Plussa

Elikkäs, plussasin eilen perjantaina. Olo on ihan epätodellinen. Vauvasta ollaan haaveillu jo pitkään ja nyt ku se ois sitte tulossa, mies alkaaki vetäytyä, ei ole suostunu kunnolla puhumaan asiasta eilen eikä tänään, voihan se toki olla vähän jännä tilanne hällekki. Miw itte oon 21 ja ukkeli on 24. Mutta anteeksi jos on vähän pätkittäistä tekstiä, kun ei oikeen tiiä, että oisko nyt sitte onnellinen vaoko eikö... tai tottakaihan mie oon onnellinen, mutta tuo ukko mietityttää.. no annan ajan kulua... Kiitos kaikille vastaajille :hug:

 

Ole vain huoleti, mies saattaa nyt muutenkin olla vaitonainen ja mietiskellä mitä kaikkea "menettää" vauvan myötä... muista vaan kertoa kaikista hyvistä puolista ahkerasti ja kuinka ihanaa se on kun masu alkaa pyöristyä. :hug:

Onnea paljon! :flower:

 

Kiitos :flower:
No, eilen teltiin sitte illalla, ja mies totesi suoraan ettei halua tätä vauvelia, ei kuulemma tässä elämäntilanteessa (minusta meilä onn kaikki ok). Itkettää enkä oikein tiiä mitä nyt teen... Ajatus siitä, et tekisin tästä vauvasta enkelin saa itkettään kahta kahiammin, mutta toisaalta mietin että oisko minusta kumminkaan yksinhuoltajaksi..
:'(

 

Johan oot "hienon" miehen löytäny, ensin laittaa lapsen alulle ja sit toteaa ettei tässä elämäntilanteessa.. mieti tarkkaan haluatko tuollaisen ihmisen kanssa jakaa elämääsi! Jos vaan pystyt lapsesta yksin huolehtimaan niin älä luovu hänestä, jaksamista :hug:

 

Ensinnäkin :hug: ja kasapäin voimia!! Sitten voinen kertoa, että kyllä taatusti pärjäät yksinkin! Jos sinusta tuntuu siltä, ettet pysty aborttiin, ei sinun pidä siihen suostua!! Kun kerran mieskin on ollut alulle laittamassa lasta, ei hän voi vaatia sinulta aborttia.
Itse jäin yksinhuoltajaksi esikoiselta neljännellä kuulla raskaana ollessani. Miestä kiinnosti enemmän kaljan ja viinan kanssa läträäminen kuin minun tai tulevan vauvan hyvinvointi. Itselläni oli vielä se tilanne, ettei apua ollut lähimaillakaan, äitini ei pystynyt hoitamaan vauvaa vaikka olisi halunnut (hän halvaantunut), ja oma isä asui kaukana. Yksin selvisin koko raskaudesta ja vauva-ajasta, vaikka rankkaa se olikin. Ja jos sinulla on ympärilläsi ystäviä/sukulaisia/ tai ylipäätään hyvä tukiverkosto, niin älä epäröi hetkeäkään!! Ja mies saattaa vielä muuttaa mielensä, meilläkin niin kävi ajan kanssa ja lapsi tapaa isäänsä säännöllisesti.
Tilanne on toki vaikea, mutta selviät kyllä! Voimia! :hug: