P
pettynyt
Vieras
Mun synttärien vietto estyi ajallaan, ja mentiin miehen kanssa nyt jälkikäteen teatteriin ja syömään tarkoituksena viettää kerrankin ilta kahdestaan ilman lapsia. Ennen teatteria mies uhosi, että laittaa työpuhelimen kokonaan kiinni, mutta mä tyhmä sanoin, että eikö äänetön riitä jotta näkee jos joku on tavoitellut. Esityksen aikana olikin tullut pari työpuhelua ja koko matkan ravintolalle mies käytti niihin vastaamiseen. Kävin jopa yhdessä kaupassakin pyörimässä, jotta mies saisi sillä aikaa hoidettua asiansa rauhassa, mutta palatessani sama lätinä jatkui.
Mulla lässahti tunnelma kuin lehmän häntä, ja kun mies huomasi sen, alkoi kauhea kiivastunut ruikutus, kuinka hänkään ei tykkää yllättävistä soitoista ja kuinka häntäkin harmittaa. Siitä suutuin sitten lisää, koska olisin kaivannut vähän lohdutusta tuollaisen marttyyriasenteen sijaan. Ruoka syötiin sitten aika jäätävissä tunnelmissa työstä riidellen ja minä itkua pidätellen.
Suutuinko turhaan? Tiesin, että puhelin oli kiinni ruokailun ajan, mutta että heti kotiinpäästyä mies hoitaisi työjuttujaan tunnin-pari, kuten kävikin. Tuntui koko ajan, että meillä oli kolmaskin osapuoli treffeillä mukana, eli se vitun kännykkä. Mies ei edes ole yrittäjä, joten tarvetta olla asiakkaiden tavoitettavissa 24/7 ei ole. Tätä se on kun odottaa jotain kivaa liikaa - perseelleen menee aina kaikki