V
"vieras"
Vieras
On minua 11v nuorempi. Olemme todella läheiset, ystäviä ja pidetään yhteyttä päivittäin.
Siskollani ei ole vielä lapsia, mutta on meidän keskimmäisen lapsemme kummi. Samaten mieheni veli ex-avovaimoineen ovat tämän saman lapsemme kummeja.
Mieheni veli erosi exästään vajaa vuosi sitten. Sen jälkeen tämä ex on osallistunut ihan normaalisti lastemme synttäreille, siis muidenkin kuin vain kummilapsensa. Juuri hiljattain oli ne kummilapsen synttärit ja oli siis sielläkin ihan kuten ennenkin.
Nyt jostain syystä siskoni kommentoi yhtäkkiä minulle että "koskahan se tajuaa lakata käymästä synttäreillä". Olin ihan että täh. Kysyin, että miten niin ja kerroin, että minä olen hänet kyllä kutsunut. Kerroin myös, että minusta on todella fiksua se, että käy joka tapauksessa ja tulee juuri silloin kuin on kutsuttu. Esimerkiksi esikoisemme kummit eivät ole eronsa jälkeen käyneet kertaakaan yhtäaikaa kummilapsensa synttäreillä eikä koskaan silloin, kun on kutsuttu ja nyt kaksi viimeistä vuotta ovat luimineet koko hommasta täysin vapaaksi eli eivät ole tulleet lainkaan. Ja tänä vuonna jättivät meidätkin kutsumatta oman kummilapsemme synttäreille.
Mielestäni miehen veljen ex toimii siis kuten "kuuluukin" verrattuna esimerkiksi noihin esikoisemme kummeihin. Onneksi esikoisellammekin on osallistuva kummi olemassa myös, veljeni.
Eli eipä tässä kummempaa... piti vain kirjottaa, kun en miehellekään viitsi asiasta mainita.
Niin ja siskoani siis hämmästyttää suuresti se, että mieheni veli on edelleen tämän exänsä kanssa tekemisissä ystävänä ja sitä siskoni ei ymmärrä yhtään. He olivat kuitenkin yhdessä 10vuotta ja se mitä minä tiedän niin erosivat kai lähinnä siksi, että olivat enää vain kavereita/ystäviä. Lapsia heillä ei ole.