""pikku-vauvat""

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja roosa
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Mun molemmat lapset on syntyneet ennenaikaisesti eikä kummastakaan tiedetä miksi, ne vain tuli. Esikoinen syntyi rv 35+4, alkoi vesienmenolla ilman ennakoivia oireita. Painoi 2365g ja oltiin viikko laitoksella, ekat 3 päivää vauva oli lastenosastolla seurannassa ja glukoositipassa.
Toinen syntyi rv 37+2, alkoi yhtäkkiä supistuksilla ja pari tuntia myöhemmin oli synnytys ohi. Painoa tällä oli 2780g, lastenosastolla viikon samoissa merkeissä kuin esikoinen.
Esikoinen oli keskonen ja joutui rauta- ja keskostipoille, lisäksi kiinteät aloitettiin normaalia aiemmin. Kakkonen ei enää ollut keskonen mutta kuitenkin vähän ennenaikainen, lääkityksiä ei tarvittu. Molemmat on kasvaneet jo ikätoverinsa kiinni ja kaikki OK. Mua itseäni vaan surettaa etten saanut kokea sitä loppuraskauden odottelua ja käynnistelyä, kolmea ässää tms. Olisin halunnut tutustua heihin vähän kauemmin mahassa kun tulivat niin äkkiyllättäen syliin.
 
Kaksoset syntyi viikolla 37+1.Eikä ollut mitään komplikaatioita vauvoilla,olivat ihan hyvän kokoiset 2800 g ja hengittivät hienosti.
No,hehän ei olleet keskosia,mutta liki 3 viikkoa kuitenkin ennen.
Ei ole mitään ongelmaa ollut kasvun eikä kehityksen kanssa,nyt jo koululaisia.
 
Meidän esikko tuli 3 vk.a etujassa, mutta se oli tosi hyvin, koska olin ollut 4kk vuodelevossa supistuksista. Painoa hänellä oli 3300g ja pituutta 50cm, eli aika hyvän kokoinen. 12 tuntia mies vierailu valohoidossa, mutta muuten oli ihan vierihoidossa perhehuoneessa alusta asti:) Eli siis lievä keltaisuus oli ainoa ongelma, mutta sekin olisi voinut olla myös täysiaikaisena...Mulla alkoi synnytys verenvuodolla, ja tajuttomilla kivuilla. Mutta kohdunkaula oli hävinnyt ja kohdunsuu auki jo paljon aiemmin.
 

Yhteistyössä