J
Järkyttävää
Vieras
http://w ww.kp24.fi/uutiset/teemat/1220/271394/Perhossa-jokeen-pudonnut-lapsi-l%C3%B6ytyi-hukkuneena
Keski-Pohjanmaalla tulvivat joet vaativat jo toisen lapsiuhrinsa pääsiäisalusviikolla. Sillalta torstaina Perhossa Perhonjokeen pudonnut helsinkiläinen koulupoika löytyi hukkuneena pitkänäperjantaina vähän puolenpäivän jälkeen.
Vastaava tapaus sattui naapurikunnassa Halsualla vain nelisen vuorokautta aikaisemmin. Siellä kolmivuotias poika katosi Ylikylässä Lämsäntien varresta talon pihalta viime maanantaina, ja hänet löydettiin vuolaasti virtaavasta Haarajoesta seuraavana päivänä.
Perhossa yhdeksänvuotias poika oli kyläilemässä isänsä kanssa isovanhempien luona. Hän joutui toistaiseksi tuntemattomasta syystä veden varaan pyöräillessään peltotiet yhdistävälle ja kaiteettomalle sillalla.
Suuretsinnät jatkuivat Ilmolansillalle asetettujen valoheittimien avulla iltayhteentoista torstaina, ja niitä jatkettiin varhain seuraavana aamuna.
Kadonnutta poikaa etsi kaikkiaan kaksitoista pelastuslaitoksen yksikköä, kaksi poliisipartiota, kaksi pintapelastajaa ja iso vapaaehtoisten joukko.
Oksakosken kylä sijaitsee valtatie kolmentoista varressa noin seitsemän kilometriä Perhon keskustasta Kokkolan suuntaan. Perhonjoessa on vesi korkealla ja tulva on noussut Oksakosken alueella osittain pellolle.