pitkästä suhteestä/avioliitosta lähteneet...

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja "minna"
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
M

"minna"

Vieras
Kokemuksia kaipaan siitä miten teitte päätöksen lähteä pitkästä suhteesta/avioliitosta, kuinka pytyitte jättämään kaikki tulavaisuuden suunnitelmat entisen kumppanin kanssa....

Mulla tilanne siis se, että olemme mieheni kanssa ollut jo 17 vuotta yhdessä, 5 vuotta naimisissa ja olen jo pitkään ollut kyllästynyt tähän kaikkeen ja nyt olen viimesen puoli vuotta miettinyt että haluan avioeron.
Meillä on 3 lasta 8v, 6v ja 4v.

Ero tuntuu ajatuksen oikealta, mutta kun mietin mitä kaikkea olemme suunnitelleet, olemme 3 vuotta sitten ostanut talon jota ollaan laitettu ja suunnitelmia senkin suhteen on paljon...
Tulee ahdistus että en voi enkä halua....
 
Ei kyllästymiseen ole ratkaisuna ero vaan joku ihan muu! Anteeksi nyt, mutta kuinka laiska ja itsekäs olet jos et viitsi tehdä mitään suhteen pelastamiseksi, varsinkin kun teillä on lapsiakin??
 
Kuulostaa siltä, että toivoa on, kun on yhteisiä suunnitelmia!

Yleensä pahin ongelma on se, ettei enää kyetä näkemään yhteistä tulevaisuutta.

Mutta joku sinua siinä yhteisessä tulevaisuudessa masentaa. Sitä kannattaa työstää. Yksin tai yhdessä parisuhdeneuvontaan / perheneuvolaan tms.?
 
olen kyllä yrittänyt, jo muutaman vuoden, mutta en vaan näe itseäni tässä enää 10 vuoden päästä...
Mutta en haluisi heittää tätä kaikkea poiskaan, mutta en myös jaksa tätäkään
 
[QUOTE="minna";28259133]olen kyllä yrittänyt, jo muutaman vuoden, mutta en vaan näe itseäni tässä enää 10 vuoden päästä...
Mutta en haluisi heittää tätä kaikkea poiskaan, mutta en myös jaksa tätäkään[/QUOTE]

Mistä suhteessa kiikastaa?
 
[QUOTE="minna";28259210]sen kun tietäs, mä oon vaan jotenkin niin kyllästynyt...
en rakasta miestäni enää, olen vaan tottunut olemaan sen kanssa :([/QUOTE]

Arkeen tottuu. Ei elämä olekaan yhtä huvipuistokyytiä ja suuria tunteita. Jos ei kummempaa ongelmaa ole, niin en kannata eroa. Toinen ihminen ei ole vastuussa sinun kyllästymiseesi arkeen. Turha hajottaa perhettä sillä perusteella.
 
[QUOTE="minna";28259085]Kokemuksia kaipaan siitä miten teitte päätöksen lähteä pitkästä suhteesta/avioliitosta, kuinka pytyitte jättämään kaikki tulavaisuuden suunnitelmat entisen kumppanin kanssa....

Mulla tilanne siis se, että olemme mieheni kanssa ollut jo 17 vuotta yhdessä, 5 vuotta naimisissa ja olen jo pitkään ollut kyllästynyt tähän kaikkeen ja nyt olen viimesen puoli vuotta miettinyt että haluan avioeron.
Meillä on 3 lasta 8v, 6v ja 4v.

Ero tuntuu ajatuksen oikealta, mutta kun mietin mitä kaikkea olemme suunnitelleet, olemme 3 vuotta sitten ostanut talon jota ollaan laitettu ja suunnitelmia senkin suhteen on paljon...
Tulee ahdistus että en voi enkä halua....[/QUOTE]

Viimeset puoli vuotta sä olet miettinyt että haluat eron.. Sinä.. miksi sä olet sitä yksin miettiny etkä ole puhunut tunteistasi miehen kanssa? Eiköhän järkevämpää olisi kuitenkin ollut antaa miehelle edes mahdollisuus muuttaa niitä asioita jotka sinusta on pielessä. nyt sä oot vaan kaksnaamasesti esittänyt että kaikki on hyvin ja vedät maton miehesi jalkojen alta! Miten voit olla niin epäkunnoittava ja itsekäs? mua suututtaa tollanen

Miksi sä haluat rikkoa kodin ja perheen lapsiltasi? onko siihen oikeaa syytä,vaiko onko sulle iskenyt jonkin sortin oma kriisi/ ikäkriisi? oletko käynyt keskustelemassa asiasta pari psykoterapeutin kanssa? miksi et?

mars pariterapiaan ensin!

Me oltiin miehen kanssa erossa muutama kk.koska suhteemme ajautui kriisiin, oli sydäntä särkevää katsoa kun pieni 4vuotias romahti itkemään.. eräs laulukin sai hänet itkemään(siinä laulettiin siitä että sisällä myrskyää,vaikka päällepäin näyttää samalta kuin eilen).. lapsi itki kotona isän perään ja isän luona äidin perään. ei ollut mitenkään erityisen mukavaa.. vieläkin lapsi käsittelee asioita vaikka kaikki on hyvin,hän pelkää että isä lähtee taas. Jos mä olisin hetkenkin ajatellut lapseni tunteita oman tunnemyräkkäni keskellä.. me ei oltais ikinä erottu vaan mä olisin varannut ajan pariterapiaan. Tämä oli kutienkin arvokas opetus siitä mihin itsekkyys voi johtaa. Minä en toivo ikinä enään eroa,se on ihan sama mikä se ongelma on mikä eteen tulee niin mä keskityn sen ratkaisemiseen,enkä ota eroa vaihtoehdoksi enään.

Toki minä myös rakastan miestäni,vaikka molemmista meistä tuntui että ei ole kuin negatiivisia tunteita enään,niin kyllä niitä tunteita oli.
 
Itsekin olen eroamassa ja asuntokin on hommattuna.
Meillä on ns. "oikeita syitä" eroon. Miehellä ollut erinäisiä yökyläilyjä toisten naisten luona, on myös humalassa joskus väkivaltainen ja aggressiivinen.
Pahalta tuntuu lähteä yhteisestä kodista, vaikken miestä kykene enää rakastamaan tekojensa vuoksi. Toveruutta meillä on ja arkena tulemme toimeen. Ts. ei riidellä. Tosin mitään muutakaan ei kyllä yhdessä tehdä. Mutta nyt siis minun ja lasten aika lähteä, tiedän ettei tämä suhde korjaannu.
 
Ihan varmasti jokainen kyllästyy avioliitossaan, mutta arki on arkea ja välillä tosi tappavan tylsää puurtamista. Toivottavasti kumpikin ei kyllästy yhtä aikaa, vaan aina toinen jaksaa sinnitellä enemmän...

Onko suhteessa jotakin vikaa oikeasti? Onko mies kunnollinen, rehti, kohtelee sinua hyvin, on hyvä isä lapsilleen jne? Jos kaikki on kunnossa, niin älä nyt ala tekemään mitään hätiköityjä päätöksiä, koska sinua kyllästyttää!

Jos sinulla on turvallinen ja hyvä perhe, en todellakaan lähtisi sitä rikkomaan. Toisaalta minä olenkin turvallisuutta ja rauhallisuutta kaipaava ihminen, joka ei edes tarvitse hirveästi "äksöniä" elämäänsä. Toisilla on varmasti enemmän jännityksen halua ja sellaista eläväisyyttä, joille minun arkeni olisi kauhistus.

Lähde vaikka yksin pienelle lomalle tai tee jotain rentouttavaa ja kivaa yksin. Eiköhän tuo vaihe mene ohi, ja jaksat taas katsella sitä miestäkin uusin silmin. Voimia ja iloa kevääseen sinulle, aloittaja. :)
 
miehelle olen puhunut, hänen mielestään kaikki on hyvin, niin kun ne onkin, en vaan rakasta häntä enää......

uhraanko oman onnellisuuteni lasten ja miehen takia jota en enää rakasta?

Haluan eron, mutta silti tuntuu niin pahalta jättää kaikki mitä ollaan suunniteltu...

Arkea tässä 17 vuoden aikana ollaan jo eletty pitkään, siitä ei ole kyse, pidän ihan tavan arjesta....
 
olen varmaan samassa tilassa ja kyllä lapset ovat menneet minun halujeni edelle. itse olen hakenut lisää omaan elämääni, harrastuksia, opiskelua, matkustamista jne. samalla myös mies on saanut olla enemmän lasten kanssa, ja mulle on nyt ihan ok, uutta suhdetta en etsi.
 
Tää on varmaan palstaklassikoita siinä, että selkeästi parisuhteen toinen osapuoli kokee kasvaneensa hieman eri suuntaan pitkässä parisuhteessa, kokee että tunteiden muuttuminen on sama kuin rakkauden lopahtaminen ja päättää erota. Tämä siitä huolimatta, että kuten aapeekin on tuonut esille, on kyse hänen omasta onnellisuudestaan. Ei se kumppani tai kumppanittomuus sitä onnea tuo, vaan aapee ainoastaan itse itselleen.

Kun kukaan tai mikään ei pakota elämään tasapaksua arkea, vaikka parisuhteessa olisikin. Voi reissata, harrastaa, mennä ja tehdä - miksi luullaan, että se oikeus ja vapaus koittaa vasta sinkkuuden myötä?
 
:O

Ei voi taas muuta kuin ihmetellä, mikä helvetti ihmisiä (tässä tapauksessa miehiä) vaivaa. :hug:

Niinpä. meillä lapset oli tuolloin 11 ja 8. Thaimaassa miehellä oli 1v 2kk poika.
No, mun veli tiesi ja oli kokoajan tienny mut oli sitä mieltä ettei sen kuulu raportoida kenellekään toisten tekemisistä. Naapurin isäntä mulle asiasta kerto...
 

Yhteistyössä