Pökerryksissä testien maailmassa?

Heippa!

Oli nyt iihan pakko tulla tänne vähän kyselemään. Ihan näin alkuun voin jo todeta että huomenna on aika lääkärille, mutta jos en halua viimeisiäkin yöunia menettää niin on pakko vähän kysellä asiasta.

Viime viikon kärsin erilaisista menkkaoireista, mutta menkkoja ei kuulunut. Normaalisti kyseiset oireet tulevat päivää ennen kun menkat alkavat. Oli siis mielialanmuutoksia ja alavatsa kipua ja nipistelyä.

Sitten loppuviikosta iski ajatus en kai ole raskaana? Koska lapsi olisi todalla vahinko eikä suunnitelmissa. Kondomia on käytetty joka kerta eikä ole hajonnut, joten joku pieni reikä tämän saisi aikaan.

Tein sitten testejä kolme kappaletta; ilta, aamu ja ilta. Molemmat illat näytti haaleaa +. Tai vaakatasoviiva oli tummempi kuin pystysuunnassa oleva. Toinen ilta oli vahvempi kuitenkin kuin ensimmäinen. Aamuvirtsasta tehty oli taas negatiivinen. Tämänkin aamun testi oli negatiivinen.

Ajattelen jatkuvasti että ei en ole raskaana. En vaan voi käsittää asiaa. Kuitenkin kärsin mooonista oireista ja pohdin voiko keho "vain kehittää" näin monia oireita koska pelkään raskautta?

Oireina on ollut
- aamuisin pientä pahoinvointia, iltaisin ihan järkyttävää.
- pieniä "röyhtäisyjä" pitkin päivää
- eilen illalla hirvee närästys, tuntui kun joku repisi keuhkoja erilleen ja puristaisi palleaa.
- alavatsa on tuon tuosta kipeä.
- usein aamuisin hirvee p*skan maku suussa.

Lisäksi tätä soppaa hämmentää asia, että menkat kyllä alkoivat lopulta. Ovat tosin olleet tosi oudot, niukat (edelliset oli siis 2xrunsaammat) ja usein vuoto on vain ruskeeta mönjämäistä.

Huomenna siis on aika lääkärille, mutta mielipiteitä tarvitsisin.

Kiitos =)
 
Mun mielipide on se, että ei tolla clearbluen +-testillä kannata testata. Se antaa vääriä haamuja tosi monelle.

Voihan toki olla, että sulla on ollut kemiallinen raskaus.

Tulehan sitten kertomaan, mitä lääkäri sanoi.
 

Yhteistyössä