J
jdoskla
Vieras
...mutta taidan kuitenkin olla fiksumpi ja olla näpäyttämättä.
Kaverilla ja mulla on samanikäiset lapset. Vanhemmat lapset menee tokalle luokalle ja nuoremmat täyttää kohta 5-v. Kun esikoiset meillä oli 5v, niin kaveri tuli oikein lapsensa kanssa soittamaan meidän ovikelloa ja piti mennä pihalle katsomaan kun hänen lapsensa oli oppinut ajamaan ilman apupyöriä. Samalla kaveri kuitenkin tiesi, että meillä esikoisella tuo taito ei ollut vielä hallussa ja sen hankkiminen olisi työn, tuskan ja hikikarpaloiden takana (esikoiseni on hyvin kömpelö). Arvatkaa, miltä tuolloin omasta esikoisestani tuntui, kun kaverin piti tulla kehuskelemaan kotiovellemme tuota asiaa ihan pelkästään ja asiakseen.
Nyt kuopuksilla tilanne on toisin päin: kaverin pian 5v on tosi kömpelö ja "lötkö", eikä tule tänä kesänä oppimaan ajamaan ilman appareita, koska valmiuksia siihen ei vain yksinkertaisesti vielä ole. Omani taas on tosi ketterä ja motorisesti taitava ja oppi nyt helposti ajamaan ilman appareita. Myönnän, että hetken piruuttani kuvittelin mielessäni, kuinka menisin nyt vuorostani soittamaan asiakseni kaverin ovikelloa ja vaatimaan hänet lapsinensa pihalle ihastelemaan oman lapseni taitavuutta ja hienoutta.
Mutta en mene, koska tiedän että se tuntuisi pahalta hänen kuopuksestaan.