O
ob
Vieras
Pikku-Tuittu kiipelissä
Pikku-Tuittu on pieni punatukkainen lettipäinen pikkutyttö, jolla on punainen mekko ja hurja temperamentti. Pikku-Tuittu on myös aika vilkas, minkä vuoksi hän usein joutuukin kiipeliin.
Eräänä päivänä Pikku-Tuittu päätti lähteä naapuriin omenavarkaisiin. Punaposkiset omenat olivat jo pitkään houkutelleet ja kutsuneet häntä aidan takana. Aurinko paistoi korkealta, kun Pikku-Tuittu hiipi ulos keittiöstä, missä hänen äitinsä oli juuri tiskaamassa. Vielä ovella Pikku-Tuittu vilkaisi taakseen - äiti ei ollut huomannut. Pikku-Tuittu hiipi puutarhaan ja sukelsi pensasaidan sisään. Siellä hän kiipesi valkoiselle lauta-aidalle, jolta hyppäsi naapurin omenapuuhun ketterästi kuin pieni iloinen orava. Puussa hän sitten istuskeli ja tyytyväisenä mutusteli saalistaan, isoa punaista omenaa, kun naapurin ilkeä täti tuli esiliinassa ulos ja huomasi Pikku-Tuitun. Eipä aikaakaan kun naapurintäti haki luudan, jolla alkoi huitoa omenapuun oksistoon. Äkkiä Pikku-Tuittu putosi, mutta jäikin roikkumaan oksaan punaisen mekkonsa helmasta... ...ja oli juuri sopivalla korkeudella luudan mätkittäväksi. Iskuja tuli vasemmalta ja oikealta, mutta pikku-Tuittu kesti ne kuin mies (huolestuttavaa) ja odotti, kunnes erityisen voimakas isku katkaisi oksan ja tipautti Tuitun maahan. Tuittu putosi pää edellä (tietysti) maahan ja hänen kallonsa halkesi. Siitäpä sitten Tuitun äiti sai kaksi hienoa kissankuppia, ja oli näin pakotettu hankkimaan kissa. Siinä kissanhankintaan keskittyessään hän ei edes ehtinyt tajuta lapsensa kuolleen, ja se säästikin hänet suurelta suremisen vaivalta.
ja tietenki säästi myös hautauskuluissa
Äidin kissat olivatkin varsin komeat siiamilaisnaaraat. Kun nämä eugeniikan ihmeet kusivat kippoihinsa, kasvoi molemmista kupeista puu hämmästyttävällä vauhdilla. Kohtapa ne kukkimaan ja tekivät hedelmää. Hedelmät tippuivat pienen pienen Isaac Newtonin päähän, jollainen oli molempien puiden alla tupakalla. Kustakin hedelmästä kuoriutui uusi Pikku-Tuittu, jotka olivat nyt todella nimensä veroisia, noin Mark Holmesin, John Holmesin vähemmän tunnetun veljen slaban mittaisia.
Ja heti puusta tipahdettuaan, molemmat Pikku-Tuitut päättivät suunnattomalla raivolla lähteä kostamaan kuolemaansa. Ensimmäiseksi he... kuitenkin ottivat pienet päivä unet ja hieroivat toistensa jo valmiiksi kovettuneita... varpaankynsiä Varpaankysien hieromisen lomassa Pikku-Tuitut huomasivat maassa makaavat pienenpienet Isaac Newtonit. Isaacit olivat selvästi kuolleet omenan töytäiseminä. Pian Pikku-Tuitut ymmärsivät kusaisun kohtalokkaat seuraukset. Isaac Newton on kuollut kuolemansa jälkeen. Tämä taas johtaa siihen, että Isaac Newton ei ole voinut elää eläessäänkään. Näinollen yllättäen Newtonin lait lopettivat toimimasta, koska niitä ei ikinä enää oltu keksittykään. Pikku-Tuitut olivat sangen hämmentyneitä huomatessaan eriasteisten fysiikan oppikirjojen huomattavan ohenemisen ja koko maailman tasapainon järkkymisen. Tällöin kahdentuneet Pikku-Tuitut päättivät ottaa elämäntehtäväkseen Newtonin lakien uudelleen keksimisen, jotta tepastelu maan pinnalla olisi jälleen mahdollista. Mutta siinä vaiheessa tärkeämmältä tuntui mennä saunaan... äidin kanssa... sillä äidin kanssa on kiva keskustella asioista saunassa
ja tutkiskella yhdessä isän genitaalialueiden kehittymistä vuosien saatossa. Tähän elämänsä vaiheeseen mennessä Pikku-Tuittu oli jo havainnut isän beeniksen huomattavaa rypistymistä. Isin peenis oli kuitenkin edelleen pysynyt mitoissaan ja sitä olikin kovin kiva pitää tuttina. Ei ollut liian iso. Tosin joskus isin pippeli isoni yhtäkkiä ja silloin joutui pikku-tuittu sylkäisemään pipetin suustaan. Isi sanoi, että se meni rikki ja, että sitä pitää korjata ja alkoi vemputtamaan pippeliä vimmatusti. Siinä oli kai tukos, sillä sieltä lensi jotain valkoista hetken päästä, ja sitten se meni taas pieneksi ja pikku-tuittu sai tuttinsa takaisin. Oli se isi niin kiva silloin aikanaan. Pikku-Tuittu havahtui unelmistaan ja tajusi istuvansa saunassä äiteen kanssa. Oi niitä muistoja! Nykyään isin tuttti ei enää ollut niin hauska. Tutin hauskuus oli aikanaan loppunut äkisti kun Pikku-Tuittu oli tuttia imiessään säikähtänyt isin yht'äkkistä voihkaisua ja vetänyt leukansa lukkoon. Isukin suusta oli tullut liuta sanoja joita Pikku-Tuittu ei löytänyt edes sanakirjasta ja kirjastontätikin oli heittänyt tietosanakirjalla kun Tuittu oli udellut sanoja kirjastosta.
Onneksi äiteen kanssakin oli kiva saunoa. Äiti osasi tehdä eri vänkiä temppuja kuten leikkiä palomiestä ja "heittää vettä" kiukaalle hieman häpyhuuliaan oikeassa kulmassa puristamalla. Ajatelkaa! Ihan ilman löylykauhaa!
ja tuon saman myös pikku-tuittu halusi oppia, jotta voisi...
osallistua sirkukseen omalla erikoisnumerollaan. Sirkus ihmiset tienaavat kuulemma aivan mahdottomia summia, oli Pikku Tuittu kuullut jostain. Aluksi se oli hieman hankalaa koska Pikku Tuitun häpärit ei vielä roikkuneet ulkona kuten P-T:n äidillä. Mutta Äitipä oli varsin neuvvokas vanha lesbian ja kesi seuraavan konstin...
Pikku-Tuitun piti täyttää riemureikänsä täyteen Tetra-fisunruokaa ja ruveta nukkumaan yönsä saavissa joka oli täynnä imumonneja. Eipä aikaakaan kun perverssit monnit olivat imuttaneet Pikku-Tuitun haaroväliin todellisen pesäpalloräpylän!
Pikku-Tuittu rupesi treenaamaan ja jo parin viikon seinille kuseskelun jälkeen rupesi kiuas kihisemään!
Eipä sitten muuta kuin sirkukseen vaan Tuittu tuumasi.
Ja Pikku-Tuittu pääsi sirkukseen tottakai ja hänen bravuuristaan puhuttiin paljon Ilta-Sanomissakin.
Kerran kun hän oli saanut tehtyä uuden sirkus-ennätyksen niin
X-filesin tuottaja tuli paikalle ja pyysi...
viimeistä voitelua... hänen kissalleen...
mutta sitä hänen kissa ei saanut ja siitäkös herra tuottaja suivaantui ja.....
otti pullakahvin ja lähti afrikkaan somalien keskelle.....
lepäämään ja tutkimaan poronsarvijauheen vaikutusta kilpikonniin...
joskaan hän ei koskaan sinne asti päässyt koska eihän nutipää somalivirkailija osannut muuta kuin omaa ählämikieltänsä joten tuottaja jumittui paskaiseen kylään, sairastui koleraan ja kuoli muutama päivä myöhemmin.
Mutta tällä välin Pikku-Tuittu...
oksensi, paskansi ja aivastele henkensä edestä!
Pikku-Tuittu oli nimittäin tullut vieläkin kunnianhimoisemmaksi ja päätti hankkia itselleen vieläkin suuremman räpylän! Hänen suunnitelmiinsa kuului tunkea riemureikäänsä metrinen turkinpippuri ja mennä sen jälkeen turkkilaiseen saunaan odottamaan paria pippurinhimoista Ali Ben Mussunmussunvitunvaikealausua Hassania ja antaa luonnon tehdä tehtävänsä. Toisin kuitenkin kävi. Pikku-Tuitun sisuskalut tunsivat sanoinkuvaamatonta tuskaa ja ne huusivat yhteen ääneen kuolemaa. No, parin viikon pesu-, voitelu- ja jynssäyskuurin jälkeen Tuitun olo alkoi olla taas siedettävä, mutta hän huomasi ihmetyksekseen että hänen häpyhuulensa olivat säilyttäneet kykynsä puhua! Siitäkös tirehtööri innostui ja järjesti Tuitulle heti uuden ohjelman sirkukseen. Showssaan Pikku-Tuittu Käveli käsillään, höpötti häpäreillään ja koko ohjelman kliimaksina Pikku-Tuittu kusi housuihinsa suun kautta!
Mutta kerran yleisössä oli liian innokas katsoja joka hyppäsi katsomosta ja hoiteli Pikku-Tuitut...
Pikku-Tuittu synnytti lavalla lapsen..
Jolla oli erityislahjana kyky ulostaa läpinäkyviä risteilyohjuksia...
Eräs tälläinen risteilyohjus puhkaisi Pikku-Tuitun Äipän eli pennun mummon immenkalvon(?) ja siitä seurasi se että...
pappa sai raivokohtauksen ja työnsi ulostetun ohjuksen lapsen perseeseen. "Sen siitä saa kun alkaa tumpeloimaan" se sano. Ja niin pieni vauva joka oli syntynyt areenalle haisevien hevosen paskojen keskelle alkoi itkemään. Tästä syystä pikku tuittu närkästyneenä...
kehoitti dementoitunutta pappaansa naimaan itseään sinne mihin aurinko ei paista. Pappa survaisi kerran ja ...
Se ei tuntunut miltään. Paappa nappasi Pikku-Tuitun syliinsä ja...
tunki sormensa ties minne
Mutta sitten tapahtui juonenkäänne!
No niinpä tapahtui! Papan tunkiessa sormeaan SINNE sormi KATKESI ja napsahti maagisen voiman ansiosta itse ALLAHIN suuhun! No siitähän allah rimastui kun kesken haaremin panon suuhun uppoaa paskainen sormi. No paskaan tottuneena allah imee sormen puhtaaksi ja kiroaa hindulaiset. Siitä paikasta hindulaisille tuli ns. "paskainen kurkun" sairaus sukuviaksi. USAhan ei levivästä kurkunpää paskasta pitänyt ja ampui täsmä ohjuksia...
bushin perseeseen..
...ja niinpä Bush pyörtyi suorassa Playboy-lähetyksessä
Siitähän playboy ohjaajat suuttuivat...
ja aloittivat sairaanloisen joukku masturboinnin
Sen seurauksena Playboy ohjaajat saivat yhtäaikaa orkut bin bon ladenin perseeseen...
Sitten Bush, pappa, playboyn ohjaajat, vastasyntynyt lapsi, Allah, hindulaiset ja Bin Bon Laden lakkasivat olemasta koska he kaikki olivat unohtaneet maksaa olemislaskun valtion olemisverovirastoon. Pikku-Tuittua ja muita tarinan henkilöitä tämä ei kuitenkaan hämmentänyt mitenkään koska kyseiset kadonneet henkilöt hävisivät samalla myös kaikkien muisteista ja tarina pääsi taas "järjelliseen" vauhtiin.
Mutta pikku-tuittu oli surullinen koska...
hän haluaisi tikkarin mutta kun ei oo rahaa, niinpä pikku-tuittu...
päätti saada tikkari rahat huoraamalla....
vedin käteen kun luin tätä!!
niin minäkin!!mutta se ei auttanut Pikku-tuittua löytämään
itselleen asiakkaita.Katsokaas, Suomi (oletettavasti Pikku-tuitun kotimaa) on niin ahdasmielinen maa, että vaikka täällä huoria onkin niin lapsisellaisista uskaltaa julkisesti kiinnostua vain harvat...
Niinpä Pikku-Tuittu sai idean mennä kysymään Michael Jacsonin
ex-lemmikkiapinalta tuntisiko tämä ketään sopivaa....
Apina oli kauhean depression kynsissä, silla sen isäntä ei enää "leikkinyt" sen kanssa. MJ vain odotteli talvea päästäkseen vetämään lapsia pulkassa.
sillä hän nauttii lapsien kanssa pelehtimisestä, mutta yhtäkkiä.
pikku-tuittu päätti palata kotiin ennen kuin äiti huomaisi että hän on karannut. Hän hiipi ikkunasta sisään ja huomasi että äiti oli edelleen tiskaamassa. Olipa hauska seikkailu, hän tuumasi.
Tämä tarina on päättynyt.