Pitääkö luovuttaa ja lähteä tästä suhteesta? Lähtisitkö sinä?

["Broken heart"]

Tilanne on se,että olen seurustellut mieheni kanssa 3 vuotta nyt viimeiset 2 vuotta on mennyt riidellessä.
Pairisuhde terapiaa ehdotin jo viime vuonna!
Mies ei lähtenyt eikä lähde.
Meidän tilanne on täydellinen oravanpyörä ( yritetään sopia asioista, mutta kumpikaan ei kykene pitämään osaansa sopimuksesta) Näin paha on tilanne.
Murjotan, äksyän, huudan, kiroan yms joka päivä ja olen onnistunut karkottamaan omalla käytökselläni ystäviä.

Järki käskee pakkaamaan tavarat ja lähtemään vaan sydän ei.

 

["hmm"]

kaikilla on tuo vaihe, ja varmaan suunnilleen tuossa vaiheessa myös. Jotkut vain käyttäytyy häveliäämmin, niin sitä äänetöntä kiroilua ei heti huomaa. Molemmat vaan ihmettelee, kun on niin kurjaa. Ja semmoinen vaihe kuuluu asiaan, kun rakastuneisuusvaihe on ohi, aletaan esittää vaatimuksia ja torjua niitä. Se vain osoittaa, että molemmat edelleen toivoo saavansa suhteelta tyydytystä syville sielullisille tarpeilleen ja kokee että toinen pimittää sitä mitä kykenisi minulle halutessaan antamaan (turvallisuudentarve, välittäminen, myötätunto, lojaalius, rakkaus...). Ja silloin iskee raivo. Tästä on mahdollista päästä semmoiseen harmoniaan, että molemmat kokevat saavansa noita kaikkia osakseen.

Nämä vaiheet on käytävä läpi, jos suhde on todellinen ja aito. Kaikkia noita vaiheita ei ehkä kannata silti kaikkien kanssa ruveta kahlaamaan koska siihen menee vuosia. Mutta meuhkaamisen tähden pelkästään ei pidä lähteä. On vain mietittävä, onko toisessa jotain mitä ihan oikeasti en koskaan tule hyväksymään ja onko se jokin niin tärkeä juttu että se pilaa suhteen.

 

["Broken heart"]

Tähän voi lisätä,että viimeksi rakasteltiin syyskuussa 2010.
Meillä ei ole ns seksiä...Keskimäärin seksiä on puolen vuoden välein.Mies ei halua ainakaan minua =(
Pettämisestä en tiedä.

 

[On teillä]

Korviini kuulostaa että miestäsi ei erityisesti kiinnosta tilanteen korjaaminen kun ei lähde terapiaan ja tuossa ajassa olisitte saaneet jo tilanteet rullaamaan jos olisitte saadaksenne.. Itse ajattelisin että minulla olisi varmaan enemmän annettavaa kun jatkuvaa tyytymättömyyttä, murjotusta ja pahaa oloa ympärilleni..

 

[Criminal Mind]

NO ei miun mielestä noin äkkiä pitäis riita vaihetta tulla...? Ekat pari vuotta menee heittämällä siinä ällön rakastuneessa vaaleanpunaisessa hötössä. Meillä rupes arki mättämään turpaan tossa 6-7 vuoden jälkeen.

 

[aamuntorkku]

Helppo sanoa näin ulkopuolisena: lähtisin.
Meillä oli tossa vaiheessa seurustelua vielä täys hanimuuni päällä eli aika äkkiä teillä on karikko vastaan tullut ja se kertoo mielentäni jotain.
Mut itse sen tunnet; onko teillä tulevaisuutta tai ei.
:hug:

 

["vvv"]

Mää lähtisin myös jos noin alkuvaiheessa noin pahoja ongelmia. Meillä oli kans 6- 7.vuosi vaikein ja nyt porskutetaan 8. ja voin sanoa että tunnen olevani rakastuneempi kuin koskaan. Suhteen eteen täytyy tehdä töitä ja molempien siihen sitoutua, täytyy myös kestää sitä arkea´, se on elämää se.

 

[näin on]

NO ei miun mielestä noin äkkiä pitäis riita vaihetta tulla...? Ekat pari vuotta menee heittämällä siinä ällön rakastuneessa vaaleanpunaisessa hötössä. Meillä rupes arki mättämään turpaan tossa 6-7 vuoden jälkeen.

mutta onko se normaalia, jos ei tms ole sitä normaalia enempää? Jos suhde ei paadu tuossa ajassa? Siis 6 vuotta takana..ja yhtä ihanaa on, toki välillä "myrskyää", eli riitoja on..mutta edelleen normaalin rajoissa.

 

[ddd]

Mun täytyy sanoa tuosta vuodet 6-7, aloin itse miettimään että tässäkö tää mun elämä nyt on ja tätäkö tää nyt aina on. Leikittelin ajatuksella että jos ottais vaan ja lähtis (vähän jännitystä elämään) Meillä oli myös pahoja riitoja, mutta saimme ne aina selvitettyä.

Tulin kuitenkin siihen päätökseen että haen jännitystä eläään ihan muualta kun uusista suhteista ja parannan entistä liittoa kaikin tavoin. Me käydään miehen kanssa pitkiä keskusteluja ja tiedetään tarkalleen mitä kumpikin haluaa. Meillä on myös vapaus tehdä omia juttuaja, kaikkea ei tarvitse tehdä yhdessä/perheenä. Koska me kumpikin olemme edelleen myös yksilöitä ja meillä täytyy olla myös ns. oma elämä vaikka yhteinen muuten onkin.

 

[komps]

Mun täytyy sanoa tuosta vuodet 6-7, aloin itse miettimään että tässäkö tää mun elämä nyt on ja tätäkö tää nyt aina on. Leikittelin ajatuksella että jos ottais vaan ja lähtis (vähän jännitystä elämään) Meillä oli myös pahoja riitoja, mutta saimme ne aina selvitettyä.

Tulin kuitenkin siihen päätökseen että haen jännitystä eläään ihan muualta kun uusista suhteista ja parannan entistä liittoa kaikin tavoin. Me käydään miehen kanssa pitkiä keskusteluja ja tiedetään tarkalleen mitä kumpikin haluaa. Meillä on myös vapaus tehdä omia juttuaja, kaikkea ei tarvitse tehdä yhdessä/perheenä. Koska me kumpikin olemme edelleen myös yksilöitä ja meillä täytyy olla myös ns. oma elämä vaikka yhteinen muuten onkin.

Hyvä Sinä! Komppaan niin täysin tätä, itselläkin tunne joskus hiipinyt tuollaisesta, kun oma mies vaan nysvää ja arki on sitä samaa pyöritystä. SILTI, en koskaan voisi lähteä, oikeasti! Tai jos olisin lähtenyt, olisin katunut sitä joka ikisen elämäni päivän! Tsemppiä!

 

[Anatolia]

Ensin tsekkaisin ehkäisyn. Onko se hormonaalinen....?
(huutoa, äksyilyä, murjotusta, kiroilua, seksittömyyttä)

Yleisesti ottaen olen sitä mieltä, että suhteen pitäisi voida hyvin paljon pidempään kuin vuosi, jos pariskunta on toisilleen oikeanlainen. Turha kitua huonossa seurustelusuhteessa (avioliitossa pitäisi minusta yrittää hieman enemmän) kun voisi olla paljon onnellisempi yksin tai jonkun toisen kanssa.