]

musta tuntuu, että jokaisen äidin viimeinen lapsi jää tekemättä =)
mutta jossain vaiheessa sen päätöksen vaan tekee! mä olen esim jo hetken tiennyt että meidän perhe on valmis =)

peesi

Eikös sitä sanota, että lasten kanssa jaksaa hyvin, kun tuntuu että vielä yhden jaksaisi (mutta ei sitä siis tee) Mutta entä jos jaksaisikin vielä kaksi, ja se yksi jää tekemättä kun luulee että vain yhden jaksaisi

 

[h]

mä haluaisin ehkä 3 lasta, lähinnä siksi että vois elätellä toiveita vielä pikku tytöstä Mulla kuitenki opiskelut kesken yms muutenkin talous ei enää anna periksi joten tältä osin on meidän lapset tehty... ikää sen verran vähän et aikaa olis lisää hankkia, mutta en halua mitään 10v ikäeroa sitten enää nuorimmaiseen.... eli ehdotonta eitä ei olla sanottu, mutta emme siis tee enää lapsia ja olo on haikea mutta tyytyväinen. Meidän perheeseen kuuluu äidin ja isän lisäksi veljekset ja niin on hyvä =)

 

[Lapsia se määrä josta haaveiltiin]

Meillä lapsluku täynnä yhteisestä päätöksestä. Kyllä mulla tietynlainen haikeus ja "luopumisen tuska" on. Täysin en ole asiaa edes käsitellyt. Annan mielen rauhassa työstää sitä, että tavallaan tietty vaihe elämässä päättynyt(ei enään koskaan raskausmahaa,vastasyntyneen tuksua jne), mutta onnesta vastapainona tulee uusia asioita.

 

[ap]

mulla syyt miksei kolmatta tule on taloudelliset. haluan joskus työelämään ja haluan matkustella lasten kanssa ja suoda heille harrastusmahdollisuuksia. en usko että niitä olisi jos lapsia tulisi enemmän. vaikea hyväksyä, mutta näillä eväillä mennään.

varmaan se luopumisen tuska tulisi sitten seuraavankin jälkeen ;-)

 

[vieras]

meillä kolme lasta, nuorin puoli vuotias. ja molemmat haluttais vielä yks, neljäs. mut sit menee autot vaihtoon ja muutenkin porukka on jo aika iso. raha-asiat kyllä aina järjestyy, siihen uskon. aina voi hakea lyhennysvapaata´. mutta jotenkin kamala harppaus kolmesta neljään. ja ihmiset kauhistelee me ei haaveilla matkusteluista tms...

 

[vv]

syyt siihen ettei enää kolmatta lasta tule on se että en tykkää yhtään vauva-ajasta,siis sitten kun lapsi on noin vuosikas niin alkaa nauttia täysin siemauksin joo nauttiihan sitä jollai lailla siitä vauva-ajastakin mutta se ei vaan oo mulle ihaninta aikaa kun periaatteessa se on vaan vaipanvaihtoo,syöttämistä ja tätä tämmöstä aamusta iltaan ja katkonaisia öitä.

 

[Kahden vaiheilla..]

En myöskään tykkää hirveästi vauvoista. Kolmannen lapsen haluaisin, mutta raskausaika ja vauva-aika on rankkoja. Kun lapsi oppii nukkumaan ja syömään itse on elämä parhaimmillaan. Lapsista tykkään vauva-ajan jälkeen ihan hirveästi!

 

[muita?]

up

 

[KiiajaVille]

Kun mulla oli tuommoisia pohdintoja päätettiin että neljäs saa tulla

Kolmannen lapsen raskaus oli aivan hirvittävää ja pönttöä halatessani sanoin miehelleni että muistuta mua tästä jos vielä joskus airahdun ja alan miettimään sitä neljättä.
Kolme tuntui siinä vaiheessa oikein riittävältä ja sopivalta.

Mutta kuinkas kävikään. Vauva olikin "liian" helppo ja tulikin mieleen että kyllähän tässä nyt vielä yksi menisi ja saisi kuopuskin sen "taistelukaverin" kun ikäerot lapsilla menee niin että kolmas olisi jäänyt aina "jalkoihin" ja "jälkeen" muista. (ekan ja kakkosen ikäero on 1v4kk, kakkosen ja kolmosen vähän vajaa 3v ja kolmosen ja nelosen 1v6kk)

Neljännen jälkeen, hän nyt 3,5kk on mieli vakaa ja lapsiluku on täynnä. En enää haikaile sen viidennen perään. Mieskin on jonossa vasektomiaan joten päätöksestä tulee olemaan lopullinen.
Nyt en tunne sitä haikeutta mikä oikeastaan oli heti kolmannen jälkeen.

Oikeasti vaikka silloinkin mietti että tämä on se viimeinen aina oli joku piru olkapäällä huikkimassa siitä että mitäs jos sittenkin..
Lisäksi kun puhuin asiasta monien ihmisten kanssa, vanhemmat naiset sanoivat että kyllä heitä nyt vanhempana kaduttaa kun ei tullut tehtyä sitä neljättä kun se vähän oli mielessä silloin aikoinaan.

Ite en halunnut olla se katkera äiti joka viiskymppisenä haikailisi sen yhden puuttuvan lapsen perään ja näin meillä syntyi ja kypsyi päätös neljännestä.

Nyt on tosiaan hyvä olla.

 

[mä]

en haikaile enempää

 

[hmmmmmm]

Meidän lapsiluvun on luonto päättänyt jättää kahteen. HAJOAN tähän tunteeseen, kun kaipaan vielä yhtä.
Periaatteessa olisi hyvä jättää tähän, kun nuo sattuvat olemaan tyttö ja poika, kolmas rikkoisi sen asetelman. Mutta silti vauvankaipuu on aivan tukahduttavan suuri ja keljuttaa se iso ikäero, mikä meidän lapsilla on ja sitten jos vielä kolmas tulee, niin sekin yli 3 vuotta kakkosen jälkeen. Ei mitään yhteistä siis. :headwall: