Tervehdystä pitkästä aikaa! Hermoilu on viikkojen (24+0) myötä tasaantunut kohtalaiseksi joten ei enää ihan yhtä aktiivistä tarvetta surffailla, mutta tulinpa tervehtimään. Voimia kaikille joilla on ollut vastoinkäymisiä ja tervetuloa uusille. Ja tietysti tsemppiä kaikille muillekin.
Muistaakseni olen viimeksi kirjoitellut joskus rakenneultran jälkeen, eli jokunen viikko sitten. Kaikki on mennyt hyvin myös tuon jälkeen, vointi on ihan 'normaali' mitä nyt maha kasvaa ja alkaa olla tielläkin välillä. Selkä jumittaa aika herkästi vaikka ostin tukivyönkin, mutta muuten pahemmitta hermoiluitta edetty. Varasin vielä 4D-ultrankin yksityiseltä, enemmänkin uteliaisuuttani kuin varsinaiseen tarpeeseen. Mutta onhan se mukava vielä siinäkin nähdä, onko kaikki kunnossa, ja tarkastaa tuo vauvan koko kun oli viikkoihin nähden hieman odotettua isompi (ja kuulemma en ole vielä tässä vaiheessa voinut sellaiseksi vauvaa syödä eli ihan omin voimin kasvanut )
Mitään hankitoja ei edelleenkään ole tehty, vaunuja olen katsellut ja ihmetellyt miten paljon säätöjä ja ominaisuuksia niihinkin voidaan keksiä!
Se omasta navasta, mitenkäs kaikki muut? Uusia hermoilunaiheita (itse olen muuten kovan musiikin kuuntelua vähän jännännyt, konserteissa kun on tullut käytyä )? Muuta raportoitavaa? Oikein mukavaa viikonloppua ainakin kaikille!