Pikkulapsiarki, tokeneeko parisuhde ikinä tästä?

Meillä kaksi pientä lasta ja tuntuu että on liikaa ärtymystä ja kinastelua ilmassa vanhempien välillä. Mies suuttuu helposti jos jostakin sanoo, ja haluaa välillä myös vetäytyä murjottamaan. Minä taas haluaisin keskustella asiat selväksi ja mennä eteenpäin. Mies tekee pitkää päivää ja tuo talouteen suurimman osan rahasta, on tästä varmasti kuormittunut ja väsynyt. Osittain tämä on sovittu ja hyväksyn sen, mutta silti välillä ottaa päähän olla kaikesta muusta vastuussa, usein myös vaikka mies on kotona. Kotona ollessaan hän mielellään rentoutuu, nukkuu pitkään, tai katsoo puhelinta, mikä on taas minulle jo kuin punainen vaate. En enää tiedä millainen puhelimenkäyttö on normaalia tai olisi OK, ärsyttää aina kun se on miehellä kädessä. Toki mies myös viettää aikaa lasten kanssa, mutta minusta voisi viettää melkein kaiken kotonaoloajan heidän kanssaan kun on niin paljon poissa.

Mies on myös huono ottamaan kritiikkiä vastaan, ja minä olen huono olemaan hiljaa kaikista asioista. Tosin sanon yleensä (en aina) hyvin nätisti ja pehmeästi, esim ehdotin (kun miehellä puhelin kädessä) että olisiko tämä sellainen viikko että pidetään puhelimet enemmän taskussa ja yritetään auttaa toisiamme kotitöissä ja lasten kanssa? Mies tuhahti että noinko aloitat heti aamun ja oli sen jälkeen vain ärtynyt minulle. Toki herkkä aihe meillä tuo puhelin, ja kotityöt. Minua taas ärsyttää ja harmittaa niin paljon huono ilmapiiri tai että mies on minulle ärtynyt. Yritin sanoa että en tarkoita pahaa ja vaihdetaanko pusut, mikä kyllä onnistui mutta ei se hänen ärtymyksensä minnekään hävinnyt.

Muuten meillä menee ihan perushyvin, perusarkea missä on vain vähän yhtestä aikaa mutta usein vietetään se kylki kyljessä leffoja katsellen tmv, huumoria ja läheisyyttä on (joskin seksi ei kukoista tällä hetkellä). Ennen lapsia meni tasaisen hyvin eikä näitä jatkuvia kinasteluita ollut samassa määrin kuin nyt, toki kinattiin. Melkein joka tai joka toinen viikko on nyt joku muutaman tunnin suuttuminen mieheltä, mikä vaivaa minua tosi paljon. Yleensä ne minusta liittyy siihen että sanon jostakin asiasta, useimmiten puhelimesta tai kotitöistä, tai kotiintulosta tmv. Ennen lapsia ei ollut niin väliä, käytiin yhdessä treenaamassa ja tapailin kavereita kun mies oli töissä. Nyt minua ärsyttää kun hän joutuu treenaamaan viikonloppuisin kun arkisin ei ehdi, taas hän on poissa lasten luota, mutta mies vain mies hermostuu että hän tulee sit kun on valmis!!! Paraneeko tämä koskaan, vai onko loppuelämä tällaista ikuista hermojen kiristymistä?? Aina kun puhutaan parisuhteen ongelmista tuntuu että kehotetaan eroamaan, ette ole luodut toisilleen, olette kasvaneet erikseen. Somessa ihmiset ylistää kumppaniaan että olen maailman onnellisin että olet minuni. Ajatus erosta ja perheen pirstaloitumisesta ahdistaa todella paljon. Vaikka varmaankin voisi löytyä rauhallisempi pitkähermoisempi mies joka tekee enemmän kotitöitä jne. Ahdistavia ajatuksia!!

 

Täälläpäin on tapana sanoa, että joka tulee jälkineuvon kanssa, pitää hirtettämän.
Siksi en alakaan paasaamaan siitä, mitå olisi pitänyt...
Nykytilanne vain on hankala. Molempien olisi joustettava, mutta kumpikin katsoo asioita vain omalta kantiltaan.
Lasten kannalta katsottuna miehesi pitäisi kaventaa hyvinkin paljon tuosta "poikamiesasenteestaan".
Lapset tuskin tulevaisuudessa osaavat arvostaa sellaista "isää", jonka isyys loppuu siihen, että saa pari jälkeläistä alulle.
Ei siinä auta, vaikka olisi kuinka treenattu.
Toisaalta lasten kehitykselle ei ole hyväksi sekään, että joutuvat huomaamaan, miten vanhemmat sysivät vastuuta heistä toisilleen.
Jos asiallinen keskustelu ei tuota tulosta tai ei kertakaikkiaan onnistu, ovat keinot melko vähissä.
Edelleen lasten kannalta ajatellen, ei se erokaan paras ratkaisu välttämättä ole. Visioidaan sen verran eteenpäin, että lapset ovat murkkuiässä ja alkavat kyseenalaistaa vähän kaikkea.
Siihen saumaan kun aletaan pohdiskella taannoisen eronne syitä, voivat hyvät selitykset olla arvossaan.
Tuo kuvionne muistuttaa hyvin paljon sellaista, että tilanteeseen vain on ajauduttu ja varsinkaan miehesi ei ole pystynyt kasvamaan tilanteen mukana, vaan on jäänyt sinne jonnekin, huolettomaan lapsettomuuteensa, josta ei uskalla palata nykytodellisuuteen ja vastaamaan velvollisuuksistaan.
Eikä samoin ottamaan osaansa niistä oikeuksista, jotka hänelle isänä kuuluisivat.
Näinollen minusta peruskysymys olisi se, haluaako hän olla isä lapsilleen ja miten hän sen asian ajankäytön puolesta aikoo hoitaa.
Jos asia ei häntä kertakaikkiaan vähääkään kiinnosta, vasta sitten olisi se isänkorvikkeen etsiminen ajankohtaista.
Niin, että sitkeästi vain neuvottelemaan ja siltä pohjalta, että et neuvottele omasta, vaan lastesi puolesta.

 

Kiitos vastauksesta, joka herätti kysymyksiä ja ajatuksia. Mitäköhän olisi tehnyt mieli neuvoa takautuvasti? Että rakastu mieheen, joka on päiväkodissa töissä ja tykkää tiskata...? Vai että sopikaa ennen lapsia että mies tekee 50% kotitöistä, niin sitten se olisi toteutunut? En tiedä mitä tarkoitit, tämä meidän haaste on toki aina ollut meillä tiedossa, myös kun mietittiin lastenhankintaa ja olen aina ollut valmis ottamaan enemmän vastuuta, silti se ajoittain ärsyttää. Esim tämä treenaaminen on asia mitä mies ei ole harrastanut vuosiin ja paino ja vointi alkaa olla sen mukainen, siksi on yhdessä sovittu että hän käy välillä liikkumassa, ja koska työ vie arkisin liikaa aikaa niin viikonloppu on melkeinpä ainoa hetki treenata. Jos hän lähtee treenaamaan illalla töiden jälkeen niin ei ehdi nähdä lapsia laisinkaan sinä iltana. Toki aina voisi sanoa että lopeta tuo työ ja hanki sellainen mistä pääsee lähtemään kun kello lyö 16, mutta mietin myös niitä perheitä missä toinen tekee vaikka kaksi työtä tai vuorotyötä jotta perheellä olisi varaa elättää lapset, tai on lentokapteeni taikka rekkakuski joka ajelee ympäri maata. Heilläkin on se tilanne että lapset eivät näe toista vanhempaa yhtä paljon, miten tuomittavaa se on...? En nyt halua pelkästään puolustaa miestä, mutta toivoisin myös ymmärrystä eri elämäntilanteille ja elämänvalinnoille, ja että silti voidaan keskustella haasteista ilman että kaikki pitäisi tunkea samaan muottiin ja kaikkien pitäisi olla täydellisiä. Tiedän kyllä että olisi parempi jos miehen työ olisi helppo ja aikarajattu ja hän hoitaisi kotia ja lapsia 50%-50% kanssani, mutta tilanne ei nyt ole niin eikä muutu keskustelulla sellaiseksi.

Lisään nyt selvyyden vuoksi että mies toki tekee kotitöitä ja pesee ja ripustaa pyykit vie roskat käy kaupassa tai hakee noutoruokaa, mutta tietysti paljon vähemmän kuin minä. Ja koska asetelma on niin "vino" niin minun on vaikea suoda hänelle "paljon lepoa" kun hän on kotona, ja rasittaa se puhelin heti kun se ilmestyy käteen. Eli jos vaikkapa kuvainnollisesti minä ehdin maata tunnin sohvalla koska lopetan työt jo 16, niin mies ei minusta ehdi maata sohvalla kuin vaikkapa 10min koska hänen työnsä loppuu klo 19 ja lasten on kohta mentävä nukkumaan. Yritän ymmärtää tarpeen levätä pitkän päivän jälkeen, mutta haluaisin että hän aktiivisesti leikkii sen ajan lasten kanssa, eikä niin että ne istuu (joskin tyytyväisinä) vieressä palikoittensa kanssa ja hän vain chillaa. Tällainen asioihin puuttuminen ja ohjeistaminen taas ärsyttää miestä ja tunnelma laskee, mies on tosi herkkä tällaiselle "kommentoinnille" tai kritiikille. Lisään vielä varmuuden vuoksi että mies toki myös leikkii lasten kanssa vapaa-ajallaan, vie puistoon ja rakentaa legolinnaa, mutta ei 100%, tykkää myös lukea maailmanhistoriaa ja nukkua ja treenata yms, joka sitten minusta usein vie liikaa aikaa. Minun on vaikea sanoa millainen lepo/aktiivinen lasten kanssa olo -aika olisi edes normaalia taikka itselleni hyväksyttävä. En ole koskaan elänyt lapsiperheessä missä molemmat tulevat töistä klo 16 ja istutaan koko ilta yhdessä, en edes tiedä mitä muut perheet silloin tekevät, leikkivätkö he koko ajan yhdessä vai onko omaa aikaa vai mitä? Olet täysin oikeassa että tilanteeseen on ajauduttu, minä olen lasten syntymän jälkeen vanhempainvapaalla tehnyt valtaosan kotitöistä ja mies oletettavasti on jopa vähän vieras omassa kodissaan siitä, mitä kaikkea pitää tehdä, kun se on "aina tehty" jonkun muun toimesta. Tällä viikolla tuon edellisen riidan jälkeen on paremmin esim aamuisin pukenut lapset itse ja vienyt ne päiväkotiin jotta minä pääsen töihin rauhassa, sekä suullisesti kiittänyt että hoidan lapsia kun hän on poissa. Mutta vino työnjakauma on ja pysyy, en tiedä miten voisin olla siihen tyytyväisempi, tai edes miten haluaisin asioiden jakautuvan, kun tasan ei ole vaihtoehto meidän perheessä, ja keskusteku siitä ilmeisesti aina tuntuu miehestä kritiikiltä. On tottakai hänelle herkkä asia tämä paljonko aikaa hän ehtii viettämään lasten kanssa (ja sen päälle kotityökeskustelu), eikä ilmeisesti osaa puhua asiasta täysin rehellisesti ja avoimesti vaan varmaankin osittain häpeää sitä ettei ole sellainen "täydellinen isä" jolla on mielinmäärin aikaa. Ja kyllä hän vaikkapa siivoaa illallisen jälkeen jos pyytää, mutta toisaalta se on sitten aikaa pois lasten luota, jolloin mieluummin itse siivoan ja mies on lasten kanssa, mutta silti se ärsyttää minua että taas minä täällä teen kotitöitä. Olen jotenkin solmussa asian kanssa, ja koska emme tosiaan osaa hirveän hyvin asiasta keskustella niin mikään ei muutu.

 

Kiitos vastauksesta, joka herätti kysymyksiä ja ajatuksia. Mitäköhän olisi tehnyt mieli neuvoa takautuvasti? Että rakastu mieheen, joka on päiväkodissa töissä ja tykkää tiskata...? Vai että sopikaa ennen lapsia että mies tekee 50% kotitöistä, niin sitten se olisi toteutunut? En tiedä mitä tarkoitit, tämä meidän haaste on toki aina ollut meillä tiedossa, myös kun mietittiin lastenhankintaa ja olen aina ollut valmis ottamaan enemmän vastuuta, silti se ajoittain ärsyttää. Esim tämä treenaaminen on asia mitä mies ei ole harrastanut vuosiin ja paino ja vointi alkaa olla sen mukainen, siksi on yhdessä sovittu että hän käy välillä liikkumassa, ja koska työ vie arkisin liikaa aikaa niin viikonloppu on melkeinpä ainoa hetki treenata. Jos hän lähtee treenaamaan illalla töiden jälkeen niin ei ehdi nähdä lapsia laisinkaan sinä iltana. Toki aina voisi sanoa että lopeta tuo työ ja hanki sellainen mistä pääsee lähtemään kun kello lyö 16, mutta mietin myös niitä perheitä missä toinen tekee vaikka kaksi työtä tai vuorotyötä jotta perheellä olisi varaa elättää lapset, tai on lentokapteeni taikka rekkakuski joka ajelee ympäri maata. Heilläkin on se tilanne että lapset eivät näe toista vanhempaa yhtä paljon, miten tuomittavaa se on...? En nyt halua pelkästään puolustaa miestä, mutta toivoisin myös ymmärrystä eri elämäntilanteille ja elämänvalinnoille, ja että silti voidaan keskustella haasteista ilman että kaikki pitäisi tunkea samaan muottiin ja kaikkien pitäisi olla täydellisiä. Tiedän kyllä että olisi parempi jos miehen työ olisi helppo ja aikarajattu ja hän hoitaisi kotia ja lapsia 50%-50% kanssani, mutta tilanne ei nyt ole niin eikä muutu keskustelulla sellaiseksi.

Lisään nyt selvyyden vuoksi että mies toki tekee kotitöitä ja pesee ja ripustaa pyykit vie roskat käy kaupassa tai hakee noutoruokaa, mutta tietysti paljon vähemmän kuin minä. Ja koska asetelma on niin "vino" niin minun on vaikea suoda hänelle "paljon lepoa" kun hän on kotona, ja rasittaa se puhelin heti kun se ilmestyy käteen. Eli jos vaikkapa kuvainnollisesti minä ehdin maata tunnin sohvalla koska lopetan työt jo 16, niin mies ei minusta ehdi maata sohvalla kuin vaikkapa 10min koska hänen työnsä loppuu klo 19 ja lasten on kohta mentävä nukkumaan. Yritän ymmärtää tarpeen levätä pitkän päivän jälkeen, mutta haluaisin että hän aktiivisesti leikkii sen ajan lasten kanssa, eikä niin että ne istuu (joskin tyytyväisinä) vieressä palikoittensa kanssa ja hän vain chillaa. Tällainen asioihin puuttuminen ja ohjeistaminen taas ärsyttää miestä ja tunnelma laskee, mies on tosi herkkä tällaiselle "kommentoinnille" tai kritiikille. Lisään vielä varmuuden vuoksi että mies toki myös leikkii lasten kanssa vapaa-ajallaan, vie puistoon ja rakentaa legolinnaa, mutta ei 100%, tykkää myös lukea maailmanhistoriaa ja nukkua ja treenata yms, joka sitten minusta usein vie liikaa aikaa. Minun on vaikea sanoa millainen lepo/aktiivinen lasten kanssa olo -aika olisi edes normaalia taikka itselleni hyväksyttävä. En ole koskaan elänyt lapsiperheessä missä molemmat tulevat töistä klo 16 ja istutaan koko ilta yhdessä, en edes tiedä mitä muut perheet silloin tekevät, leikkivätkö he koko ajan yhdessä vai onko omaa aikaa vai mitä? Olet täysin oikeassa että tilanteeseen on ajauduttu, minä olen lasten syntymän jälkeen vanhempainvapaalla tehnyt valtaosan kotitöistä ja mies oletettavasti on jopa vähän vieras omassa kodissaan siitä, mitä kaikkea pitää tehdä, kun se on "aina tehty" jonkun muun toimesta. Tällä viikolla tuon edellisen riidan jälkeen on paremmin esim aamuisin pukenut lapset itse ja vienyt ne päiväkotiin jotta minä pääsen töihin rauhassa, sekä suullisesti kiittänyt että hoidan lapsia kun hän on poissa. Mutta vino työnjakauma on ja pysyy, en tiedä miten voisin olla siihen tyytyväisempi, tai edes miten haluaisin asioiden jakautuvan, kun tasan ei ole vaihtoehto meidän perheessä, ja keskusteku siitä ilmeisesti aina tuntuu miehestä kritiikiltä. On tottakai hänelle herkkä asia tämä paljonko aikaa hän ehtii viettämään lasten kanssa (ja sen päälle kotityökeskustelu), eikä ilmeisesti osaa puhua asiasta täysin rehellisesti ja avoimesti vaan varmaankin osittain häpeää sitä ettei ole sellainen "täydellinen isä" jolla on mielinmäärin aikaa. Ja kyllä hän vaikkapa siivoaa illallisen jälkeen jos pyytää, mutta toisaalta se on sitten aikaa pois lasten luota, jolloin mieluummin itse siivoan ja mies on lasten kanssa, mutta silti se ärsyttää minua että taas minä täällä teen kotitöitä. Olen jotenkin solmussa asian kanssa, ja koska emme tosiaan osaa hirveän hyvin asiasta keskustella niin mikään ei muutu.

No niin, koskapa onnistuin käsittämään heti kirjoitetunkin aloituksesi väärin, on kai parasta, etten ala arvailemaankaan, mitä joskus silloin olisi pitänyt ja mitä ei.
Siis miehesi on kuitenkin jollakin tavoin ruuanlaittotaitoinen, tarvittaessa. Jo se helpottaa jonkin verran.
Mutta itse olen aina ollut ja edelleenkin sitä mieltä, että lapset eivät ole, eivätkä saa olla se kuilu vanhempien välissä vaan pikemminkin se silta, joka johtaa vanhemmat toistensa luo sen itsetehdyn kuilun yli.
Aloituksessa kerroit, että on kaksi pientä lasta, mutta et sitä, mitä tuo sana pieni tarkoittaa.
Jos on jo taaperoista kyse, voisi kokeilla vaikkapa sellaista järjestelyä, että mies kotiuduttuaan ottaisi heidät ja lähtisi ulos. reipas, ehkäpä tunnin mittainen vaunu/ratas/kävelylenkki päivittäin kohentaisi miehen kuntoa ja parantaisi heidän keskenäisiä suhteitaankin paljon tehokkaammin kuin joku väkinäinen mukaläsnäolo.
Jos lapset ovat jo siinä iässä, että heitä kiinnostaa kaikki uusi ja he pystyvät jo kyselemään, tällaiset yhteiset retket olisivat vielä lisäksi opettavaisiakin. Ja kuten tiedetään, kun on kaksikin tuollaista kyselyautomaattia, ei siinä onnistu mitkään mukavastaukset ja -läsnäolo. Tämä voisi myös auttaa mahdollisiin, niin miehen kuin lastenkin iltaisiin univaikeuksiin.
Kokeiluthan eivät maksa mitään, jos homma ei toimi, voi sen unohtaa ja kokeilla jotakin muuta.
Toinen juttu, mikä tuli mieleen, oli, että onko joko sinun, miehesi tai jonkun valmispöperöntekijän aina huolehdittava siitä perheen muonituksesta. Eikö voisi millään, ja edes kokeeksi ottaaperiaatetta, että joka syö, hän myös osallistuu ruuan valmistukseen.
Joo, tiedetåän, odotettavissa hirveä sotku, riita sen siivoamisesta ja iankaikkinen mökötys syyllisyydestä.
Mutta onko sen pakko mennä juuri noin?
Ei ole, jos hiukkasen valmistautuu ja pitää pakan napakasti kasassa. Ja mitäpä sitä ei olisi valmis parisuhteensa eteen tekemään.
Homma menee niin, että harjoitt3lette jonakin viikonloppuna, vaikkapa lauantaina.
Ensin päätätte jonkin simppelin reseptin, aivan perusraaka-aineista ja sitten vain koko jengi kauppaan. Jo siinä vaiheessa voi lapsille antaa sen verran roolia, että tunnistavat ostettavat tuotteet. Koko homman pointti on se, että raaka-aineet ovat selviä peruselintarvikkeita, joita kukaan täyspäinen ei pysty valmistettaessa pilaamaan.
Eli perunat, juurekset, vihannekset, mahdollisesti kurpitsat, joku liha, miel. ei jauhesellainen.
Jo näistä pystytte yhdessä lastenkin kanssa saamaan aikaiseksi melko hyvät pöperöt.
Ja pointti siis on se, että teette yhdessä. Koko perheenä.
Näin niille ipanoillekin jää korvien väliin malli siitä, miten perhe toimii, sellaisen yksittäisen ihmisen pyörittämän pakkotyöleirin sijaan.
Kun tätä on sitten jokunen kerta harjoiteltu, kiireettömästi viikonlopulla, voi sen sitten soveltaa päivittäiseen käyttöön.
Sama pätee kaikkiin kodin töihin, ei ole kasvatuksellisesti, sen enempää kuin parisuhteenkaan kannalta viisasta näyttää lapsille, miten raskasta on pyörittää arkea yksin.
Sensijaan kannattaa näyttää, miten mukavaa kaikilla on, kun työt tehdään yhdessä, perheenä.
Silloin sitä vapaatakin aikaa jää enemmän ja tasaisemmin kaikille, lapset oppivat omatoimisiksi ja taitoja ja tietojakin karttuu.
Ja parisuhteellekin on tilaa paremmin, kun kumpikin tiedätte tekevänne töitä sen eteen.

 

Mielestäni kaikkien ei tarvitse pyrkiä 50-50 malliin, pääasia että perhe voi hyvin. Meillä vielä paljon vinoutuneempaa kuin teillä, mutta ei mennä nyt siihen.. Tiedän siis miltä sinusta tuntuu. Tässä joitain ehdotuksia jotka voi auttaa :

- tehkää viikonloppuisin ja lomilla retkiä ja matkoja, se auttaa hioutumaan perheenä yhteen. Ja jos käytte vaikka kävelyillä tai metsäretkillä tai uimahallissa yms niin siinä tulee se kuntoilu samalla hoidettua, monissa luonto ja kävelyreiteillä on myös niitä ulkosaleja, niissä voi koko perhe hassutella kun isä treenaa.

- voisiko mies treenata viikonloppuna sen jälkeen kun lapset menee nukkumaan, tai jos vielä nukkuvat päiväunia niin tehdä sen silloin? Tai esim tehdä treeniä jossa käytetään lasta painona ym (netissä on paljon ohjeita lapsi-vanhempi jumppaan) tai jo täällä mainitut vaunukävelyt on myös erittäin hyvää liikuntaa joka on myös sitä yhdessäoloa. On myös olemassa juoksurattaita!

Mitä noihin kotitöiden jakoon tulee, mielestäni teillä tilanne kohtuullinen, mutta ymmärrän että ärsyttää jos mies vaan makaa kännykkä kourassa *kokemusta on *

Pystyisikö siivouksen tasosta vähän höllätä niin et palaisi ihan loppuun? Ehkä jos siisteystaso väliaikaisesti laskee niin se mieskin saattaa tajuta osallistua enemmän kun huomaa ettet vaan jaksa muuta kuin välttämättömän. Ja pikkulasten kanssa on vaikea ylläpitää siisteyttä, itse saisin olla ihan koko ajan siivoamassa jos pyrkisin hyvään tasoon, olen päättänyt vähän tinkiä siitä jotta voin olla lasten kanssa ja illalla katsoa omia sarjoja kun lapset nukkuu.

 

Mielestäni kaikkien ei tarvitse pyrkiä 50-50 malliin, pääasia että perhe voi hyvin. Meillä vielä paljon vinoutuneempaa kuin teillä, mutta ei mennä nyt siihen.. Tiedän siis miltä sinusta tuntuu. Tässä joitain ehdotuksia jotka voi auttaa :

- tehkää viikonloppuisin ja lomilla retkiä ja matkoja, se auttaa hioutumaan perheenä yhteen. Ja jos käytte vaikka kävelyillä tai metsäretkillä tai uimahallissa yms niin siinä tulee se kuntoilu samalla hoidettua, monissa luonto ja kävelyreiteillä on myös niitä ulkosaleja, niissä voi koko perhe hassutella kun isä treenaa.

- voisiko mies treenata viikonloppuna sen jälkeen kun lapset menee nukkumaan, tai jos vielä nukkuvat päiväunia niin tehdä sen silloin? Tai esim tehdä treeniä jossa käytetään lasta painona ym (netissä on paljon ohjeita lapsi-vanhempi jumppaan) tai jo täällä mainitut vaunukävelyt on myös erittäin hyvää liikuntaa joka on myös sitä yhdessäoloa. On myös olemassa juoksurattaita!

Mitä noihin kotitöiden jakoon tulee, mielestäni teillä tilanne kohtuullinen, mutta ymmärrän että ärsyttää jos mies vaan makaa kännykkä kourassa *kokemusta on *

Pystyisikö siivouksen tasosta vähän höllätä niin et palaisi ihan loppuun? Ehkä jos siisteystaso väliaikaisesti laskee niin se mieskin saattaa tajuta osallistua enemmän kun huomaa ettet vaan jaksa muuta kuin välttämättömän. Ja pikkulasten kanssa on vaikea ylläpitää siisteyttä, itse saisin olla ihan koko ajan siivoamassa jos pyrkisin hyvään tasoon, olen päättänyt vähän tinkiä siitä jotta voin olla lasten kanssa ja illalla katsoa omia sarjoja kun lapset nukkuu.

Oi kerro toki millainen kotitöiden jako teillä on? Helpottaisi ehkä kuulla? Ja helpottaa kuulla että kaikkien ei tarvitse pyrkiä 50-50 jakoon, samaa ajattelen mutta koen ettei ole hyväksyttävä mielipide. Minusta tuntuu ettei kenelläkään ole näin vino jakauma kuin meillä, niin olisi mukava kuulla miten muilla sitten toimii... Mies toki tekee jotain pientä/yrittää tehdä jotain, mutta fakta on se että jos tulet töistä klo 21 niin et voi lähteä treenaamaan, taikka varsinkaan viedä lapsia lenkille tai vaunukävelylle metsään, et myöskään voi yhdessä laittaa ruokaa vaimon kanssa iloisesti lasten silmien edessä, et oikein voi pestä perheen pyykit taikka imuroida. Jotain asioita toki voit tehdä, paitsi jos lähinnä lepäät sen tunnin pari mitä vapaa-aikaa jää, tai nukutat ne lapset jotka eivät vielä nukkuneetkaan. Sitten yleensä vietetään joku tunti sohvalla eikä kotitöitä tehden ennen kuin on pakko mennä itsekin nukkumaan.

Siivouksesta välillä kinataankin, kun miehen lapsuudenkoti on aina ollut tiptop ja hänen äitinsä on siivousfriikki. Itse en ole, vaikka rakastan järjestystä ja siistiä kotia, mutta kiireessä jätän tavaroita sinne minne ne jää enkä jaksa juosta edestakaisin koko ajan viemässä lasten tavaroita sinne minne kuuluu yms kun toinen istuu potalla ja toinen rikkoo tavaroita tmv. Priorisoin sitä että ehdin istua sovhalla itsekin ja että lapset saa tarvitsemansa. En putsaa keittiön lattiaa joka päivä kun se on heti taas likainen... Miestä ärsyttää kuulemma tämä kun haluaa että on siistiä, mutta hölmönä on sitä mieltä että minun pitäisi kyllä ehtiä siivoamaan kun olen kotona lasten kanssa, että lattian lakaiseminen vie minuutin. No varmaan vie, mutta jokainen asia vie varmaan minuutin, mitä niistä sitten toteutetaan, kaikkea ei voi tehdä? Tällä tasolla meidän kinastelut, itse en suvaitse laisinkaan kommenttia kodin järjestyksestä kun herra saapuu kotiin töistä ja olen itse hoitanut kaiken kodin ja lapset ja ruoan yms koko päivän ja lapset on vielä hengissä. Onhan meillä sotkuista ja tavaraa joka puolella kuten pienessä kodissa on. Esim leluja ja vaatteita on jos minä en ole jaksanut viedä heti paikoilleen. Minä en ehkä jaksa asiaa ajatella vaan yritän sulkea silmät ja ajatella että joku päivä vauva ja taapero kasvaa, mutta miehen mielestä on kamalaa kun ei ole siistiä, äidiltään varmaan oppinut, samoin kuin vanhanaikaisen työnjakauman. Ei meillä mitään 50-50 ole lähellekään.

Ja kiitokset vinkeistä, ja ylipäätänsä siitä että vastasit. Tehdäänkin mielellään retkiä tmv ettei istuta kotonavain kotona. Tuntuu siltä että niskaansa saa aina pskaa kun mainitsee tekevänsä suuremman osan kotitöistä ja miehen tekevän todella paljon töitä. Ei ole yleisesti OK kertoa että mies tulee töistä hyvin myöhään ja nainen hoitaa kodin ja lapset, sitten saa aina vain kuulla että älä tee, älä suostu tuohon, pistä mies laittamaan ruokaa, älä jumiudu 50-luvulle. Siinäkö on onnellisen parisuhteen avaimet? Että pakotan ja en suostu? Asiasta on toki aina keskusteltu ja aina mies ajattelee että työt kohta helpottaa mutta melko harvoin niin käy. Jätä se sika on myös yleinen vinkki, mutta onko sekään oikeasti ratkaisu. Toki jonkinlainen varmasti. Kiitos siis oikeasti vastauksista missä ei vain toisteta tätä ja miten tyhmä olen.

 

No niin, koskapa onnistuin käsittämään heti kirjoitetunkin aloituksesi väärin, on kai parasta, etten ala arvailemaankaan, mitä joskus silloin olisi pitänyt ja mitä ei.
Siis miehesi on kuitenkin jollakin tavoin ruuanlaittotaitoinen, tarvittaessa. Jo se helpottaa jonkin verran.
Mutta itse olen aina ollut ja edelleenkin sitä mieltä, että lapset eivät ole, eivätkä saa olla se kuilu vanhempien välissä vaan pikemminkin se silta, joka johtaa vanhemmat toistensa luo sen itsetehdyn kuilun yli.
Aloituksessa kerroit, että on kaksi pientä lasta, mutta et sitä, mitä tuo sana pieni tarkoittaa.
Jos on jo taaperoista kyse, voisi kokeilla vaikkapa sellaista järjestelyä, että mies kotiuduttuaan ottaisi heidät ja lähtisi ulos. reipas, ehkäpä tunnin mittainen vaunu/ratas/kävelylenkki päivittäin kohentaisi miehen kuntoa ja parantaisi heidän keskenäisiä suhteitaankin paljon tehokkaammin kuin joku väkinäinen mukaläsnäolo.
Jos lapset ovat jo siinä iässä, että heitä kiinnostaa kaikki uusi ja he pystyvät jo kyselemään, tällaiset yhteiset retket olisivat vielä lisäksi opettavaisiakin. Ja kuten tiedetään, kun on kaksikin tuollaista kyselyautomaattia, ei siinä onnistu mitkään mukavastaukset ja -läsnäolo. Tämä voisi myös auttaa mahdollisiin, niin miehen kuin lastenkin iltaisiin univaikeuksiin.
Kokeiluthan eivät maksa mitään, jos homma ei toimi, voi sen unohtaa ja kokeilla jotakin muuta.
Toinen juttu, mikä tuli mieleen, oli, että onko joko sinun, miehesi tai jonkun valmispöperöntekijän aina huolehdittava siitä perheen muonituksesta. Eikö voisi millään, ja edes kokeeksi ottaaperiaatetta, että joka syö, hän myös osallistuu ruuan valmistukseen.
Joo, tiedetåän, odotettavissa hirveä sotku, riita sen siivoamisesta ja iankaikkinen mökötys syyllisyydestä.
Mutta onko sen pakko mennä juuri noin?
Ei ole, jos hiukkasen valmistautuu ja pitää pakan napakasti kasassa. Ja mitäpä sitä ei olisi valmis parisuhteensa eteen tekemään.
Homma menee niin, että harjoitt3lette jonakin viikonloppuna, vaikkapa lauantaina.
Ensin päätätte jonkin simppelin reseptin, aivan perusraaka-aineista ja sitten vain koko jengi kauppaan. Jo siinä vaiheessa voi lapsille antaa sen verran roolia, että tunnistavat ostettavat tuotteet. Koko homman pointti on se, että raaka-aineet ovat selviä peruselintarvikkeita, joita kukaan täyspäinen ei pysty valmistettaessa pilaamaan.
Eli perunat, juurekset, vihannekset, mahdollisesti kurpitsat, joku liha, miel. ei jauhesellainen.
Jo näistä pystytte yhdessä lastenkin kanssa saamaan aikaiseksi melko hyvät pöperöt.
Ja pointti siis on se, että teette yhdessä. Koko perheenä.
Näin niille ipanoillekin jää korvien väliin malli siitä, miten perhe toimii, sellaisen yksittäisen ihmisen pyörittämän pakkotyöleirin sijaan.
Kun tätä on sitten jokunen kerta harjoiteltu, kiireettömästi viikonlopulla, voi sen sitten soveltaa päivittäiseen käyttöön.
Sama pätee kaikkiin kodin töihin, ei ole kasvatuksellisesti, sen enempää kuin parisuhteenkaan kannalta viisasta näyttää lapsille, miten raskasta on pyörittää arkea yksin.
Sensijaan kannattaa näyttää, miten mukavaa kaikilla on, kun työt tehdään yhdessä, perheenä.
Silloin sitä vapaatakin aikaa jää enemmän ja tasaisemmin kaikille, lapset oppivat omatoimisiksi ja taitoja ja tietojakin karttuu.
Ja parisuhteellekin on tilaa paremmin, kun kumpikin tiedätte tekevänne töitä sen eteen.

Kiitos tästä vastauksesta. Paljon hyviä ajatuksia. Mies ei tosiaan ole kotona siloin kun arkisin päivällistä valmistetaan, siksi ei siis osallistu siihen (taikka muuhun kotityöhön) vaan kaikki jää minulle. En tiedä olisiko parempi vain huonompi jos mies tulisi kotiin klo 16:30 ja pyörittelisi puhelinta kädessä loppuillan ja minä hoidan kodin, vai näin että mies tekee töitä muualla ja minä pyörittelen kotia kunnes on nukkumaanmenoaika. Lapset on sen verran pieniä ettei molemmat ainakaan voi olla keittiössä auttamassa, ehkä vanhempi voisi siirtää perunaa kattilaan tmv. Mutta hyvä ajatus että kaikki osallistuu. Viikonloppuisin mies toki vie lapset kävelylle tai puistoon, yleensä minä olen kyllä mukana ja tehdään asioita perheenä. Mutta kotona mies lähinnä lepää eikä tartu imuriin taikka soppakauhaan kuin harvoin. Tilaa kyllä noutoruokaa tai vie meidät ravintolaan. Mutta ei ne lelut lattialla siitä minnekään mene. Mutta kiitos ystävällisestä vastauksestasi!

 

Oi kerro toki millainen kotitöiden jako teillä on? Helpottaisi ehkä kuulla? Ja helpottaa kuulla että kaikkien ei tarvitse pyrkiä 50-50 jakoon, samaa ajattelen mutta koen ettei ole hyväksyttävä mielipide. Minusta tuntuu ettei kenelläkään ole näin vino jakauma kuin meillä, niin olisi mukava kuulla miten muilla sitten toimii... Mies toki tekee jotain pientä/yrittää tehdä jotain, mutta fakta on se että jos tulet töistä klo 21 niin et voi lähteä treenaamaan, taikka varsinkaan viedä lapsia lenkille tai vaunukävelylle metsään, et myöskään voi yhdessä laittaa ruokaa vaimon kanssa iloisesti lasten silmien edessä, et oikein voi pestä perheen pyykit taikka imuroida. Jotain asioita toki voit tehdä, paitsi jos lähinnä lepäät sen tunnin pari mitä vapaa-aikaa jää, tai nukutat ne lapset jotka eivät vielä nukkuneetkaan. Sitten yleensä vietetään joku tunti sohvalla eikä kotitöitä tehden ennen kuin on pakko mennä itsekin nukkumaan.

Siivouksesta välillä kinataankin, kun miehen lapsuudenkoti on aina ollut tiptop ja hänen äitinsä on siivousfriikki. Itse en ole, vaikka rakastan järjestystä ja siistiä kotia, mutta kiireessä jätän tavaroita sinne minne ne jää enkä jaksa juosta edestakaisin koko ajan viemässä lasten tavaroita sinne minne kuuluu yms kun toinen istuu potalla ja toinen rikkoo tavaroita tmv. Priorisoin sitä että ehdin istua sovhalla itsekin ja että lapset saa tarvitsemansa. En putsaa keittiön lattiaa joka päivä kun se on heti taas likainen... Miestä ärsyttää kuulemma tämä kun haluaa että on siistiä, mutta hölmönä on sitä mieltä että minun pitäisi kyllä ehtiä siivoamaan kun olen kotona lasten kanssa, että lattian lakaiseminen vie minuutin. No varmaan vie, mutta jokainen asia vie varmaan minuutin, mitä niistä sitten toteutetaan, kaikkea ei voi tehdä? Tällä tasolla meidän kinastelut, itse en suvaitse laisinkaan kommenttia kodin järjestyksestä kun herra saapuu kotiin töistä ja olen itse hoitanut kaiken kodin ja lapset ja ruoan yms koko päivän ja lapset on vielä hengissä. Onhan meillä sotkuista ja tavaraa joka puolella kuten pienessä kodissa on. Esim leluja ja vaatteita on jos minä en ole jaksanut viedä heti paikoilleen. Minä en ehkä jaksa asiaa ajatella vaan yritän sulkea silmät ja ajatella että joku päivä vauva ja taapero kasvaa, mutta miehen mielestä on kamalaa kun ei ole siistiä, äidiltään varmaan oppinut, samoin kuin vanhanaikaisen työnjakauman. Ei meillä mitään 50-50 ole lähellekään.

Ja kiitokset vinkeistä, ja ylipäätänsä siitä että vastasit. Tehdäänkin mielellään retkiä tmv ettei istuta kotonavain kotona. Tuntuu siltä että niskaansa saa aina pskaa kun mainitsee tekevänsä suuremman osan kotitöistä ja miehen tekevän todella paljon töitä. Ei ole yleisesti OK kertoa että mies tulee töistä hyvin myöhään ja nainen hoitaa kodin ja lapset, sitten saa aina vain kuulla että älä tee, älä suostu tuohon, pistä mies laittamaan ruokaa, älä jumiudu 50-luvulle. Siinäkö on onnellisen parisuhteen avaimet? Että pakotan ja en suostu? Asiasta on toki aina keskusteltu ja aina mies ajattelee että työt kohta helpottaa mutta melko harvoin niin käy. Jätä se sika on myös yleinen vinkki, mutta onko sekään oikeasti ratkaisu. Toki jonkinlainen varmasti. Kiitos siis oikeasti vastauksista missä ei vain toisteta tätä ja miten tyhmä olen.

No meillä on mies fyysisesti kotona (saikulla mt-syistä) mutta viettää suurimman osan päivästä omissa oloissa, nukkuu iltapäivään jne. Jonkin verran viettää aikaa lasten kanssa mutta ei mielestäni tarpeeksi siihen nähden miten paljon on kotona. Kotitöistä hoitaa lähinnä roskien viemisen ja kissan tarpeet (hiekkalaatikon siivous + ruokinta), joskus käy kaupassa, joskus vahtii lapsia sen aikaa kun käyn kaupassa mutta tohon se aika lailla jää. Minä hoidan siivoukset, ruuat, lapset, vaatehankinnat, lasten neuvolat ja lääkärit ja usein sen kaupassa käynninkin. Keväällä olin käytännössä yh miehen osastojakson takia 3kk niin tiedän pärjääväni yksinkin, mutta perhettä en ole halunnut rikkoa koska pienet lapset ei sitä ymmärrä, ja kaipaavat isäänsä, ja uskon että tästä voisi tulla vielä jotain jos tuo mies saisi ittensä kasaan ja auttaisi enemmän. Ja kun oikeesti olin yksin lasten kanssa niin kyllä huomasin että se miehen olemassaolo jo toi tiettyä turvaa mitä jos- tilanteiden varalle, kun pystyy se tarpeen vaatiessa toimimaan ja auttamaan vaikka arjessa ei ole paljon apua. Kun alettiin puhua lapsista niin tiesin että siitä ei tule mitenkään tasa-arvoinen asetelma, eikä se itsessään haitannut edes, mutta on asiat menneet huonompaan suuntaan siitä, eikä se ärsyttäisi niin paljon jos ei olisi niin paljon kännykällä ja pelaisi tietokoneellaan vaan yrittäisi jotain edes, mutta ei yritä tällä hetkellä. Joskus on siivonnut keittiössä, mutta sitten kun seuraavana päivänä on taas sekaisin niin ei halua tehdä enää kun ei pysy siistinä. Ihan kuin minusta olisi kiva siivoilla uudestaan ja uudestaan samoja paikkoja mutta jos en laita tiskejä koneeseen niin sitten astiat loppuu. En tosiaan ymmärrä miten entisaikojen emännät on pitäneet huushollin putipuhtaana lasten kanssa, se on ihan mysteeri ja harmi että miehesi vetoaa siihen että muutkin on pitäneet paikat kunnossa niin kyllä sinunkin täytyy..

 

Tässä on jo kaksi tapausta, joissa yhtenä yhteisenä ongelmien aiheuttajana on sama asia, nimittäin miehen ajautuminen virtuaalimaailmaan sen sijaan, että ottaisi paikkansa perheen miehenä ja lastensa isänä.
En lähde arvailemaan ja arvioimaan syitä, jotka tähän, nykyään niin yleiseltä kuulostavaan tilanteeseen ovat mahdollisesti johtaneet. Aivan ilmeiseltä kuitenkin tuntuu, että tässä ollaan yhä yleistyvän ilmiön kanssa tekemisissä.
Itse en ole koskaan, sen enempää kuin vaimonikaan, ollut minkään ehdottoman työnjakoprosntin kannalla. Ehkä siinä on pohjiltaan kyse siitäkin, että näin maatalousyrittäjien kuvioissa on melko vaikeaa tehdä selviä jakoja yritystoiminnan ja yksityiselämän välillä. kumpikin olaan lisäksi sitä ikäluokkaa, joille ei vilä ole kasvanut lasilevyä kiinni käteen.
En todellakaan tiedä, millä konstilla miehen huomio pitäisi saada pidetyksi oleellisessa. Onko se riittämättömyyden, osaamattomuuden, vai yksinkertaisesti vain mukavuudenhalun tunne, mikä moiseen johtaa.
Joka tapauksessa olen sitä mieltä, ettei näiden ongelmien kanssa painiskelevien pidä ainakaan itseään tilanteesta syyllistää.
Myöskään tällaiset "jätä se sika" ja mikset tee ( ole tehnyt) niin tai näin - kommentit tuskin vievät asiaa eteenpäin.
Mottonani on aina ollut että siitä on lähdettävä, että tähän on tultu. Ensin pitää tietää, missä mennään ja sitten vasta mietitään, miten tästä eteenpäin.
Jollakin tavoin se perhe-elämä vain pitäisi saada sitä nettiä kiinnostavammaksi. Nalkutus vain pahentaa asioita, uhkailu ja kiristys eivät muuten ole aikuisten ihmisten suhteen hoidossa niitä parhaita konsteja. Mutta miten olisi, jos lapset yrittäisivät itse aktiivisemmin pyrkiä isänsä tietoisuuteen.
En tiedä, pyrittekö "rauhoittamaan" näitä miesten "lepoaikoja", vai ottaako mies kertakaikkiaan asiat itsestäänselvyytenä. Mielestäni tässä ei ole kysymys pelkästään puolisoiden keskenäisestä työn ja vapaa-ajan jaosta, vaan paljon laajemmasta ja kauaskantoisemmasta asiasta.
Se, miten perheen dynamiikka pelaa, antaa mallin myös lasten tulevaan suhtautumiseen moniin heidän tulevaisuutensa ratkaisuihin. Jos pidetään ihanteellisena ydinperhettä, pitäisi kaikkien perheenjäsenten tehdä yhdessä työtä sen eteen, että kaikki perheen jäsenet voisivat voida yhtä hyvin. Sen, millä työpanoksella kukin osallistuu, ei pitäisi antaa vaikuttaa henkilökohtaiseen hyvinvointiin.
Sekin on selvää, että jokainen tarvitsee lepoaikaakin, mutta sitä ei pitäisi ottaa muiden kustannuksella.

 

Eikö tämä miesten syyllistäminen oksennukseen asti kaikesta ole jo paatuneimmille uusfeministeillekin aika kulunutta ajanvietettä? Katsokaa sinne peiliinkin välillä, vai häikäiseekö se marttyyrin sädekehä niin ettei siellä näy vieläkään mitään kun ongelmien juurisyitä etsitään?

 

Eikö tämä miesten syyllistäminen oksennukseen asti kaikesta ole jo paatuneimmille uusfeministeillekin aika kulunutta ajanvietettä? Katsokaa sinne peiliinkin välillä, vai häikäiseekö se marttyyrin sädekehä niin ettei siellä näy vieläkään mitään kun ongelmien juurisyitä etsitään?

Joo, tää on kyllä ihan aiheellinen ja huomion arvoinen kommentti, mutta juuri tähän ketjuun melko aiheeton. Täällä keskustelu ja pohdinta on mielestäni pysynyt melko neutraalina ja muutenkin asiallisena.