Pikaista apua.

Eli haluaisin tietää, onko mahdollista saada yksinhuoltajuutta jo ennen kuin lapsi syntyy.
Koska odotan nytten esikoistani, ja lapsen tulevalla isällä sekä minulla on todella pahoja riitoja tulevan lapsen huoltajuudesta ja hoitamisesta.

Vasta hän kertoi ettei halua ikinä nähdä tätä lasta ja nyt kun sitten ilmoitin että haluan samaa, eli totesin että pärjään paljon paremmin yksin huoltajana kun niin, että hän olisi siinä kanssa, niin hän ilmoitti että aikoo itse koittaa saada yksinhuoltajuutta lapselle.

 
En tie tohon sanoa saako sitä ennemmin ennenku lapsi on syntynyt mutta käytännössä kyllä olet yksinhuoltaja heti lapsen syntymästä asti. Tälleen mun mielestä on. Ja jos ette asu yhdessä ettekä ole naimisissa niin siitä tehdään käsittääksen lastenvalvojalla sopimus jos esim. suostuisit yhteishuoltajuuteen. Pakko siis ei ole suostua. Isä tuskin tulee saamaan yksinhuoltajuutta tässä tilanteessa, käsittääkseni ette asu yhdessä? Sori sekavasti mut tää kirjallinen on takkuavaa meikäläisellä. Voit toki soittaa lastenvalvojalle jo nyt jä kysyä häneltä kun hän varmasti tietää asiasta parhaiten.
 
Hei,Olet lapsen yksinhuoltaja jos et ole avioliitossa lapsen isän kanssa.
Omalta kohdaltaan voin sanoa, että älä mene muuttamaan huoltajuutta vaikka sinua kuinka pelotellaan tai uhkaillaan. Siellä isyydentunnustus jutussa käydään tämä huoltajuusasiakin läpi.siellä saatetaan puhua yhteishuoltajuudesta suuren osan aikaa,mutta sano suoraan että aisia pysyy ennallaan yksinhuoltajuutena.
Itselläni tuli niin hirvee soppa kun kirjoitin alle painostuksen alla.Opin kovalla kantapäänkautta,älä ajattele että jokin muuttuu positiivisesti.
Yhteishuoltajuutta on vaikea perua tai purkaa.
Tämä on yksi tarina monista
 
Joo, eli kun lapsi syntyy olet automaattisesti yksinhuoltaja. Älä missään nimessä suostu muuttamaan sitä yhteishuolloksi, älä vaikka kuinka painostettaisiin ja vedottaisiin lapsen parhaaseen. Mies voi olla lapselle isä vaikkei olisikaan yhteishuoltajuutta, mutta kiusanteon pystyy minimoimaan sillä että sinulla yksinhuoltajuus.
 
Samaa mieltä, älä suostu yhteishuoltoon! Jos tulevaisuudessa välit lapsen isän kanssa lämpenevät ja tuntuu, että yhteishuolto olisi sopivampi, muutoksen voi tehdä helposti jälkeenpäin. Mutta jos suostut yhteishuoltoon nyt, sitä onkin vaikeapi muuttaa yksinhuolloksi. Tapahtuu oikeuden kautta jos isä ei anna suostumustaan, eikä välttämättä edes myönnetä..pitää olla erittäin painavat syyt ja perusteet yksinhuollolle. Isä on todella lapsellinen ja tietämätön jos luulee saavansa vastasyntyneen yksinhuoltajuuden. Äidin täytyy siinä tapauksessa olla täysin kyvytön huolehtimaan lapsesta nyt tai koskaan. Pysy omassa kannassasi niin säästyt monelta murheelta tulevaisuudessa.

Minusta koko yhteishuollon saisi heittää romukoppaan, sillä ei ole minkäänlaista käytännön merkitystä. Jotkut tietysti saattavat olla tästä täysin eri mieltä, mutta ei siitä sen enempää.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Eveliinuska:
Minusta koko yhteishuollon saisi heittää romukoppaan, sillä ei ole minkäänlaista käytännön merkitystä. Jotkut tietysti saattavat olla tästä täysin eri mieltä, mutta ei siitä sen enempää.
Ohhoh mikä mielipide! Jos joillakin asiat takkuaa lasten isien kanssa, niin ei se tarkoita, että kaikilla olisin niin.

Meillä likasta yhteishuoltajuus eikä sitä ole mitään tarvetta muuttaa miksikään muuksi.
 

Yhteistyössä